lauantai 30. marraskuuta 2013

Lupa syödä - otteita kirjan ravitsemusosiosta vol 2



Nyt oon saanut luettua sen ekan osion eli ensimmäiset 270 sivua kokonaan ja vihdoin sain aikaseksi tulla kirjoittamaan niitä asioita tänne blogin puolelle. Nyt oon lukemassa sitä toista osiota ensin läpi ja sitten koiten myös noudattaa niitä vaiheita  mitä pitäisi petrata ;)
Tässä postauksessa käsittelen rasvaa ja muistutan että nä pätkät ei ole koko luku, vaan osa koska en ala kaikkea tänne kirjoittamaan kun esimerkiksi rasvasta lukee 7 sivua.
Olen ottanut tekstit lähes suoraan kirjasta joten en ole itse niitä muotoillut niinkuin tein enemmän ensimmäisessä osassa.

Ensimmäinen osa löytyy täältä

Rasvasta

Rasvasta on tullut latautunein ja kohutuin ravintoaine luultavasti siksi, että monen mielestä meidän pitäisi syödä sitä mahdollisimman vähän. Rasvan syömistä on lisäksi alettu pitämään terveyden vastakohtana. Jopa sellaiset henkilöt, joiden pitäisi tietää paremmin, väittävät rasvaa vaaralliseksi ruoka-aineeksi.

Rasvaan liittyy paljon ja monenlaisia myyttejä -mutta useimmat ovat vain myyttejä.
Ehkä yleisin rasvaan liittyvä myytti juontuu käsityksestä, että "Ihminen on sitä mitä hän syö" eli jos syön rasvaa, minusta tulee läski. Se on virheellinen käsitys. Toistaiseksi kukaan ei ole pystynyt todistamaan väitteen paikkaansapitävyyttä. Sitä vastoin jotkin tahot haluavat hyvin voimakkaasti saada meidät uskomaan näin. Tällaisia tahoja ovat lääketeollisuus, "rasvattomien" elintarvikkeiden tuottajat ja viikkolehdet, jotka usein ovat teollisuuden asialla. Kukaan ei ole tähän mennessä pystynyt todistamaan, että ihmisestä tulisi ylipainoinen rasvaa syömällä, yhtä vähän kuin kukaan on pystynyt osoittamaan, että rasvatonta ruokavaliota noudattamalla ihminen laihtuu ja onnistuu sen jälkeen pitämään painonsa alhaalla - ilman fyysisiä tai psyykkisiä sivuvaikutuksia. Ylipainoinen ihminen syö rasvan ohella todistettavasti melkoisen määrän muutakin. Niinpä asiaa ei voi kuitata yksinkertaisesti sanomalla, että rasva aiheuttaa ylipainoa.


