jei

Tänään tosiaan oli lääkekontrolli ja kokeilen nyt sitten mirtazapinia nukahtamiseen jos se auttais oikeesti. Ja lääkäri oli vaan että "Ja yhtenä yleisenä sivuoireena on kasvanut ruokahalu joka ei sun tapauksessa mikään huono välttämättä olisi. Vaikkakin tiedän tapauksia jossa sitä on määrätty vaikeaa anoreksiaa sairastaville eikä ne ole lihonut grammaakaan" Miksi syömishäiriöitä pitäis hoitaa ruokahalua lisäävillä lääkkeillä? Varsinkaan kun mä oon ihan normaalipainoinen ja mulla kyllä vielä toimii nälkäsignaalikin suht hyvin. Isompi nälkä saa ehkä syömään enemmän mutta mun tapauksessa sitten myös oksentamaan että joo tosi kiva juttu <3  No mutta kun otan vaan max yhden tabletin kun en käytä sitä masennukseen vaan nukkumiseen niin toi määrä ei luultavasti aiheuta sitä nälkää. En tiedä miks tossa lukee että "Masennustilan hoitoon" kun käytän tosiaan vaan nukkumiseen enkä masennuksen hoitoannoksella.

Ja varmaan ennätyshalpa lääke, vaan reilu 3 e :D

Mulla vaihtuu taas lääkäri polilla, näin ton huimat 2 kertaa kun se jää nyt äitiyslomalle. No toivon että se uusi lääkäri olisi kiva.
Ja siirsin torstaista sh-polin aikaa kun mennään sillon särkänneimeen niin sainkin heti perjantaille. Ainoo että se on 8.15 aamulla.. No sen jälkeen voi vaikka mennä nukkumaan jos väsyttää :D En kyllä haluu mennä sinne, en haluu ottaa vaatteita pois HYI. oon syönyt taas ihan vitusti. No itseäni saan syyttää kun sitä paskaa tungen naamaani.

nukahdistus

Ajatukseni on parvi kärpäsiä 

Päässä ja pitkin huonetta, 

Enkä löydä lätkää, jolla liiskata ne 

Ja surinansa sammuttaa

 Auttakaa, En saa sammumaan aivojen valoa 

Auttakaa, En saa sammumaan silmien valoa

Meit on liian monta tässä vuoteessamme, 

En taida sekaan sopia 

Ulosottomiehet, sanat sanomattomat,

 Kaikki väärät valinnat 

Eikä ihme oo et karttuu univelkaa 

Kun kaiken sillä maksan pois 

Ihmeet innostuksen, 

Matkat masennuksen, 

Selästä yömme raavitaan

 Auttakaa, En saa sammumaan aivojen valoa

 Auttakaa, En saa sammumaan silmien valoa 

Auttakaa, En saa sammumaan aivojen valoa

 Auttakaa, En saa sammumaan aivojen valoa 

Auttakaa, En saa sammumaan silmien valoa

 Auttakaa

 Auttakaa

Ei oikotietä onneen?

Entiedä millon mulla olisi ollut viimeksi näin järjettömän yksinäinen ja ulkopuolinen olo, millon se olisi tuntunut nän helvetin pahalta.  Katson telkkarista cheekin ruisrock-keikkaa vaikka se saa aikaan ihan jäkyttävän olon. Miten kovasti mä haluaisin olla samanlainen kuin niin monet muut muut, kaunis ja edes jonkun verran itseen tyytyväinen ja onnellinen ja iloinen ihminen joka nauttii elämästä ja tekee asioita eikä vaan istu kotona itkemässä ahdistusta ja pahaa oloa ja pelleile syömisten kanssa.  Yksi tyttö istuu bikineissä jonkun olkapäillä enkä IKINÄ voisi kuvitella itse pystyväni samaa. Enkä muutenkaan olemaan tollasessa ihmisjoukossa. Ei musta voi ikinä tulla tollaista ihmistä mitenkään, ei koskaan. En mä ole ikinä ollut normaali. Eihän normaalit ihmiset joudu ensimmäistä kertaa terapiaan 9-vuotiaana neljäksi vuodeksi ja sitten neljän vuoden päästä uudelleen (luultavasti) kolmeksi vuodeksi?

