sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Vaikka kaikkensa voi onnesta maksaa sitä kuitenkaan omistaa ei saa

Myönsin nyt sit syömistilanteesta jotakin tukihenkilölle. Se kysy eilen että miten syömiset on nyt mennyt ja sanoin et ostin leffaan karkkia ja oon sit sil korvannu muit ruokii enkä oo syöny kunnon ruokaa. Ja sit seuraavas viestis se kysy et mite muina päivinä ni sanoin etten aina oo saanu lämmintä ruokaa syötyä mut oon yrittäny jotain muuta aina syödä, mikä nyt ei ihan totta oo... Mut kuitenkin jotain myönsin. Sit se tänään soitti ja halus jutella kasvotusten huomenna syömisistä tarkemmin ja nyt pelottaa, entiä mitä sanon. En haluu et tästä tulee mitään kauheeta haloota. Inhoon valehtelua mutten tasan kyl kaikkea myönnä. Ja oon sitäpaitsi nyt kalorillisesti ainaki ihan tarpeeks syönyt... Vitun läskipaskasaatana

Se sano viestissäki jo et pitäis sit varmaa tehä yhes ruokaa tai jotai, ku sanoin et sen tekeminen on se vaikein asia. Enkä nyt tiä mitä mieltä oon tästä. En haluu et pakotetaan syömään mut tiän ettei täkään pidemmän päälle varmaan kauheen hyväks oo jos tä jatkuu tällasena tai pahenee. Taino miten sen nyt ottaa, mikä mulle on se pahempi vaihtoehto. Pelkään vaan sitä että tä lähtee ihan käsistä niin että mä vaan syön ja syön ja syön enkä lopeta. Mieluummin vaikka lopetan syömisen

Ja kun pyysin siltä anteeksi sitä etten oo kertonut mitään niin se oli vaan että "Älä multa anteeks pyytele, kun kyse on sun elämästä ja hyvinvoinnista! Ja kuitenkin tällasesta äärimmäisen isosta asiasta. Mä olen sitä varten että autan asioissa eikä kannata pelätä kertoa asioita mulle vaikka vieras vielä olenkin"

J kävi täällä ekaa kertaa eilen. Oli vaan taas outoa olla sen kanssa, tuntuu että oon vaan niin ulkopuolinen kun se puhuu krapulasta ja baarista ja kaikesta muusta mikä nyt kuuluu "normaaliin" nuoren elämään. Mun elämä on oikeesti vaan niin vitun turhaa, en odota oikein mitään elämältä, ei oo mitään mihin pyrkiä, en tee mitään muutakun olen kotona.
Koulua käyn siksi että teen jotain ja kavereita nään lähinnä muiden painostuksesta. Asuntoa siivoan vaan sillon kun joku on tulossa käymään, kerään vaateet lattialta nopeesti ja tungen kaappiin piiloon ja yritän vähän järjestellä muita tavaroita. Yksin ollessani kaikki tavarat on levällää. Vaatteita on ympäri kämppää ja lattia ja sohva ja pöytä täynnä  pikkutavaraa.  Kaikki normaalit asiatkin tuntuu rankoilta. Ei oikeen mikään tunnu oikeasti hyvältä. Iltasin mietin vaan että mitä järkeä mun elämässä on, ei mitään.

Tukihenkilö kysy multa yks päivä että ahdistaako koulu mua ja sanoin että joo. Sitten se oli vaan että "Entiä saisinks sanoo näin mut mitä sä teet lukiossa jos se vaan vituttaa ja ahdistaa? Pitäiskö sun vaan lopettaa se kesken, jättäisit vaikka nyt heti ja miettisit loppukevään muita vaihtoehtoja" Niin. Ei mun oo järkeä olla lukiossa periaatteessa kun meen kurssit sillä ajatuksella että kuhan pääsen kokeista läpi. Ei mua kiinnosta koulu paskaakaan, psykologia on ainoo kiinnostava aine. Ja sitäpaitsi ei paskalla lukion päättötodistuksella tee yhtään mitään. Mutta kyllä mä nyt ainakin kevään käyn vielä lukiota ja sit voin kesän miettiä muita vaihtoehtoja. Lukio on siinä mielessä hyvä vaihtoehto että sitä voi käydä hyvin voimien mukaan, se odottaa kyllä. ammattikouluissa se ei toimi niin. Ja joissain paikoissa kai riittää pelkästään se että on käynyt lukion, numeroilla ei oo väliä.
 No en nyt tiä mitä teen tän kanssa, pitää kattoa. Mutta otin nyt taas vaan 2 kurssia, kun tukihenkilö oli sitä mieltä että mitä järkeä ottaa 3 kurssia jos se vaan ahdistaa. " sama se on että onko 2 vai 3 kurssia" 

Huomenna ois tarkotus illemmalla mennä lastikseen käymään J:n kanssa, tai mun oli muutenkin tarkotus mennä mutta J oli kans sattumalta menossa niin mennään samaan aikaan.