Rasva - ravintoaine

Ravinnon rasva muuttuu ruoansulatuksen ansiosta elimistölle käyttökelpoiseeen muotoon, ja sillä on elimistössä useita eri tehtäviä. Elimistöön kertynyt rasva toimii ihonalaisessa rasvakudoksessa energiaravintona. Rasvakudoksella on tärkeä asema, sillä se auttaa pitämään yllä tasaista ruumiinlämpöä. Ihonalaisrasvassa muodostuu myös estrogeenia. Rasva toimii lisäksi eriste- ja suojakerroksena esimerkiksi sydämen, munuaisten, kohdun ja ruoansulatuselinten ympärillä. Solukalvotkin koostuvat 40-prosenttisesti rasvasta ja kun niitä on elimistössämme satoja miljoonia, tarvitaan niissäkin melkoinen määrä rasvaa.
Ravinnon sisältämä rasva toimii sekä rasvaliukoisten vitamiinien lähteenä että kuljetusaineena, ja kun ruoasta puuttuu rasva, elimistön on vaikea käyttää hyväkseen ravaliukoisia vitamiineja. Monet makuaineetkin ovat rasvaliukoisia, ja sen takia on tapana sanoa että rasva antaa makua. Esimerkiksi tavallinen voi sisältää noin 470 erilaista makuainetta. Lisäksi rasva lisää kylläisyyden tunnetta, joten toinen rasvan tärkeistä tehtävistä on se, että siitä saa energiaa tarvitsematta syödä niin paljon ruokaa. Vähärasvainen ruoka ei edes anna kovin pitäkestoista kylläisyyttä vaan täyttää vain tilapäisesti. Se johtuu ensisijaisesti siitä, ettei keho saa täydennystä kaikkiin raaka-aineisiinsa, jolloin kaikkia prosesseja ei voida suorittaa. Eihän naulaakaan voi lyödä jos vasara puuttuu...
Rasvalla on vielä useita muitakin tehtäviä mutta mainitsen lopuksi vielä sen merkityksen keskushermostossa. Ajattele, miltä tavallinen sähköjohto näyttää - se on nimittäin loistoesimerkki siitä,  miten tekniikka on jäljitellyt luontoa. Johtoa ympäröivän valkoisen muovisuojuksen sisällä on vielä kaksi muovisuojusta, joiden kummankin sisällä on nippu kuparilankaa, ja muovikerrokset eristävät jännitteiset kuparilangat. Jos eriste katoaa, tapahtuu oikosulku. Aavistat jo varmaan, mihin tähtään. Ihminen on muotoillut sähköjohdot esikuvanaan aivojen hermosäikeet. Jokainen aivojen noin sadasta miljoonasta hermosolusta on eristetty samalla tavoin kuin sähköjohto, mutta meillä eristysmateriaali koostuu - aivan oikein: rasvasta.
  Rasvalla on monia eri tehtviä joten kehon ei ole syytä päästää sitä suoraan rasvasoluihin antamatta sen tehä työtään. - antaahan se proteiinien ja hiilihydraattienkin hoitaa oman työnsä.

Liian vähän rasvaa - mitä tapahtuu?

Kun emme saa ravinnosta riittävästi rasvaa, elimistö ei pysty muodostamaan hermosäikeiden ympärille suojaavaa vaippaa ja joudumme "aivosulkuun" eli ajattelu hidastuu ja meidän on vaikea tehdä loogisia päätelmiä ja ajatella abstraktisti. Lyhyesti sanottuna tunnemme itsemme tyhmäksi ymmärtämättä useinkaan syytä siihen. Kun ihminen on jatkuvassa oikosulkutilassa, eloonjäämismekanismi kytkeytyy päälle ja ajatukset muuttuvat pakonomaisiksi. On huomattavasti yksinkertaisempaa ja vähemmän rasittavaa noudattaa joko tai -ajattelua, sen sijaan että tekisi loogisia päätelmiä. Ehkä se on keino säästää aivojen energiaa; kun aivoihin tulee vain vähän energiaa, ei niistä voi tulla uloskaan kovin luovia ajatuksia, ja taloudellisinta näyttää olevan ajaa vain yhtä ja samaa rataa, mistä seuraa että ihminen vatvoo kaiken aikaa samoja ajatuksia.
Toinen yhtä kouriintuntuva seuraus liian niukasta rasvansaannista on lähimuistin heikkeneminen. Jos tunnet itsesi ennenaikaisesti dementoituneeksi. saat ehkä tästä selityksen asialle, jos mietit oman rasvansaantisi niukkuutta.
Kun elimistötlä puuttuu rasva, syntyy erilaisia puutostiloja aivan samoin kuin muiden ravintoaineiden kohdalla. Rasvanpuutoksesta ei puhuta siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei uskota olevan olemassa.

Tavallisia rasvanpuutoksen oireita:

  • pakonomainen käyttäytyminen
  • heikentynyt ajattelukyky
  • huoo lähimuisti
  • silmien valonarkuus/huono pimeänäkö, silmien kirvely
  • kuiva ja lohkeileva iho, kutina
  • näppyjä reisissä ja käsivarsissa
  • hilse
  • hiustenlähtö
  • heikosti toimivat makusilmut
  • lisääntynyt infektioherkkyys
  • heikentyneet refleksit
  • verenvuotojen pitkittyminen
  • haavojen huono paraneminen
  • proteiininpuutoksesta johtuva vatdan turpoaminen


Jos tunnistit muutamankin oireen omaksesi, mietit ehkä, onko puutos niin vakava että sinun itää tehdä asialle jotain. Kyllä, sinun täytyy tehdä puutoksille jotain.