Mietin nyt vaan että miksi mä teen tätä kaikkea, miksi mä edes yritän elää? ei tässä ole mitään järkeä, en oo normaali enkä tule ikinä olemaan ja tällä hetkellä se tuntuu ihan sietämättömältä ajatukselta. En mä vaan halua olla täällä. Tuleeko mun itsetunto ikinä paranemaan oikeasti? Mulla on ollut koko lyhyen elämäni huono itsetunto enkä mitenkän usko olevan mahdollista että joskus ajattelen itsestäni myönteisesti ja arvostan itseäni samoin kuin muita ihmisiä ja pidän itseäni yhtä arvokkaana.


Hei ihan oikeasti miten muiden ihmisten onni tuntuu vaan niin käsittämättömältä asialta? miten joku voi nauttia hetkestä noin paljon ja pystyy olemaan kuin kotonaan noin isossa porukassa? Onko mun kasvoilla ikinä ollut noin onnellista ilmettä koko elämäni aikana? 

Huomenna lähtö Mikkeliin siskon kanssa, yli neljä tuntia sen seurassa autossa. Ja pitäis pystyä syömäänkin jotain. Sanon vaan että pelottaa ja ahdistaa, koko reissu. Pelkään että siellä tulee näin sietämätön ja kamala olo ja että en vain pysty olemaan niin hiljaa sen olon kanssa ettei kukaan huomaisi mitään. No otan opamoxeja mukaan ja syön jos tulee tarve.
Vittu että oon tyhmä ja raavin ja painan käsiä kynsillä ja ne on sitten muutaman päivän tosi ihanan näköiset. No onneksi ei pitäisi olla kauhean lämmin.

Ja niin tosi kiva kun me lähetään tän porukan kanssa särkänniemeen juuri sinä päivänä kun olis ollut aika sh-polille ja joudun tietenkin perumaan sen. Ei ärsytä ei. Ja taas vaihteeksi sellanen olo että mä en vittu jaksa tätä pelleilyä mitä en osaa lopettaa. Tänäänkin oksentanut kaksi kertaa ja maha tuntuu olevan ihan sekasin. Hävettää vaan niin älyttömästi mennä näin kamalan näköisenä sukulaisten luo. Hetken mietin että pystyisinkö menemään tädin kanssa uimaan kahdestaan siihen niiden läheiselle rannalle jossai ei ole ketään muuta ikinä samaan aikaan. En oo uinut varmaan neljään vuoteeen kertaakaan. Mutta ei, ei todellakaan pysty näin turvonneena hyivittu. Saunakin tuntuu ihan järkyttävän ahdistavalta asialta käydä tädin kanssa.

Mutta en nyt varmaankaan postaa sitten sinä aikana kun oon sukulaisten luona koska en ota omaa konetta mukaan enkä kännykällä varmaan jaksa kirjottaa. Ja nyt voisin pian koittaa nukkua kun alkoi väsyttää  tai sit vähän siivoilla tai pakata että sais ajatukset vähän pois tästä paskasta ja sais vähän stressiä vähennettyä kun ei jää niin paljon tekemistä aamuun. Oon vaan niin väsyhnyt että en meinaa saada mitään aikaseksi tai muuten lamaantunut ja asiat tuntuu vaan vaikealta.

Piristävä puhelu :)