Nyt pitää kyl mennä nukkumaan, väsyttää niin paljon. pääsen taas itkemään paskaa oloa♥


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

syömisestä

Mua pelottaa, Pelottaa syömisen suhteen. Tänään jouduin turvaamaan hätävalheisiin kun vein ruokakuitteja tukihenkilölle ja se katso ne läpi ja soitti mulle takasin ja alko kyselemään "Mitä sä oot oikeen syöny? ku kattoo näit kuitteja, näitä on kuus ja ainoostaa yhes on joku kanapaketti ja sit on kasvissosekeittoa yhessä. Ja yks päivä kävit subilla. Onhan täällä näitä välipaloja mutta toivottavasti oot syöny jotain muutakin"   "Joo siis oon syöny. Mul oli tääl pakkases viel makaroonilaatikkoa ja sit kävin iskän luona syömässä ja sit oon syöny niit keittoja mitä mul on ja tonnikalasalaattia ainakin" Ainaki melkee syöny noit kaikkii Toivon et meni läpi, mun ääni ei varmaan ollu hirveen vakuuttava kun hätäpäissäni vaan keksin mitä sanon. Ja siis oon kyllä käyny subilla ja iskällä mutta muusta en sitten sanokaan mitään.

Mutta oon kyllä nyt jo väsyny tähän syömisäiriöpaskaan. En jaksa itkeä joka ilta jos oon syöny että kuinka läski oon ja kuinka mun ei ois pitäny syödä yhtään mitään ja haluun lopettaa syömisen kokonaan. Mitä enemmän oon syöny niin sitä paskempi olo on illalla, eilenkin valvoin yli kahteen saakka vaikka heräsin jo aamulla puol yheksän aikaan. Mietin että pitäiskö soittaa lääkärille ja kysyä os se määräis sitä ataraxia kun en vittu jaksa tätä jatkuvasti.
 Eilen mietin ihan tosissani että pitäiskö kertoa jotain jollekin tästä. Eihän se maailmanloppu olis, eihän ne silti voi pakottaa mua syömään eikä ne voi mitenkään vahtia koko ajan että syön.. Ja mieluummin kyllä kertoisin itse kun antaisin vaikka sen syömishäiriöpolin hoitajan soittaa ja kertoa. Nyt en puhelimessa pystyny mitään sanomaan syömisten vaikeudesta varsinkaan kun täällä oli samaan aikaan huoltomies vaihtamassa mun jääkaappia. Mutta tiän kyllä ettei tässä syömisessä ole paljoa järkea useinkaan, tiän että pitäis syödä monta kertaa päivän mittaan ja lämmintäkin ruokaa. Eilen kyllä söin kasvissosekeittoa. Mutta tiän ettei sekään riittänyt kun söin sitä desin verran ja siinä oli joku 30 kaloria. Ja tä menee yleensä niin että alkuviikosta syön vähemmän ja loppuviikosta sitten enemmän, mistä tuleekin kiva oravanpyörä. Oon syömättä->nälkä joka johtaa syömiseen->kauhee ahdistus siitä-> oon syömättä jne. Onko se niin kamala asia jos myönnän että joinain päivinä en saa syötyä mitään muutakun viiliä, mehukeittoa, piltiiä tms.? En tykkää valehtelusta mutten haluaisi huolestuttaa turhaan. Terapeutillekin kerroin vaan hyvät puolet syömisistä, kun se kysy että miten on mennyt niin sanoin että viikonloppuna söin ihan tarpeeksi, en maininnut mitään maanantaista jolloin söin illalla suklaamunan jonka sain ja muutaman lusikallisen raejuustoa. A:lle sanoin vaan että oon kyllä syöny joka päivä kun se kysyi, määristä en sanonu mitään.

En vaan pysty tekemään itelleni ruokaa, tosi vaikeeta keittää esim. puuroakin. Jotain viilejä ja pilttejä on paljon helpompi syödä kun ne on valmiina heti. Ja ruuan ostaminenkin on helvetin vaikeeta. En pysty ostamaan sillä periaatteella että mitä haluan syödä. vaan että mitä haluaisin syödä tai mitä pitäisi syödä. Ja kaikki on kaloreiden perusteella.
En tiedä tarviinko tähän apua? Mutta en halua mitään kauheeta kyyläämistä, en haluu varsinkaan A:lle sanoa mitään kun se ylireagoi kuitenkin.

Mutta kuitenkin syön aina välillä ihan tarpeeksi, joten tarviinko mä apua, eikö syöminen meee ihan ok jos syön kuitenkin tarpeeksi välillä? Mulla on tiistaina aika sinne sh-polille, sain jo niin nopeesti, ja siihen oli varattu aikaa tunnin verran, ei yleensä oo niin kauaa.  Ja se pelottaaa ihan vitusti, en tiedä mitä uskallan sanoa kun pelkään niin paljon että se soittaa jollekin ja kertoo. Mutta samalla en halua valehdella ja alan olemaan niin väsynyt jo nyt tähän tilanteeseen että en tiedä oisko ihan hyväkin jos saisin jotain tukea tähän. Tä syömispaska vie suuren osan mun voimista kun koko ajan mietin sitä että mitä oon syöny ja mitä saan syödä ja mitä pitää ostaa että voin valehdella että oon syöny ja itkeä illalla sitä ahdistusta joka tulee kun oon syöny omasta mielestä liikaa. En haluu vaan kertoa kenellekään nyt kun oon valehdellut niin paljon. Mutta en mä halua oikeasti että tä lähtee ihan käsistä ja meen johonkin sairaalakuntoon. En vaan usko suurimman osan aikaa että niin voi käydä. Mutta kyllä tä nyt on aika selvää etten mä nyt ite pysty normaaliin syömiseen vaikka oon yrittäny. Jospa siitä tiistain käynnistä vois olla jotain hyötyä. Pitää vaan jotenki yrittää et se ei soittais, kun haluun ite kertoa mieluummin.