Paljonko rasvaa ihminen tarvitsee?

Kun rasvanpuutoksen oireita lähdetään korjaamaan, herää kysymys, kuinka paljon rasvaa ihminen tarvitsee päivässä. (Tämän kirjan sivulla 322 on lueteltu määrät pituuden mukaan mutten niitä tähän ala kirjoittamaaan). Koska ihmisen energiantarve perustuu painokiloen määrään, voidaan elimistön päivittäinen rasvantarve laskea ottaen huomioon Valtion ravitsemusneuvottelukunnan antamat ravitsemussuositukset, joiden mukaan rasvan osuuden energian kokonaissaannista tulisi olla 30 prosenttia. Käytännössä suositusta vastaa yksi gramma painokiloa kohti. HUOM! tässä puhutaan normaalipainoisen ihmisen tarpeesta!



Torstaina oli joku kansainvälinen keittiö koulussa, uskalsin maistaa 4 eri ruokaa vähäsen :) 

kouluruokaa perjantaina ;) 

Puuroa perjantaina. Söin kyllä myöhemmin vielä toisen iltapalan kaverilla :D

Piti kirjoittaa useammasta aiheesta mutta päätin etten kirjoitakaan nyt kuin rasvasta kun siitäkin sitä tekstiä tuli paljon.. Mutta kirjoitan kyllä varmaan lisää jos jotakin kiinnostaa :) tai kirjoitan varmaan vaikkei kiinnostaisikaan:D ne lukee ketkä haluaa. 





maanantai 25. marraskuuta 2013

Päivän onnistumiset

Tänään olen tehnyt monta asiaa syömishäiriötä vastaan ja ajattelin niitä nyt tähän listata :)

Kouluruoan syöminen
Söin tänään siis koulussa pitkästä aikaa, vaikka oli jotain mitä en tiennyt mitä se oli ennenkun otin. En syönyt kaikkea koska en yksinkertaisesti pitänyt siitä, mutta söin kuitenkin vaikka ahdisti :) Se oli siis joku kerrosjuttu missä oli pitaleipien välissä pekonia,munaa,juustoa ja naudanlihaa ja se oli tikun kanssa pystyssä. Söin oikeastaan vain kanamunan ja hieman leipää mutta enemmän kuin monena aiempana päivänä :)

Ylimääräisen leivoksen syöminen
Me keitettiin kahvit luokassa ja sitten oli tarjolla toisen ryhmän tekemiä leipomuksia, oli pullaa, keksiä ja mokkapaloja. Otin mokkapalan. Se oli pieni, ehkä 3cmx3cm, mutta otin kuitenkin ja söin, vaikka yksi toinen tyttö ryhmästä ei syönyt mitään, koska oli kipeä. 

Vaatteiden ostaminen
En ole johonkin puoleen vuoteen ainakaan pystynyt ostamaan mitään vaatteita kehoahdistuksen takia. Tänään menin kuitenkin H&M:ään ja mukaan tarttui kolme vaatetta (anteeksi paskalaatuiset kännykkäkuvat):


Huppari 24,95€

Farkkupaita 24,95€



Huppari 14,95€

Joo, kaks hupparia. Mutta, yks muukin paita kun huppari ja se on mulle iso asia, koska en pidä yleensä mitään muuta kuin huppareita koska keho ahdistaa niin paljon. Nyt ostin kuitenkin ton kivannäköisen farkkupaidan :) Osaltaan tähän kauppareissuun varmaan vaikutti koulussa saadut kommentit siitä miten aina käytän samoja vaatteita, viimeksi tänään kun sattui olemaan sama huppari kun perjantaina. Onhan se totta, käytän ehkä 3-4 eri hupparia ja kaksia kollareita ja kolmia farkkuja. Ja pidin varmaan kuukauden pelkkiä kollareita. Mutta tuntuu se silti tosi inhottavalta saada sanomista siitä. Nyt olen uskaltanut kuitenkin käyttää farkkuja melkein joka päivä enkä ole kuollut vaikka ahdistaisi! :) Ja nyt on vähän uutta paitaakin :)