Uskalsin tänään soittaa lastenkotiin sille yöhoitajalle. En oo uskaltanut pitkään aikaan vaikka on tehnyt mieli kun en ole tiennyt että milloin se on töissä, vaikka se on sanonut että voin soittaa milloin tahansa. Siihen en vain pysty, en halua soittaa jos en ole varma ettei sillä ole paha paikka. Mutta kun sunnuntaina kävin lastenkodissa niin samalla katsoin työvuorolistaa ja tiesin että se olisi tällä viikolla ke-pe töissä ja tänään päätin soittaa sille. Meni aika kauan siihen että uskalsin mutta lopulta sain soitettua ja jännitin ihan turhaan, juttua riitti niinkuin aina, oli tosi kiva jutella taas pitkästä aikaa. Suuren osan aikaa juteltiin syömisestä ja helpotti kyllä puhua sen kanssa ja se vaan toisti useaan kertaan että ota nyt tyttö apua vastaan kun sitä kerran on tarjolla. Mutta puhuttiin kyllä paljon muustakin. Koko puhelu kesti 57 minuuttia. Tuntuu että sen kanssa voisin jutella ties kuinka pitkään.
Jotenkin niin hassua että meillä on tällainen suhde. ihan erilainen kun kenenkään muun aikuisen kanssa. Miten mun kohdalle on sattunut noin ihana ihminen kenen kanssa voin puhua melkein mistä ja joka haluaa pitää yhteyttä vaikken enään asukaan lastenkodissa eikä olla tunnettu pitkään ja on tosi iloinen kun soitan sille itse ja jaksaa kuunnella ja auttaa ja puhua vähän kaikesta tuntitolkulla. Ja ollaan tunnettu vain muutama kuukausi. En tiedä miten tässä kävi näin mutta tiedän että olen tosi onnekas että tutustuin siihen ja että se tuli yövuorolaiseksi koska jos se olisi tullut päivätöihin niin ei meillä olisi ollut läheskään näin paljon ollut aikaa tutustua toisiimme ja olla kaksistaan istumassa olohuoneessa vain katsomassa telkkaria ja puhumassa. Ja on se kuitenkin erilaista tutustua sellaseen ihmiseen joka ei hoida päivittäin sun asioita vaan on tavallaan ulkopuolinen. Tällainen suhde on kaikkea muuta kuin normaali lastenkotiolosuhteissa. Mutta en valita todellakaan! :)

Nyt ei ahdista läheskään niin paljon kun useimpina iltoina ja toivon ettei alakaan. Varmaan puhelu auttoi jonkin verran ainakin. Ja varmaan myös se etten ole syönyt tänään muuta kuin purkkaa ja läkeroleja

saa antaa neuvoja

Osaako joku antaa neuvoja miten saan tän ahdistuksen ja ajatukset jonnekin muualle kuin kaikkeen ahdistavaan ja negatiiviseen? yritän kuunnella musiikkia mutta mikään biisi ei kuulosta hyvältä ja kappaleiden vaihtaminen ahdistaa.  mutta samantien kun musiikki loppuu niin kaikki paskat ajatukset ja ahdistus valtaa mielen ja väsymys katoaa. lukemisesta ei tule mitään. Vittu.

Kun on yksin sitä miettii omaa ihmisyyttään, ollako paha vain hyvää hyvyyttään?

Päivä alkoi ihan ok, vaikkakin terapia tuntui turhalta enkä saanut sanottua kaikkea mitä mielessä oli.

Myöhemmin tehtiin ruokaa tukihenkilön kanssa ja se meni ihan hyvin, pystyin syömään jonkinnäköinen hymy kasvoilla ja välillä nauraen ja tehden kaikkeni ettei ahdistus näy ulospäin 

Syöminenhän näköjään sujuu?

Illemmalla kaveri tuli käymään ja nähtiin pitkästä aikaa kunnolla, kahdestaan. Oli tosi kiva nähdä ja söin sitten siinä rasvattoman rahkan, pistaasipähkinöitä ja suklaata ilman hirveää ahdistusta. Mietin jo että eihän tässä mitään ongelmaa ole, syön normaalisti ja se sujuu. 

Ei. Ei se sittenkään suju. Kävin jo aiemmin päivällä kaupassa ostamassa viemäriputkenavaajaa ja samalla ostin mm keksejä. Älkää kysykö miksi, mä en itekään tiedä. Mulla ei ihan oikeasti ollut aikomusta syödä niitä, tai en edes sen takia niitä ostanut. Mutta tietenkin äsken sitten söin ja syömisen jälkeen suoraan vessaan. 

Katsoessani ruskeaa vettä pöntössä  ja siivotessani roiskeita pöntön reunoilta ja sen jälkeen niellessäni kourallista nesteenpoistajia mietin taas kerran että mitä helvettiä? Miksi? 

Onko nyt tyytyväinen olo? Ei todellakaan. Ei kipeä kurkku, itkuiset silmät, tukkoinen nenä, oksennuksen hajuiset sormet ja oksennuksen maku suussa ole mitään mitä haluan, häpeän tätä suunattomasti. 

