torstai 29. lokakuuta 2015

Ei, enhän mä voi taas olla se joka luovuttaa mutten enää keksi montaa syytä jatkaakaan

Mitä helvettiä mä oikein teen mun elämällä? Ei tätä pian voi edes kutsua siksi. Päivät menee opamoxilla ja illat viiltelyllä tai opamoxilla. Ilman niitä kamala olo jatkuvasti.

Lääkäri puhuu käynnillä epävakaasta ja siitä että sen diagnoosin avulla saattaisin päästä aikuispuolelle dkt:hen. Mun pitäisi ilmeisesti oppia hallitsemaan mun tunteita paremmin. Hah.
Lohduttaakseen lääkäri sanoo että ilman hoitoakin nelikymppisenä olen terve. Lohduttaakin ihan helvetisti.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Päivä toistaa samaa kaavaa, tyhjäksi hiljalleen kaivertaa

Enpä ole taas hetkeen kirjoittanut. Ei mulla ole mitään sanottavaa. Elämä kulkee eteenpäin ja mä raahaudun mukana, teen sen mikä on pakko.

Olen nyt työssäoppimassa lääkefirmassa. Siellä on ihan kivaa, tai jos osaisin nauttia siitä niin varmasti olisi. Ongelma on se että mua ei oikeasti kiinnosta. On hirveän vaikea yrittää olla innostunut kun sitä ei oikeasti ole. On siellä kivempaa kuin koulussa mutta silti se on pakkopullaa joka on pakko suorittaa.

Milloin tä suorittaminen oikein loppuu? Mä olen niin kyllästynyt itseeni ja tähän kaikkeen. Koko elämään.

torstai 1. lokakuuta 2015

mitä jos

Mua pelottaa. Ihan oikeasti pelottaa, miten mä tuun jaksamaan loppuvuoden. Mulla on tulossa 9 viikon työssäoppiminen ja ennen sitä on hirveästi raportteja tehtävänä koulutöistä enkä ole aloittanut yhtäkään. 2 viikkoa aikaa enkä tiedä miten selviän edes raporteista, saati työssäoppimisesta. Miten jaksan kahdeksan tunnin päivät opetellen täysin uusia analyysimenetelmiä mitä ei olla koulussa ehditty opettelemaan.

Siitä tulee helvetin raskasta enkä oikeasti tiedä miten tulen selviytymään. Miksi muhun luotetaan niin paljon että laitetaan työssäoppimaan paikkaan johon laitetaan yleensä vain kohta valmistuvia? Mun pitäisi mennä sinne vasta kolmosvuoden keväällä, eli ei vielä yli vuoteen.  Nyt kaduttaa että olen panostanut kouluun niin paljon että opettaja kehuu työpaikalla mun olevan luokan parhaita opiskelijoita. Musta tuntuu että multa odotetaan aivan liikaa. Mitä jos mä petän ihmisten luottamuksen enkä olekaan niin hyvä kun multa odotetaan? Mitä jos?

Mutta pakko mun on selvitä, eihän mulla ole muutakaan vaihtoehtoa ellen halua pilata koulunkäyntiä täysin.  Vihaan mun elämää juuri nyt.