Ruokakaupassa käyminen
 Se on ollut nyt vaikeaa koska olen ajatellut vain että "mähän en syö vittu mitään joten en käy kaupassa vahingossakaan etten osta mitään syötävää" En ole ottanut esimerkiksi rahaa kouluun sen takia mukaan etten vain mene kauppaan alhaisen verensokeritason johdattamana. Tänään menin kuitenkin kauppaan :) Ostin glögiäkin!! Nam.


Joo sori vähän köyhät ruokaostokset mutta ostin sentään jotain. Ja on mulla kotona esimerkiksi raejuustoakin. 


Siinä oli asioita jotka on tänään onnistuneet :) Hyvä tehdä täntapaisia postauksia välillä :) voisi ehkä useamminkin!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Even if there is pain now, everything will be alright. There’s a rainbow always after the rain

Mä oon miettinyt nyt tätä syömisvammailua ja oon tajunnut että en mä ihan oikeasti  voi esimerkiksi hallita mun elämää tai paeta kaikkia ongelmia ja vaikeita asioita syömisen säätelyllä, en mä sillä löydä itseäni. Vaikka nyt tuntuu että olen aivan hukassa itseni ja kaiken kanssa, niin sitä enemmän mä olen hukassa mitä kauemmin olen täällä syömishäiriön ja itseni kaivamassa kuopassa. Mitä syömättömyys ihan oikeasti ratkaisee? Ei yhtään mitään. Joo se saa ajatukset kaikesta muusta pois hetkeksi mutta en usko että syömishäiriön valtaamat ajatukset ja olot on sen helpompia kestää.  Ja joo, voin kuvitella että sillä hallitsen jotain, mutta ei se mene niin. Ei tässä ole mitään järkeä ihan oikeasti. Eikä se laihtuminen mun itsetuntoa paranna, näen itseni kuitenkin rumana ja isona ja kamalana, painosta riippumatta. Mun käsitys itsestäni pitää muuttaa ihan muulla tavalla kuin sairaalla laihtumisella. Ei syömishäiriö ratkaise mitään ongelmia, päinvastoin. Miksi mä sitten en osaa parantua?




Mulla on niin epätoivoinen ja kärsimätön olo kun aina uudestaan tulee se romahdus. Milloin ne loppuu? Mutta olen kyllä nyt yrittänyt pitää mielessä, että takapakit kuuluu paranemiseen, ja paraneminen voi kestää monta vuotta. Vaikka tä kaksi ja puoli vuotta on tuntunut ikuisuudelta, ei se ole mikään ikuisuus toipumisessa. Jotkut paranee nopeammin ja jotkut hitaammin ja mulla se kestää kun siihen liittyy niin paljon kaikkea muuta, se ei todellakaan ole niin yksinkertaista. Tai kaikillahan siihen liittyy muuta, syömishäiriö on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Mutta siis niin, mulla se paraneminen nyt kestää kauan kun se liittyy niin vahvasti muihin ongelmiin jotka mulla on esimerkiksi itsetunnon ja minäkuvan kanssa aina ollut.
Mutta kai mä vielä joskus tästä pääsen eroon. Se vaan tapahtuu hitaasti.



Kun mietin vaikka viisi, tai kymmenen vuotta eteenpäin, haluanko vielä olla syömishäiriön vanki? En todellakaan. En halua että koko mun loppuelämän papereissa kummittelee se syömishäiriödiagnoosi. Haluan siitä eroon. Mun pitää vaan tehdä niin saatanasti sen kanssa töitä, se ei vaan tapahdu itsestään, en mä voi antaa sille valtaa aina kun tuntuu ettei jakaisi kohdata sitä ahdistusta tai parantua. En mä sillä tavalla siitä pääse eroon. Se pitää opetella pitämään jossain taka-alalla, olla antamatta sille vähääkään huomiota tai tilaa ajatuksissa. Se pitää tappaa. 