En pysty myöntämään koko totuutta kenellekään. En pysty sanomaan että ahmin ja oksennan lähes päivittäin ja syön niin epäterveellisesti kuin vaan on mahdollista ja että harkitsen hetkittäin osastoa tosissani, koska lähes kaikilla on erilainen käsitys mun syömisestä tällä hetkellä. En pysty sanomaan että en ole varmaan kertaakaan syönyt meidän tekemää ruokaa yksin jälkeenpäin, en ole pystynyt korjaamaan niiden käsitystä siitä että syön kyllä lähes aina sitä ainakin kerran jälkeenpäin vaan olen pakottanut itseni puhumaan luontevasti siitä kuinka syön sitten uudestaan sitä myöhemmin. Terapiassa vastaan kysymyksiin epämääräisesti että voisi mennä vähän paremminkin ja että olen oksentanut vähän enemmän. Ja vaa'sta en ole kertonut vieläkään. Paino on vaan niin vaikea aihe mulle enkä halua puhua siitä. Enkä halua nähdä sen reaktiota siihen kun kerron että olen vaehdellut. 

Asiasta toiseen tänään lähti hakupaperit vuoden mittaiseen eri ammatteihin tutustuttavaan koulutkseen toiseen kouluun :) Pelkään että pääsen ja pelkään että en pääse. Jos pääsen niin pitäis tutustua uusiin ihmisiin ja tottua uusiin opettajiin ja vielä pystyä syömään koulussa kun en pysty livahtamaan kun oppilaita on niin vähän. Se pelottaa eniten. Millon oon viimeksi syönyt koulussa? Päivälukiossa taisin syödävähäsen jotain, lähinnä salaattia, niinä muutamina kertoina kun en pystynyt livahtamaan ruokailusta. Ysiluokalla lopetin syksyllä koulusyömisen lähes kokonaan. Ja iltalukiossa en tietenkään ole syönyt. Joten koulusyöminen ei ole mikään helppo juttu ja pelottaa ihan saatanasti. Meinasin jättää vaihtamatta iltalukioon pelkästään sen takia että sillon en pystynyt jättämään lämmintä ruokaa väliin. No ehkä yritän olla murehtmatta siihen saakka jos/kun se on edessä oikeasti. 

Okei nyt väsyttää niin paljon että meen tästä nukkumaan. Jos nyt saisin vähän nopeammin vaihteeksi nukahdettua :) hyvää yötä<3

I stare at my reflection in the mirror. Why am I doing this to myself?

Vittu mä en tiedä mitä mä teen. Miks mä oon näin helvetin tyhmä ja aiheutan itelleni järjetöntä ahdistusta syömällä ihan vitusti? en edes kehtaa sanoa kuinka paljon ja kuinka epäterveellisesti oon syönyt viimeajat.

Mikä mua vaivaa? 

Mä en vittu vaan jaksa tätä ahdistusta tai tätä tilannetta tai tätä kehoa. En jaksa. Pelottaa ihan älyttömästi tuleva reissu sukulaisten luo. Miten mä pystyn olemaan siellä tän kokoisena? En mitenkään hyivittu. En mä voi elää tällasena. oon ällöttävä,kuvottava. 

Voisko mua alkaa oikeasti väsyttämään? En jaksa näitä ajatuksia. 

tyhmä minä

Haettiin ne ketipinorit sieltä apteekista kuitenkin eilen. Nehän saa sieltä ihan henkkareillakin, joten mentiin tukihenkilön kanssa hakemaan ne ja circadinit ja annoin henkkarit niin se apteekkari oli vaan  "Sullahan on kelakortti tässä samassa" Hehheh en yhtään muistanu sitä :D  Mutta ihan hyvä, ei tarvii hankkii uutta kelakorttia.
No kokeilin sitä sitten eilen et toimiiko niin kyllä se väsytti joo mut meni silti tunnin verran sängyssä ennenkun sain unta ja heräilin ihan reilusti yön aikana. Muttei mitään kolmea tuntia sentään menny nukahtamiseen :) jos teho ei laske niin lopetan kyllä kummatkin melatoniinit koska niitä on sitten turha syödä. Ja annostuskin on 1-2 tällä hetkellä ja eilen otin vaan yhden.   ja kyl se jonkin verran auttoi ahdistukseen mikä oli kans yks syy sen määräämiseen:)