Mutta mitä tukea mä edes haluan tähän, tai mitä tukea mulle voidaan edes antaa? Se tukihenkilö kysy sillo just ku olin muuttanu et mite se vois tukee jos tarviisin apuu ja mä en osannu vastata siihen. Ahdistaa vaan ajatuskin siitä että mun syömisiä kattottais tarkemmin. Mutta tiedän että se johtuu siitä sairaasta puolesta. Tä on vaan niin hiton ristiriitasta. Haluun ite päättää syömisistä ja odotan sitä kun ei enää katota ruokakuitteja että voisin olla vaikka kokonaan ostamatta ruokaa. Mutta musta tuntuu että niitä kuitteja katotaan aika kauan. Ja varsinkin jos puhun mun oikeesta tilanteesta. Onhan se sitten ihan hyväkin ehkä että sitä seurataan mitä ostan. Mun on vaan niin hiton vaikee keksiä mitä ruokaa vois tehdä kun en osaa miettiä silleen että mitä mä haluan syödä koska en halua syödä mitään.

Tulipa taas selkee postaus... Mut mun ajatukset on iha ristiriitasia. Tarviinko mä edes apua kun tänäänkin oon syöny jo 2 kertaa?

Nyt on koeviikko ja tänään pitäis olla psykologian koe mutten varmaan mee edes paikal ku haluun käydä senkin uudestaa myöhemmi jos sit jaksais ens vuonna keskittyy enemmän ja tehä töitä. En vaa haluis siitäkää kertoo kenellekään et en ees tee koet tai saan nelosen. Varsinkaan kummisedälle. No ei mun tarviikaan sille kertoa, ihan hyvin voin sanoo et sain siitä vaikka kasin ku ei se tiä et käyn sen saman kurssin ens vuonna.  Ja pitäis opolle varata aika täs jossain vaiheessa et sais jotai järkee tähän ku oon nyt vaan ottanu ihan mitä sattuu.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Päiväni kuvina

Otin sitten tänään kuvia mun päivästä ja tein niistä postauksen:) hope you like it!


Heräsin siinä yhentoista jälkeen aamulla

                             


     Herättyäni päätin että tänään mä teen muutakin aamupalaa kun keitän kahvia. Joten tein sitten kaurapuuroa






Sitten avasin koneen ja datasin. 



Tännäkösenä oon tällä hengaillut tänään.


Eilen kävin kaupassa ja päätin että mä teen tänään kanasalaattia ja niinhän mä sitten tein sitä:



                                      

Tän näköstä siitä tuli valmiina. Sisältää siis salaattia, kurkkua, kirsikkatomaattia, raejuustoa ja hunajamarinoitua, broilerimausteella maustettua kanaa. Nam.

Kello olikin melkein neljä kun aloin syömään
                                             
                                                      Laitoin siihen jopa salaatinkastiketta! Oli muuten hyvää :P



Sit vähän siivosin! Mun versio siivoomisesta:


Eli kaikki tavarat pois lattialta että saan imuroitua!

Sit taas vähän datailin ja aloin juttelemaan iskän kanssa. Lupasin mennä käymään siellä huomenna. Luvassa pitkä lenkki koiran kanssa. :D Sillä on siis rotweileri


Sit söin vähän välipalaa:) 

                                                                   
                                                                       Ja tiskasin


                                                       Mul on tosi pieni tiskikaappi, ärsyttävää.

Sit pelailin vähän facebookissa. Oon ihan koukussa tohon peliin:D onko mulla kohtalotovereita?


Sit mun alko tekemään mieli suklaata ja mietin kauan et haenko mä vai en, mutta päätin sitten että mähän haen suklaata jos tekee mieli! Tuli vähän kiire, mutta onneksi kauppa on ihan lähellä ja ehdin takaisin ennen kun salkkarit alkoi!
Viltin alle vaan suklaan kanssa kattomaan telkkaria.:)


                                                               

                                                         Sitten oli vuorossa voice of finland


   
Ja nyt katon tässä samalla scary movieta, aivot narikkaan.  Ja koko suklaalevy meni jo:''D mä en osaa syödä säästeliäästi, se on sitten se koko levy kerralla. 





Siinäpä oli mun perus päivä :) Ei ollu mitään menoja joten oleskelin vaan kotona. Toivottavasti tykkäsitte:)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

niin sä oot kuin rikkinäinen uudenvuoden sähikäinen, poltat sormet muttet iloa tuo

Mulla oli tänään aika syömishäiriöpolille lääkärille. Pelotti mennä sinne koska se lääkäri on sellanen että se oikeesti toimii eikä vaan kato vierestä, esimerkkinä 2011 syksy kun oli osastojakson jälkeen eka palaveri siellä ja oli ollut huono viikonloppu niin mähän olin samantien osastolla, vaihtoehdot "Sä meet sinne nyt vapaaehtosesti tai viikon sisällä pakkohoitolähetteellä" Eikä se ollut siis psykiatri vaan lastenlääkäri. Mutta siellä oli mun uusi erikoisytuva psykiatri joka ei uskaltanu siinä sanoa mitään sille toiselle lääkärille vastaan. Se osastoreissu oli kyllä yhtä tyhjän kanssa, olin siellä 4 päivää eikä kukaan jutellut mun kanssa sisäänkirjauspalaveria lukuunottamatta, ne oli seuraavana päivänä jo päättäny että pääsen muutaman päivän päästä pois.