Pitää opetella syömään normaalisti, ei se häviä muuten. Mun on pakko alkaa jossain vaiheessa kuitenkin syömään normaalisti eikä se tapahdu niin että ajattelen aina vaan no jos vaikka huomenna tai vähän ajan päästä, ei vielä.  Se on ollut todella paljon vaikeampaa kuin osasin kuvitella. Ja sitä vaikeampaa siitä tulee, miä kauemmas sitä siirrän. Ei se ruuan tekeminen ole niin kamala juttu.



Se ajatus, että en ansaitse ruokaa enkä saa syödä, että mun pitää lopettaa syöminen, pitää saada muuttumaan. Syömishäiriöstä paraneminen on sitä, että muuttaa ne ajatusmallit tietoisesti, ei ne kaikki häviä itsestään. Se vaatii työtä eikä ole ihan helppoa, mutta se on vain pakko tehdä jos haluan parantua syömshäiriöstä. Vähän harmittaa että en terapiassa saa kauheasti tukea siihen, se reagoi yleensä huumorilla "No ois ihan hyvä että pysyisit hengissä, sovitaanks niin?:D" mutta uskon kyllä että se auttaa, kun saan yleensäkin itseen kohdistuvia ajatusmalleja muutettua. Ja tietenkin käyn vielä polilla. Kuvittelin hetken että en mä enään tarvitse tukea, voin pärjätä ainakin melkein yksin. Mutta se ei ihan mennykään niin. Pakko vain hyväksyä että paraneminen ei mene aina ihan niin kuin kuvittelen. Pitää opetella olemaan vahva ja tekemään kaikkensa syömishäiriön peittoamiseen. En tiedä miksi on niin vaikeaa yrittää kaikkensa. Tiedän että pystyisin varmaan parempaan jos vain päättäisin ja yrittäisin kaikkeni. Kai se paraneminen vain pelottaa niin saatanasti. Ja se on varmasti kaikilla. Mutta silti todella monet ovat parantueet, joten miksen mitäkin?



Oho, piti kirjoittaa ihan lyhyt pieni postaus mutta tulikin vähän enemmän tekstiä :D no saipa ajatuksia koottua :)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Every storm runs out of rain?

Anteeksi, olen ollut tosi hiljaa blogin puolella. Totuus on vain se, että ei ole mitään kirjoitettavaa. Haluaisin kirjoittaa kaikkea positiivista mutta pää ei ole täynnä positiivisien postauksien ideoita sillä pää tuntuu täyttyvän taas vain ikävistä asioista, enkä halua kirjoittaa tänne pelkkää negatiivista. Mutten myöskään halua valehdella voivani paremmin kun oikeasti voin, joten kirjoitan nyt negatiivisempaa tekstiä kuitenkin, haluan saada ajatuksia ylös.

Syömiset menee huonommin enkä löydä paranemismotivaatiota nyt mistään. Tä on jo ihan helvettiä taas vaihteeksi. Tässä joku päivä päässä tuntui kuuluvan vain naks ja päätin lopettaa syömisen kokonaan. Miten tä voikin vain yhdessä päivässä lähteä käsistä? Saatan olla pari päivää syömättä ja sitten kun pitää jonkun muun käskystä syödä, se jatkuu kotona ja syön liikaa kaikkea epäterveellistä ja oksennan, ja sitten päätän taas olla syömättä ja oravanpyörä on valmis.  Ja ärsyttävintä on kun en keksi mitään syytä, miksi tä lähti taas alamäkeen. Terapeuttikaan ei osannut sanoa oikein mitään.  Ei ole tapahtunut mitään. Ei tule mieleen kuin se, että mä en vain osaa antaa itselleni lupaa parantua tai jotain. Ja kai se on sitäkin että yritän hallita jotain asiaa itse täysin. "mun oma asia mille kukaan ei voi mitään".