Oltiin eilen L:n kanssa leffassa ja ostettiin karkkia ja käytiin vielä syömässä sen jälkeen. En vaan tajua miks ne kaikki karkit pitää vetää samana päivänä vaikka ois ihan täynnä. No niitten syöminen johtikin sitten oksentamiseen. Eikä oo kyllä ikinä sekään lähtenyt noin käsistä, että ei vaan pysty lopettamaan vaan pitää mennä uudestaan ja uudestaan vessaan kun pääsee sieltä pois. Sen jälkeen aloin tosissani miettimään päiväosastoa koska en halua että oksentamisesta tulee säännöllinen tapa ja se jatkuu noin runsaana.Se ravitsemusterapeuttikin oli sen osaston kannalla mitä ihmettelin suuresti. Viimisenä sen suusta olisin uskonut kuulevani lauseen "Toivottavasti nähdään seuraavan kerran osastolla" mutta noin se sanoi kuitenkin. Ja yritti selittää ettei ole mun tehtävä arvioida oonko sen tarpeessa vai en ja että siellä on potilaita laidasta laitaan  ja eri elämäntilanteista eikä kaikki ole mitään bmi 13-tyttöjä (tai poikia). No sh-polille on seuraava aika elokuussa niin jos sillon oisin päättänyt mitä haluan tehdä. Ja rav.terapeutille vasta syyskuussa. Paitsi jos päätän mennä osastolle ja pääsen sinne ennen sitä.

Täytin dosettia niin otin kuvan kaikista lääkkeistä mitä mun "lääkelaatikossa" nyt on. Tai bio-oilia en siellä pidä mutta liittyy kyllä tähän kaikkeen niin otin senkin mukaan. Möllerit ostin keskiviikkona rav.terapeutin jälkeen kun se suositteli ostamaan. Ei ookaan kun kolmea eri vitamiinivalmistetta. Ja sit A-tippoja nenäverenvuotoon. Tulee aika kalliiks tä kaikki paska. 



ps. Mut löytää nyt myös weheartit:sta, linkki sivupalkissa :)

Vittu et ärsyttää

Tuli taas vaihteeks todistettuu et oon ihan järjettömän hyvä hävittämään kaiken mahdollisen.
Olin tänään psyk. polilla lääkärillä. Se meni ihan hyvin vaikka se lääkäri nyt onkin vähän outo. Katottiin just mun lääkitystä ja se oli miettinyt just ketipinoria tai mirtazapinia niinku oon itekin. Se nyt määräs sit ketipinoria illalle 25-50mg jos se nyt tällä kertaa auttais pidempään kun sen muutaman päivän. Koska mulla kuitenkin seroquel toimii ja se on samaa ainetta. Ja sit juteltiin siitä että seroquelia aletaan seuraavalla kerralla laskemaan (nyt sitä on siis 400) jos toi ketipinori nyt toimii. Se ei halunnu tehä kai liikaa muutoksia ja sit kun poli on seuraavat 2 viikkoa kiinni niin ei viitsinyt vähentää lääkkeitä senkään takia.
Kun kävelin sieltä kotiinpäin kauheassa auringonpaahteessa läkähtyen -mulla oli siis huppari päällä kun muutamaa tuntia aiemmin oli paljon viileämpi- aikomuksena käydä matkalla hakemassa mun alakerrassa olevassa apteekissa ketipinorit ja circadinit tarkistin vielä ennenkun astuin ovesta sisään että onhan mulla kelakortti mukana niin ei sitä tietenkään ollut. No ajattelin vaan käydä nopeasti kotona hakemassa sen mutta hakureissusta tulikin vähän pitempi kun en löytänyt sitä. Käänsin varmaan koko helvetin kämpän ympäri -sen on näkönenki-  eikä sitä oo missään. Ei toki ärsytä ei. Vittu. En tajuu missä se voi olla. Jos en tänään löytänyt niin en usko että huomennakaan löydän sen enempää.

En tajua miten oon näin hyvä tässä hävittämisessä. Hävitän vittu kaiken mahollisen ja sit löydän joskus vuoden päästä, tä on ihan käsittämätöntä. Lastenkodissa Mari oli aina ettimässä jotain mun tavaraa. Ja täällä mulla hävii vähintään muutaman kerran viikossa joku silleen että menee vitun kauan että löydän sen.