Mutta siis. Oli tosi vaikee puhuu sille rehellisesti syömisistä, en ois halunnu myöntää etä ne menee ihan miten sattuu, mutta sain kuitenkin aika hyvin sanottua että elän lähinnä jugurtin, viilin, mehukeiton ja myslin/murojen voimalla ja määrät on joko liikaa tai liian vähän. Se kyseli tietty että ketkä kaikki tietää tän todellisen tilanteen eikä oikein tykännyt kun sanoin että terapeutti on ainut, muita oon huijannu ihan kunnolla (sitä en kyllä kokonaan myöntänyt) ja se kysy heti että saako se soittaa mun sossulle tai tukihenkilölle tai jollekin mutten antanu lupaa, ei se onneks alkanu väittelemään. Menin vähänniinkun lupaamaan että hoitaja saa sitten soittaa jossei tä tilanne yhtään parane tästä. Painoa en ite katsonut mutta oli se kai vähän laskenut, ei mitenkään hälyttävästi kuitenkaan. Musta tuntuu että oon vaan turvonnut. Mun piti saada hoitajalle aika täsä kuukauden sisällä, ennenkun on soittoaika lääkärille verikokeista.Mutta kun menin sitten sen käynnin jälkeen siihen infoon niin ei sille hoitajalle ollu yhtään aikoja vapaana seuraavan kuukauden aikana, se vaan sano että se sitten soittaa seuraavasta ajasta. Meijän oli tarkotus sen hoitajan kanssa vähän kattoo tätä mun syömisrytmii ja miten sitä sais parannettuu kun yleensä syön ekan kerran just ennen koulua tai sen jälkeen, en pystý syömään aamulla mitään. Ja välillä se syöminen jää siihen yhteen viiliin. Oon tasan kerran tehny ite ruokaa. ostin viel tollasii knorrin pussikeittoja mitkä ois helppoja tehdä ja niissä ei kauheesti energiaa, ja sit jtn kasvissosekeittoa, joita pitäis olla suht helppo syödä muttta ei. Mä en oikeesti pysty syömään edes omenaa tai kurrkua tai mitään, koska ei mun kuulu syödä mitään.. Ja sit siinä käy välillä niin että jos syön jonkun yhten viilin tai jonkun niin sitten tule se "noni ku kerran alotinkin ni ihansama mitä syön" -efekti ja se lähtee käsistä. Ja sen jälkeen aina vannon etten enää syö ikinä mitään.
Mutta mä en ihan oikeesti halua että tähän puututaan, pelottaa ihan vitusti että se hoitaja on näihin yhteydessä jos vaikka paino taas laskee tai muuten menee vähän päin persettä. Mä en oikeesti tykkää valehtelusta, enkä todellakaan halua jäädä näin suuresta valehtelusta kiinni. Tänään taas valehtelin A:lle kun se soitti ja kysy miten lääkärikäynti meni, "Ihn hyvin, ei ollu mitään ihmeellistä" sanoin kyllä että paino oli laskenut kai ihan vähän ja heti "Tiät kai ettei se tuu kuuloonkaan, että se laskee yhtään?!" 
Mutta ehkä tä lähtee parempaan suuntaan tästä pikkuhiljaa?? Niin mä vakuttelin läkärillekin että se on nyt varmaan vaan tä alku ja osaksi haluan uskoa siihen itsekin. 

Tällä hetekllä syöminen ahistaa taas älyttömästi. Oon syöny taas vitusti, melkeen pahaan oloon saakka, tainojoo, on mulla paha olo. Enkä edes oksentanut, yritin muttei siitä tullut mitään Nyttenkin vaan itken sitä kun kaduttaa niin paljon että söin, miksi miksimiksi??? En haluu syödä enää ikinä mitään. Takana oli myös ajatus "jos syön nä nyt pois niin ei tarvii pelätä niitten syömistä enää"  tänään söin ekaa kertaa itse täällä leipää, näkkäriä, 2kpl! Jos sen nyt positiivisesti kääntää,

Vittu mä en jaksa tätä syömispelleilyä. Tai lähinnä vaan ahmimista.  Tä on nii tyhmää kun tiedän että syömättömyys kostautuu suurella näkösyydellä jossain vaiheessa eikä syömättömyydellä edes laihdu samalla lailla kun säännöllisellä syömisellä mutta silti mä toimin näin tyhmästi. Mutta en mä pysty syömään niin montaa kertaa päivässä, jos syön aamulla niin se kaduttaa koko päivän, olo on paljon parempi, helpompi jos en oo syönyt mitään. En mä ansaitse mitään ruokaa, yhtään, ei ruoka oo mulle, ei mun kuulu syödä. 

Huomenna on kiva mennä terapeutille ja sanoa että seuraava aika on vasta yli kuukauden päästä kun se haluis että käyn tyyliin kerran viikossa.

Ja törmäsin sihen mun entiseen psyk. polin hoitajaan joka siirtyi sh-polille, ja se jopa tunnisti mut. En ois ihmetelly vaikkei olis, sen verran huono muisti sillä on.  Juteltiin siinä aika paljon ja se oli vaan että "kiva nähä sut tollasena ihan erilaisena" Kai mä olin sitten paljon huonommassa kunnossa kesällä vielä. Ja sit se vielä halas. En siis ikinä tykännyt käydä sen luona, en tullu silleen kauheen hyvin toimeen sen kanssa, en tykänny sen metodeista ja olin tyytyväinen että pääsin terapiaan kun sen luona käymisestä ei oikein mitään hyötyä ollut. Ja vielä kun melkeen joka kerta sen seuraava asiakas oli peruuttanut (en ihmettele) niin se piti mua sit senkin ajan, tosi kiva. En voi sanoa että ois tullu ikävä. Mutta oli se nyt ihan ok nähdä sitä näin tälleen nopeesti.