Enkä edes tiedä mitä tällä taas yritän oikeasti saavuttaa. Laihtumista joo, mutta mitä muuta? Kun oikein yritän terveellä järjellä ajatella niin tajuan että jos en syö, en myöskään pysy pystyssä ja tajuissani ja hengissä loputtomiin. Enkä halua sairaalaan, todellakaan, ikinä. En vain osaa ajatella realistisesti.  Enkä halua huolestuttaa ketään, en halua että kukaan huomaa mitään. Koulussa jo yks kaveri on huomannu etten syö koulussa mitään, tänäänkin se oli vaan "Miks sä otat ruokaa jos et ees aio syödä sitä?" vastasin vaan että "No emmätiä syönks vai en.."  Se tietää siis että mulla on ollut syömishäiriö. Tuli vaan sellanen olo että ihan sama en mä edes yritä peitellä enään etten syö koulussa kun se on sen jo huomannut. 

 Mitä ihmettä mä tällä yritän hallita? Tai miksen vain voi parantua?

Tuntuu että olen ihan umpikujassa tän kanssa, en tiedä mitä pitäisi tehdä, miten mä pääsen tästä oravanpyörästä lopullisesti pois? En jaksa tätä kamalaa ahdistusta ja koko ajan käynnissä olevaa taistelua ajatusten kanssa. Alan olla jo epötoivoinen, oon vain niin väsynyt tähän kaikkeen. Enkä näköjään vain osaa lopettaa tätä. Pääsenkö mä tästä ikinä kokonaan irti?

Loppuun tsemppaavia kuvia itselle ja muillekin :)

















perjantai 8. marraskuuta 2013

Terkkarilla sekä pohdintaa paranemisesta

Mulla oli keskiviikkona koulussa terveystarkastus. Pelkäsin mennä, lähinnä pelkäsin että joudun ottamaan vaatteet pois. En onneksi joutunut kun terkkari näki esimerkiksi painon polin teksteistä. Se meni ihan hyvin, oon oppinu selvästi puhumaan paremmin kun tuntemattomallekin ihmiselle puhuminen sujui ihan hyvin, toki oli avuksi että paperilla luki jo monet asiat.

Jouduin tekemään siinä masennustestin (perus bdi). Lähes kaikkiin kohtiin ympyröin ykkösen tai kakkosen. En missään nimessä olisi vaikka kaksi vuotta sitten uskonut että nyt olen hengissä ja masennustestistä tulee vain muutama piste. Mutta tässä nyt ollaan. Tuli kyllä hyvä fiilis kun terkkari sanoi että "Joo tästä tuli muutama piste mutta sulla on kaikki nä kontaktit hoidossa niin ei ole mitään ongelmaa" viimeksi kun ton lapun olen täyttänyt niin varmasti tullut vähintään reilu 30, luultavasti enemmänkin. Muistan ne ajat kun pisteitä tuli yli 50... Nyt ollaan jo aika kaukana siitä tilanteestä, oon ihan eri tyttö nykyään kuin kaksi-kolme vuotta sitten!
Osaan olla ylpeä itsestäni! :)