Ja jee huomenna on ravitsemusterapeutti:) ajattelin nyt kysyä siltä oikeasti sitä mielipidettä vaikka päiväosastosta kun en viimeksi saanut kysyttyä. En usko kyllä että se on sen kannalla mutta sen kuulee huomenna :) Tuntuu tyhmältä mennä sinne sanomaan että en oo päivääkään pystynyt tota ateriasuunnitelmaa noudattamaan... Enkä voi väittää että oisin ihan kaikkeni yrittänyt. En tiedä mistä mä jonkun motivaation vedän. Tai tänään oon kyllä taas syöny aika paljon tai tuntuu etten o muuta tehnykään kun syöny.  Ja oon vaan vitun tyhmä kun on pakko aina illallakin käydä vaa'alla  ja nyt tuntu et sekoon kun se oli noussu 8oog. Mikä nyt on aika luonnollista, tai niin mä yritän itelleni selittää. Kauhea paniikki vaan että se ei laske aamuksi vähntään tota määrää. En pystynyt tänään menemään lenkillekään kun keho ahdistaa niin paljon.

Ja oon pahoillani ettei mun blogi nykyään käsittele melkein mitään muuta kun syömistä ja se ärsyttää itseäkin. ajatukset nyt on vaan mitä ne on. En mä kyllä loputtomiin siitäkään jaksa pelkästään kirjoittaa. Enkä jaksais ajatellakaan. Mikä parantumisessa on niin vitun vaikeaa oikeasti?

Lastisreissu

Kävin tänään lastenkodissa kun A pyysi. Alunperin ajattelin ottaa iskään pitkästä aikaa yhteyttä ja käydä mahdollisesti siellä jos sille ois käynyt muttei se oikeen toiminu. En uskaltanut soittaa niin lähetin vaan facebookissa viestiä eikä se oo vieläkään vastannut siihen... En vaan välillä (taino usein) tajua mitä sen päässä liikkuu. Kyllä se on ollut useamman kerran online että ihan varmaan on nähnyt että on tullu viesti kun se on kirjautunut sisään. No ihan sama sitten. Sit meninkin lastenkotiin sen sijasta. Ahdisti mennä kun pelkäsin A:n kyselyjä koska se kysyy hirveen tarkkaan kaikki asiat, tenttaa koko pari-kolme tuntia minkä mä aina oon siellä, kunnes vastaan kunnolla. Ja kun en oo pystyny puhumaan sille rehellisesti ja inhoon valehtelemista niin ei oikeen innostanut sen kyselyt.

Tänään kun se sitten alotti sen kyselyn niin en vaan yksinkertasesti enään jaksanut valehdella vaan myönsin että syömiset menee vähän huonommin kuin miten oon antanut ymmärtää. Se ei tietenkään tykännyt että oon valehdellut tän reilu kolme kuukautta mutta ei se alkanut siitä sen enempää saarnaamaan. "Mutta hyvä että kerroit edes nyt etkä sitten kun oot osastolla" Selvä. Miks sekin on varma että oon kohta osastolla pakkohoitolähetteellä tätä menoa? Entiedä että enkö mä muka ite tajua omaa tilaani. Muttakun mä oon taas normaalipainossa kuitenkin. Vaikkakin myönnän että oon alkanut huomaamaan että mun keho ei ihan kunnossa taida olla, esimerkiks paino nousee puolella kilolla kun syön reilu 1000kaloria ja muutenkin heittelee älyttömästi, lähinnä nyt ylöspäin. Se ei ainakaan auta ahdistusta. Mutta en koe olevani huonossa kunnossa kun paino on ihan normaali. Tainojoo tiän että se myös saattaa laskea nopeasti. Mutta silti. Ja ahdistaa kun A vaan ylireagoi.
. Kai mä jotenkin tajuan miten ne ajattelee mutta ite vaan ajattelen niin erilailla. Oikeesti A ylireagoi. Ja sit se päätti alkaa puhumaan siitä missä mun paino on liikkunu osaston jälkeisenä aikana ennenku muutin. "sen mitä mä tiedän ni se on ollu siinä xx.x:ssä oikeestaan joka kerta." silleen Kiitos kivasti tästä tiedosta. oisin pärjänny ilmanki. "ja se ei todellakaan saa laskee enään yhtään alemmas tosta missä se on tällä hetkellä"ja sit se sanoi että se viettää luultavasti muutaman unettoman yön mun takia. Just tän takia en halunnu kertoa koska tiedin että se vaan huolestuu turhaan.


Nyt väsyttää vitusti pitää mennä nukkumaan. Meni nukahtaminen viiteen. Ei ärsytä ei. Nomut ois varmaa hyvä jos huomen väsyttäis paljon ku meen L:n luo ni ois kiva saada nukuttuu mut uskon kyl et saan paremmin ku yksin:)