Pitäis varmaan mennä nukkumaan tästä, en oo edes pesulla käyny, en oo saanu aikaseks. Ja tä kämppä on  tosi kivan näkönen ku iha sekasi mutten oo jaksanut siivota. Ja huomenna tai ylihuomenna pitäis tullla huoltomies, joten vois olla hyvä et siivoisin ees vähän. Oli kauhea suoritus soittaa sille, inhoon tällasten asioiden hoitamista puhelimessa yli kaiken. 


Ps. Tä oli 200. postaus!!! Voisin tehdä jonkunnäkösen erikoispostauksen jos haluatte, saa ehdottaa:) Asuntopostaus? Päivä kuvina? Joku muu?

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pimeät tunnit näyttää totuuden hetket pidempään, Itsekö me itsemme näin kirottiin?

Miksi on niin paljon helpompi sanoa että kaikki menee todella hyvin eikä ole mitään ongelmia, oon nukkunut tosi hyvin ja syön hyvin ja muutenkin hyvä mieliala? Miksei voi myöntää että syöminen tuntuu menevän päin vittua, liikaa tai liian vähän. Iltaisin vannon että lopetan syömisen. Ja illat mutenkin tunnun itkevän sitä että en jaksa. Öisin tuntuu että katson kelloa parin tunnin välein aamua kohti tihentyen ja aamulla on todella vaikea nousta ylös väsyneenä. Päivätkin tuntuu vaikeemmilta, koulu tuntuu taas ihan hirveeltä ajatukselta. Tai ei tunnit mutta se helvetin kirjan lukeminen joka ei oo onnistunu ollenkaan. Oon jo monta kertaa vakuutellut A:lle että koulu hoituu hyvin vaikken oo mitään tehnyt sen eteen, muuta kun ollut tunneilla ja yrittänyt kunnella. Oon ihan kusessa sitten koeviikolla... Alle 2 viikkoa siihenkin. Vittu,

On vaan niin paljon helpompaa sanoa asiat niinkuin muut haluaa niiden olevan. Helpompi väkisin nauraa puhelimessa vaikka samalla itkisi ja ravaisi huonetta ympäri ahdistuneena kuin antaa sen vahingossakaan kuulua äänestä ja vastata siitä mahdollisesti seuraaviin kysymyksiin. 

"Tosi kiva että oot sopeutunut noin hyvin!"
"Ihana että menee hyvin"
"tosi mahtava juttu että kaikki on mennyt hyvin"




perjantai 15. maaliskuuta 2013

These wounds won't seem to heal, this pain is just too real

Kun avaa mun ulko-oven niin huomaa että suoristusrauta ja hiustenkuivain on lattialla eteisessä vaatteiden kanssa ja laukut miten sattuu ja vaatekaappi sekaisin jos sen avaa. Olohuoneessa on sänky petaamatta, alulakana huonosti, lattialla purkamattomia pahvilaatikoita, muovipusseja ja käytettyjä vaatteita ja muuta tavaraa. Kirjahylly on sekainen ja pöydällä paljon pientä tavaraa jonka takia se näyttää todella epäsiistiltä. Keittiössä on kaappeja auki, astioita siellä täällä likaisena ja tiskipöytä epäsiistin näköinen. Kello on kaksi ja mulla on yöpuku päällä ja rullaverhot alhaalla. 

Yksinkertaisesti mä en jaksa tehdä mitään, en jaksa siivota täällä tai vaihtaa vaatteita, hyvä että jaksan keittää kahvia. Eilen illalla itkin sängyssä sitä että en jaksa. En jaksa pitää huolta asunnosta tai keskittyä koulunkäyntiin enkä jaksa tapella itseni kanssa syömisestä. Nyt oon vaan syönyt ja syönyt, tuntuu ettei sillä ole enää mitään väliä. Ja tätähän mä pelkäsin kaikkein eniten? Että olen syömättä, ahmin, oksennan, olen syömättä, aloitan syömisen, ahmin. Illalla päätän että lopetan syömisen ja aamu alkaa ahmimisella. Oon ollu kolme tuntia ylhäällä ja oon syöny  varmaan puolet päivän kaloreista. Onhan se arvattavissa että kun syö liian vähän niin jossain vaiheessa tulee ahmimista. Miksen mä sitten opi? Miksi sen tässäkin pitää olla kaikki tai ei mitään? Tai jos opetan kokonaan syömisen niin ei tarvitse pelätä etten saa lopetettua kun aloitan taas. Mutta tiedän etten voi lopettaa kokonaan, siihen puututtaisiin ja sitä en todellakaan halua. Enkö saa tehdä keholleni juuri niin kuin haluan?

Ja miten voi väsyttää näin paljon vaikka heräsin vsta puoli kahdentoista aikaan? Nukuin yli 9h varmaan. Silmät ei meinaa pysyä auki. 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Hyi tein jauhelihakastiketta ja makaroonia, piti siis tehdä en takia että jos joku sattuu kyyläämään niin oon tehny ruokaa. Mutta sit päätin itekin syödä sitä ja nyt jälkeenpäin sit itkettää, miks mä menin syömään sitä?? Vitun läski.