Haluaisin saada teidät kaikki huonosti voivat ihmiset uskomaan että tästä voi selvitä. Se, että nyt on sellainen olo että paraneminen ei missään nimessä tunnu mahdolliselta, ei tarkoita etteikä se olisi. Varmaan aika moni ajattelee jotain sen suuntaista että en mä ikinä tule paranemaan, mä olen tällainen, en mä edes halua parantua, haluan vain kuolla, ei täällä ole mitään paranemisen arvoista, en tule ikinä naustttimaan elämästä vaikka kuinka yrittäisin, ei mua voi parantaa, en vain jaksa, ei musta ole tähän. Tai noi kaikki on sellaisia ajatuksia mitkä ainakin mun päässä on pyörinyt. Ja silti mä olen tässä, hengissä, toipumassa hyvää vauhtia vaikken sitä uskonutkaan pitkään aikaan, vasta viime aikoina olen alkanut uskomaan siihen. Vaikka olisi kuinka sietämätön olo ja tuntuu ettei jaksa eikä usko paranemiseen, voin luvata että se ei kestä loputtomiin, siitä voi parantua. Mä olen voinut todella huonosti, halunnut kuolemaa enemmän kuin mitään muuta, itkenyt (osastolla) sitä etten voi tappaa itseäni, kirjoittanut monia itsemurhakirjeitä, käyttänyt monia tunteja erilaisten itsemurhakeinojen googlettamiseen, suunnitellut moniamonia tunteja omaa itsemurhaa, unelmoinut siitä, jaksanut sen ajatuksen voimalla että voin tappaa itseni silloin kun haluan, halunnut pilata ihan koko kehoni täysin syvillä viilloilla ja kokenut että ansaitsen kaiken kivun ja pahan, luullut kuolevani ahdistukseen, halunnut ja aikonut kuolla syömättömyyteen, istunut tunteja ruokapöydässä itkien, ollut 200%:n varma että tapan itseni enkä tule parantumaan, valehdellut ammattilaisille ja halunnut olla ottamatta apua vastaan ja ollut syömättä lääkkeitä koska en muka ansainnut apua, itkenyt itseni uneen lukemattomia kertoja ja toivonut etten herää aamulla,  jne, tiedätte varmaan. Mä sain apua ja olen selvinnyt tänne saakka ja aion selvitä loppuun saakka. Ottakaa kaikki apu vastaan, älkää kapinoiko sitä vastaan, te ansaitsette kaiken avun, ei kenenkään tarvitse jaksaa yksin. Puhuminen auttaa, terapiasta on ainakin mulle ollut hirveästi hyötyä, ja se, että läheiset tietää sun ajatuksista ja oikeasta voinnista, helpottaa hirveästi.

Mulla on edelleen se, että kun oma olo on parempi niin kun luen jonkun blogista että on paha olo niin mulle tulee todella vahvasti olo, että mun tässä kuuluisi voida huonosti, eikä teidän. Te ette ansaitse sitä, mieluummin mulla kuin muilla. Niin epäreilua että toisilla on niin helvetin vaikeaa, koen että mä ansaitsen sen sata kertaa enemmän kuin kukaan teistä. Haluan vaan ottaa sen kaiken pahan olon teiltä ihanilta pois.  Sen takia luen mahdollisimaan vähän sellaisia blogeja jotka on aivan täynnä pahaa oloa. Ei mun psyyke nyt kestäis sitä että luen jotain 30 eri blogia jossa jokaisessa kirjoittaja voi todella huonosti.

Tänään satuin mainitsemaan tosta blogien lukemisesta terapiassa ja se ei jotenkin yhtään käsittänyt että miksi muka haluaisin että mieluummin muilla menee hyvin ja mulla huonosti. Ja sitten se oli vaan että kyllä mun paraneminen on täysin ansaittua, että oon kyllä tehnyt sen eteen töitä terapiassa ja muutenkin, ei se ihan itsestään ole tapahtunut. Aloin vähän itsekin siinä miettimään että onko se niin? Ja kyllä se vaan taitaa olla niin että itse olen siitä suureksi osaksi vastuussa. Se on totta, että ei mistään psyykkisestä parannuta ihan tosta noin vain. Apua saa tietenkin, mutta ei esimerkiksi terapiasta ole hyötyä jos sä et itse puhu epämiellyttävistäkin asioista, ja ole rehellinen. Eikä kukaan sun ajatusmalleja voi ihmeellisesti muuttaa toisenlaisiksi.

