tiistai 18. lokakuuta 2016

muutosten aika?

Mun pitäisi nyt oikeasti saada tehtyä joitain isoja muutoksia elämän suhteen. Oon todennut useiden ihmisten kanssa ettei tä meno voi näinkään jatkua, vähän niinkun leikin hengelläni loppupeleissä vaikken sitä halua uskoa.

Yksi asia on viiltely. Olin tyhmä ja viilsin pitkästä aikaan ja no, nyt en muuta mietikään kuin sitä. Keskellä yötä saatan herätä ja olla täysin valmis viiltämään. Koko ajan kun olen yksin, joudun taistelemaan viiltämistä vastaan. Eilen sain oltua viiltelemättä tasan sen takia, että teippi on lopussa.  Tänään en ostanut uutta, jotain hyvää. Mutta joo, se pitäisi saada loppumaan kun se meinaa heti lähteä käsistä. Ja oon todennut että sitä ei voi lopettaa pikkuhiljaa, vaan kierre pitää kerrasta katkaista ja pitäytyä päätöksessä, ettei ikinä enää. Koska jos sitä ajattelee niin, että kyllä mä sitten vielä joskus, en ole valmis lopettamaan, jos vielä kerran ja sitten lopetan; se ei toimi, mä en saa ikinä lopetettua jos pitäydyn tossa ajatuksessa kiinni. En ole pystynyt tekemään päätöstä lopettamisesta, mutta se pitäisi tehdä. En mä halua kuitenkaan vaikka viiden vuoden päästä olla edelleen samassa tilanteessa. Tai no, todennäköisesti tilanne olisi silloin paljon pahempi kun tä tuntuu kokoajan vain tavallaan pahentuvan. Koko ajan isommat haavat tuntuu pieniltä pintanaarmuilta, pitäisi kokoajan tehdä syvempää jälkeä. Ja no, jos menen vielä syvemmälle niin mulla ei oikeasti ole lopulta toimintakykyä kädessä.

Viiltelystä on vain nin helvetin vaikeaa yrittää luopua kun sen on aloittanut 15-vuotiaana. Tossa juuri mietin että viimeisen vuoden aikana tä on vähän alkanut lähtemään lapasesta, haavoista on tullut kokoajan syvempiä. viime joulukuussa kävin tikattavana ensimmäistä kertaa. Ja ties kuinka monta sen jälkeen. Viimeksi edellispäivänä. Ja kun katson käsiä niin onhan se aika surullista että vuodessa olen saanut kädet tähän kuntoon ettei voi laskea edes arpia enää. Jos tä vielä jatkuu näin pitkäänkin niin en halua edes kuvitella raajojen kuntoa sen jälkeen, nytkin jo hävettää tarpeeksi.

Toinen asia mikä vissiinkin pitäisi oikeasti saada kuntoon on ruokapuoli. Alkaa pikkuhiljaa tuntua fyysisessä kunnossa se, etten syö tarpeeksi monipuolisesti. Myönnän että ruokavalio on aika tarkkaan rajattu eikä se varmaankaan ole kovin suuri ihme että jouduin rautakuurille. En tosiaan tiedä mitä sillekin teen. Nytkin tarpeeksi ahdistaa keho ja syöminen ja sitä pitäisi lisätä ja monipuolistaa. Toki mun keho alkaisi varmaan toimia kunnolla jos alkaisin syömään tarpeeksi. Oon vaan siirtänyt siitä ja tuudittautunut siihen että kyllä mä syön tarpeeksi, liikaakin koska olen näin iso ja painava. Okei painoa en tiedä mutta silti. Liian paljon. Vaikka paino ei varmaan kauheaan nousuun lähtisi jos söisin paremmin. Mutten pysyy tekemään muutosta, se tuntuu niin helvetin pelottavalta. Vaikka pikkuhiljaa alkaa kehokinn ilmoittamaan että jotain muutosta tarvitsee tehdä.
Silti haluan vain vähentää syömistä kun kuvittelen silllä laihtuvani ja saavani kontrollin tunteen. Tasan tiedän että jos keho ei nytkään toimi niin  luultavasti vähentämällä syömistä se ei sen paremmin ainakaan toimi.

Isoja muutoksia siis pitäisi tehdä ja nä on sellaisia mitä ei voi vaan venyttää loputtomiin vaan alkaa kohta tulla rajat vastaan kummankin suhteen, jos haluan pysyä toimintakuntoisena. Tuntuu ihan kamalalta edes ajatella että oikeasti pitäisi muuttaa käyttäytymistä, mutta se on pakko jossain kohtaa kuitenkin tehdä. En tiedä milloin oikeasti pystyn tekemään muutoksia kummankaan suhteen, mutta yritän oikeasti valmistautua siihen. Pahimmalta ehkä tuntuu tällä hetkellä viiltelystä luopuminen. Tuntuu ettten tosiaan ole valmis siihen. Mutta kun faktoja katsoo, onko tässä oikeasti mitään järkeä? ja nyt vielä saan kokoajan lisää keinoja mitä voin käyttää sen sijaan kun olen siellä DKT:ssa, niin eikö nyt olisi juuri oikea hetki? Olisi varmaan joo. Helpommin sanottu kun tehty, mutta kaipa mä siihen pystyn kun saan viimeisen motivaatiopisaran, että pystyn vaikka heittämään ne terät helvettiin. Olen mä ennenkin pystynyt olemaan tosi pitkään viiltämättä. 2,5 vuotta. Eli kyllä kai mä siihen pystyn jos niin haluan. Haluanko? joo ja en.

joo ehkä lopetan tän tähän kun toistan vain samaa. Mutta, nä on vaan faktoja että jotain pitää tehdä. Onneksi käyn terapiassa mistä saan tukea muutoksen tekemiseen.




2 kommenttia:

Kiitos jo etukäteen kommentista, arvostan kaikkia sanoja:)♥
Kommentinvalvonta on käytössä joten voit sanoa jos et halua kommenttiasi julkaistavan:)
Vastaan kommentteihin pääasiassa omaan blogiini.