"Voi helvetti"

Terapeutti mietti jo äsken että mihin se saa soittaa jos mun syöminen jatkuu näin. Eihän se voi ilman lupaa minnekään soittaa???? Se ehkä vähän ylireagoi. Sen reaktio kun kerroin "Voi helvetti!"  
Ja mä en kuulemma taaskaan tajua mun tilaa kun en oo yhtään huolissani itestäni eikä mulla oo omasta mielestä mitään ongelmaa syömisen kanssa. Ei auttanut vaikka yritin selittää että ei tä oo mitään, kyllä tä tästä, ei oo mitään syytä huolestua, ei muutaman päivän perusteella voi oikeasti vetää kauheita johtopäätöksiä.

Ja miten se sitten käytännössä on sujunut? Ois voinut mennä paremmin joo, mutta en sentään oo kokonaan lopettanut syömistä. Oon melkeen joka päivä syönyt, poikkeuksena eilinen. Mutta en mä nää tässä vielä mitään sen suurempaa ongelmaa, mulla kestää vaan totutella tähän että oon ite vastuussa.
Oon nyt syöny täällä olon aikana 4 kertaa. Kerran päivässä. Jugurttia, muroja, mansikoita, mehukeittoa (dominoita). Äsken söin just mangopiltin, kun en nyt puoleentoista vuorokauteen oo mitään saanut alas, paitsi kahvia ja teetä.
Totuus on että mä en oo nyt uskaltanut syödä. Mua pelottaa että se lähtee käsistä, että mä en pystykään lopettamaan sitä kun kerran aloitan. Ja en halua sitä ahdistusta joka syömisestä tulee. Joten helpompi vaan olla syömättä. En nyt edes tiedä miksi söin sen piltin, mutta söin kuitenkin. Enkä oo alkanut sen jälkeen vetämään kaikkea mitä kaapista löytyy. joten tä on mun käsissä.  Mulla on ihan hyvä olo fyysisesti, ei oo heikko olo eikä pyörrytä tai mitään. Joten oon syöny ihan tarpeeksi, eikö niin?  Eikä oo edes ollut pahemmin nälkä. Hetkittäin mutta se menee nopeasti pois eikä oikeasti edes tee mieli syödä mitään

Mä en kyllä tiedä sitä rajaa että millon tää lähtee muka käsistä. Ei tässä mun mielestä vielä mitään hälyttävää ole, ei näin lyhyen ajan sisällä. Mutta myönnän että tuli vähän tyhmä olo kun tyjensin jääkaappia siltä varalta että joku kattoo sinne että oon varmasti syönyt. Avasin esim. margariinipurkin ja  raejuustopurkin ja otin sieltä monta lusikallista pois, leikkasin kurkusta palan ja heitin kirsikkatomaatteja pois ja heitin kanasuikalepaketin pois ja kaadoin jugurttia ja maitoa pois ja avasin juustopaketin ja kalkkunaleikepaketin ja tein niin että näyttää että oon oikeesit syöny leipää ja kaikkea. Onko tä oikeesti enää normaalia?  En mä silti osaa huolestua itestäni, eikä kenekään muunkaan tarvitse oikeasti. Ei oo vielä tapahtunut mitään radikaalia. Nyt kyllä ahdistaa se piltti, kun illalla joudun kuitenkin syömään herkkuja kun on läksiäiset lastenkodissa. Ei tän ehkä pitänyt mennä ihan näin mutta meni nyt kuitenkin. Mutta en usko että tä menee liian pitkälle, oon aika varma että sitten kun tulee järkyttävä nälkä niin kuitenkin sorrun syömään. Enkä tiedä etä huomaako joku jossain vaiheessa jotakin?
Ja A:han sanoi just mun tukihenkilölle että ei mulla mitään syömishäiriötä ole, se on pelkästään masennuksen oire, ei muuta.  Joten ei tä ole mitään.  Mulla ei mee huonosti muuten, joten ei oo mitään hätää. Vähän kyllä tuntuu että mun mieliala on parempi koska ei tarvitse ahdistua ruuasta.
Ja mun maha turpos heti kauheesti ku söin yks ilta all bran -muroja, en tiedä uskallanko syödä niitä enää. Muutenkin maha on järkyttävän näkönen, pullottaa älyttömästi, yäk. Taino ainahan se. En mä voi elää tän kehon kanssa, en vaan pysty. 

Anteeks, en tiedä oisko pitäny jättää julkasematta, en halua huolestuttaa ketään ihan oikeasti, älkää olko huolissanne, ei tarvitse olla, kyllä mä pärjään♥

perjantai 8. maaliskuuta 2013

New start

 Muutin tänään tänne uuteen asuntoon ja nyt sit oon ihan yksin täällä tavaroideni keskellä. Mä en oikeesti oo ollut ikinä yksin yötä. taino päivääkään. Tai siis lastenkotiaikana ainakaan mutten nyt laske sitä varhaislapsutta tähän. Lastenkodissa on aina joku, ei siellä ikinä ole yksin.

Ei tä nyt miltään erikoiselta vielä ainakaan tunnu. Veikkaan etä muutaman päivän päästä voi tulla hieman yksinäinen olo kun oon kuitenki asunu viimiset 10 vuotta niin että koko ajan on ympärillä hoitajia ja lapsia. Nyt on vaan niin kiva olla yksin ja rauhassa. Uskon kyllä että jossain kohtaa on vähän orpo olo:D Mut ei täällä niin yksin kuitenkaan ole kun tukihenkilö asuu samassa rapussa ja pitää varmaan ihan päivittäin yhteyttä, aluksi ainakin. Tuntuu niin oudolta kun se lähettelee niin usein tekstiviestiä, mut kai tähän tottuu. Ja A:kin pitää nyt varmasti paljon yhteyttä. 