Ja haluan vielä kirjoittaa siitä, että mulle ainakin oli hirveän vaikea löytää se paranemistahto. En halunnut
 parantua itseni vuoksi, ei tuntunut että on mitään miksi parantua, luulin että en ikinä tule olemaan normaali enkä kuin muut. En tiennyt miten tai mitä on olla normaali. Mitä sitten kun olen normaali? Millainen mun pitäisi olla? Ja miten muut olettaa mun käyttäytyvän ja mitä multa muutenkin odotetaan? En osannut kuvitella tekeväni samoja asioita kuin muut nuoret ja nauttivani niistä, en mitenkään. En osannut kuvitella olevani kuin muut "normaalit ihmiset".

 Enkä voi väittää että vieläkään osaisin. Nyt suuri ero on se, että se ei estä mua. Nyt mä olen jollain tapaa alkanut luottaa siihen että mullekin ehkä löytyy paikka täältä jostain vaikken olekaan kuin valtaosa muista nuorista. Se, että mulla on ongelmia, ei tarkoita ettenkö voisi silti elää omaa elämääni. Ei mun tarvitse olla kuin muut, ei meitä tehdä millään muotilla johon kaikkien pitäisi sopia. Ja hei, en mä ole ainut tällainen ihminen, ei jokaikinen muu mun ikäinen ihminen ole täysin eri maailmasta. Eikä mun tarvitse olla niiden ihmisten kanssa jotka ovat ihan erilaisia, ei niistä tarvitse välittää. Ei kaikki vaan voi olla samanlaisia. Joku saattaa ajatella musta että oon säälittävä ja apaattinen ja naurettava ja outo tai nolo, mutta sittenpähän ajattelee. Mitä se muille kuuluu millainen olen? En usko että jokaikinen ihminen niin ajattelee. Ja se sitäpaitsi tarkoittaa vaan että ne ei tunne mua. Tai siis tarkoitan että musta saattaa ehkä saada ensivaikutelmana helposti hieman erilaisen kuvan. Mutta mä en vain ole kovin sosiaalisesti taitava ihminen ja mun on todella vaikea tutustua ihmisiin oikeasti hyvin. Mutta kaipa mä kelpaan niille ihmisille jotka mun ympärillä on. Ja se saa riittää. Ei mun tarvitsekaan tutustua jokaikiseen ihmiseen kenen kanssa juttelen. Totuus on se, että edes mä -vaikka kuinka niin haluaisin- en voi miellyttää kaikkia, ei joka ikinen ihminen jonka kohtaan, voi olla sitä mieltä että olen mukava jne. Eikä se ole tarkoituskaan.



Kaipa yritän tällä nyt sanoa että uskaltakaa parantua, voin luvata ettei mitään pahaa tapahdu, löydätte kyllä paikkanne maailmasta vaikkette sitä uskoisikaan. Teidän ei tarvitse olla kuin "normaalit" ihmiset, mitä ikinä se teille taroittaakaan. Te kelpaatte kyllä juuri tuollaisina niille kelle on tarve. Te kyllä tulette pärjäämään elämässä varmasti ihan loistavasti, kunhan uskallatte ottaa sen askeleen paranemiseen :) Te ansaitsette sen kaiken hyvän olon ja ihanan elämän, älkää hetkeäkään ajatelko ettette ole sen arvoisia koska kyllä, te olette täysin sen arvoisia! ♥ Joka ikinen on, te ette ole poikkeus.



Haluaisin nyt tähän loppuun esittää kysymyksen, että millaisia postauksia toivoisitte mun kirjoittavan?:) Saa heittää ehdotuksia jos on. Mietin että olisiko kiinnostusta vaikka päiväni kuvina -postaukselle pitkästä aikaa? :) 

Ps. Ja niin, kun tän blogin nyt muutin takaisin julkisesti niin tiedän että tukihenkilö saattaa tänne hyvin taas löytää. Ja haluankin sanoa jos tänne löydät ja tämän luet niin kertoisit mulle sen mahdollisimman pian, olisin kiitollinen :) Sen takia täällä sanon että en varsinaisesti halua ilmoittaa tästä itse koska en nyt hirveästi pidä kun tutut näitä lukee. Mutta itse tän muutin julkisesti ja tiedän etten voi ketään estää tätä lukemasta.