Ei mulla vielä oo ainakaan yhtään tullu ikävä lastenkotia. No, enhän mä oo ollut kun vasta puoli päivää yksin. Lähettiin A:n kanssa kahentoista jälkeen ja tuotiin tavaraa tänne ja sit käytiin kaupassa. Se oli ehkä se jännittävin osuus mulle. Mä en oo ensinnäkään ikinä käyny ostamassa itselleni ruokaa, en oo ikinä saanut päättää mitä haluan kaupasta. Oon ollu tädin tai siskon kanssa joskus kaupassa mukana mutten oo ikinä itelleni ostanu mitään. Nyt sit saan täysin itse päättää mitä syön. Ja se ei oo ihan helppo mulle, monestakin syystä. Pitää vaan opetella tähän nyt sit rauhassa. Onneks A tuli sit kauppaan tänään mun kanssa, entiedä millon olisin sieltä ulos päässyt yksin, ja mitä ois tullut mukaan. Otin asioita joita en yksin ois varmastikaan ostanut. Sit pitäis viel saada syötyä. 
Syömisestä nyt en vielä uskalla oikein mitään sanoa kun ei tän yhen päivän perusteella voi mitään sanoa, tä on kuitenkin eka päivä yksin ja näin. Tarkemmin sanottuna tä on mennyt vähän niin ja näin. Ostin jotain valmisjuttua täksi päiväksi kun en jaksanut halunnut mitään alkaa tekemään. No, heti kun tulin sisään niin purin kauppakassit ja valmisruoka lensi heti roskikseen, mä sellasta kaloripaskaa ala syömään. Ja aluksi ajatukset oli vaan että "nyt en syö vittu mitään". Mutta kyllä mä oon nyt tässä illemmalla syönyt mehukeittoa ja omenaa ja jugurttia.. Vitun läski Ja ikävä kyllä oon ehtinyt jo oksentaakin kun söin pari dominoa. En nyt tiedä ahminko mutta kuitenkin. Nyt ahdistaa tällä hetkellä ehkä eniten se että mun syömisten perään katotaan jonkun verran, A sano siitä sille mun tukihenkilölle että pitää vähän kattoa perään. Muttei ne nyt mun syömisiä silleen kyttää kun lastenkodissa tietenkään. Oon tänäänkin jo kahdelle henkilölle valehedellut syömisistä kylläkin... puhelimessa on helppo sanoa että on syönyt sitä ja tätä. 
Pitää sit vaan toivoo et järki voittaa tän taistelun mikä koko ajan on käynnissä päässä. En tiedä mitä tulee kun yksin käyn kaupassa, nyt en viittinyt ihan samalla tavalla tavaroita valita kun olisin halunnut, pelkkien kaloreiden perusteella. 
No sen näkee sitten että miten se menee kun pitää yksin käydä. Niinku näkee syömisistäkin sitten pidemmän ajan kuluessa. Huomenna on uusi päivä ja uusi yritys:) vähän hirvittää nä sairaammat ajatukset välillä mutta toivottavsti ne pysyy edes suht kurissa:)


Annoin eilen sille yökölle sen kirjeen minkä kirjotin ja se oli yön aikana kirjottanu mulle sitten myös kirjeen, se on vaan jotenkin ihana ihminen:) tulee oikeesti ikävä:C vähän otteita siitä kirjeestä:
  "Kiitos kirjeestäsi, se oli hyvin koskettava ja kaunis, niinkuin sinä" 
" Olet poikkeuksellisen järkevä nuori nainen, niin aito, muista aina arvostaa itseäsi:)"
"Olen kovasti nauttinut seurastasi, en koskaan kyllästyisi, sitä älä hetkeäkään mieti =)"
"Olet todellisen kaunis, niin sisältä kuin ulkoakin"
Ja pieni ohje minkä halusin jakaa kaikkien kanssa
"tärkeintä ei ole se, montako kertaa kompastuu elämän polulla, vaan se, että joka ikinen kerta nousee ylös, pyyhkii pölyt ja rohkeasti jatkaa matkaa." 
"Loppuun vielä lainaus tabermannilta, 'Ehjimmät meistä on tehty sirpaleista.' Kaikkea hyvää sinulle, olet kultainen!"

Mä en vaan oikeen käsitä miten se voi olla noin ihana mua kohtaan, tuntuu oudolta että joku muka voisi. En vaan pysty ottamaan noita todesta. Mutta ei kai se valehtele? Entiedä. 
Ja sit oon kattonut vierestä kun se aina puhuu puhelimessa sen lasten kanssa töissäkin kun niillä on aina jotain asiaa ja puhuukin niistä tosi paljon. Onko tollanen normaali hyvä äiti? Mä en vois kuvitellakaan soittavani kenellekään aikuiselle jos on jotain asiaa tai kysyttävää, tekstiviestiä oon A:lle viime aikoina opetellut lähettämään jos kysyn jotain tai on jotain tärkeetä asiaa. Mutta senkin vasta ihan lähiaikoina ja se on vaikeeta, en halu vaivata ketään.  Ja tuntuu niin oudolta kans kun se tukihenkilö on niin paljon muhun yhteydessä ja haluaa auttaa, en mä oo tottunut siihen. Mutta kai se tuntuu ihan hyvältä ja turvalliselta ja oon tyytyväinen kyllä ihan etten jää yksin, koska tuntuu nyt jo vaikeelta hoitaa asioita, tä viikko on ollut älyttömän rankka mulle, fyysisesti ja psyykkisesti, mun voimavarat ei edelleenkään oo ehkä ihan normaalilla tasolla. En oikeesti tiedä miten saan kaikki tavarat purettua ja järjestettyä. Muttei niillä nyt niin kiire ole. Vaikka tuntuu et kaikki olettaa niden olevan jo purettu. No ihansama, mä toimin nyt omien voimienki mukaan.

Lopetan ruotsinkurssin, tai oon ollut jo 4krt pois joten oon jo ulos siltä lähikurssilta. En oo sanonut sitä kenellekään, A:lle ooon sanonut että ehkä lopetan, mutta sen mielestä ei pidä lopettaa. Musta se nyt vaan 0on liikaa mulle, 2 kurssia on jo tarpeeks kun oon huono reaaleissa varsinkin kun en oo nyt keskittynyt kouluun kauheesti muuton takia. 

Nyt voisin mennä nukkumaan, oon nukkunut ihan päin persettä nyt tän viikon mutta jos nyt saisin vähn paremmin kun suurin stressi on pois:) 
Htvää yötä kaikki, mä meen nukkumaan mun vuodesohvalle ekaa yötä:) (sänky saadaan vasta maananaina) ja tästä piti tulla pikapostaus.. oli vaan asiaa kuitenkin sitten:D



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Ei maailma paremmaksi muutu jos ei sitä paremmaksi tee

Ei oo oikeen postausintoa löytynyt. Muuttojutut ja koulu vie suurimman osan ajasta ja ajatuksista ja voimista. Nytkin pitäis pakata tavaroita, mut tässä mä nyt istun koneella...
Muuttopäivä muuttui, se onkin vasta ensi perjantai keskiviikon sijaan, syynä sänky. Se tule liikkeeseen vasta perjantaina joten oon siihen saakka täällä lastenkodissa. Ei se nyt niin haittaa, ei pari päivää nyt mitään ole.
Keskiviikkona saatiin avain ja nyt on jo aika paljon tavaraa kämpässä ja edellinen asukas onneksi siivosi sen tosi hyvin, pitää ainoostaan uuni ja hella pestä, ja pakastinlokero sulattaa, siinä se. Nyt oon kyllä ihan kypsä ikeaan, en vittu jaksa sitä kauppaa. Mut kyllä me sieltä vielä ainakin laatikosto haetaan kun se sopii pöytään ja tuoleihin. Sen jälkeen en vapaaehtosesti sinne mee piitkään aikaan.

Jeejee siinä avain:)


Väsyttää ajatellakin sitä järjestelemisen ja tavaroiden siirtämisen määrää mikä vielä on edessä. Tän päivän jälkeen tuntuu et siit tulee tosi raskasta mulle. Ja en tiä mite saan tän huoneen ikinä mihinkään järjestykseen ihan oikeesti. Oon mä tavaroita jo pakannut mut vielä on helvetisti edessä. Ja sit sitä tavaran määrää mikä mulla on siihen uuteen kotiin ostettu, siis keittiöön pelkästän, voi luoja. Ei ne mahu oikeesti mitenkään kun sitä säilytystilaa on kaks vaivasta kaappia keittiössä eikä ne oo edes isoja kaappeja. ja sit kolme laatikkoa mitkä ei mitää isoi myöskään ole. Että vittu jee oon kusessa niitten kaikkien tavaroiden kanssa kun niitä on muutenkin vitusti jos kaikkia yhteensä ajattelee. No kai ne saa sinne mahtumaan ja luulis että on myös jotain varastotilaa.
Huomenna pitäis sitten alkaa kokoomaan niitä ikeasta hankittuja tuoleja ja pöytää. Siskon poikaystävä ja sitten kummisetä pitäis tulla sinne, mutta en oo ollu ite missään yhteydessä siihen siskon poikaystävään enkä tiedä että onko se varmasti tulossa ja että tietääkö se mihin tulla. En löydä sitä facebookista enkä tiedä puhelinnumeroa ja sisko on ulkomailla niin en siihenkään saa yhteyttä. Jes. Enkä halua jäädä kummisedän kanssa kahdestaan, niiden tavroiden kokoomisessa menee paljon enemmän aikaa, kun ollaan kahdestaan, eikä se varmastikaan oikeasti osaa niitä koota vaikka se lupasikin tulla kokoamaan. Se ois ihan hirveetä jäädä kahestaan kun se ei edes suostuis jättämään sitä hommaa kesken. Nyt sit vaan pitää toivoa että se toinen osapuoli pääsee paikalle. Huomenna on varmasti outoa mennä omilla avaimilla ekaa kertaa yksin sinne kämppään. Tänään käytiin siellä viemässä A:n kanssa kaikennäköstä tavaraa ja sekin tuntu hassulta, ihan outoa että siitä tulee mun oma kämppä missä tuun asumaan yksinäni. Hui. 

Paskaa vaan ku rahaa ei oo riittävästi, kiitos kaikkien vitun sossujen, on se perkele kun ei saa omia rahojaan käyttää vaan ne pitää väkisin mankua jostain kiven alta eikä sitä suostu nyt kukaan antamaan ja sossut on muutenkin sekasin kun ne ei ollu varautunu yhtään et muutan tonne nmky:lle. Sit se jälkihuollon sossu alko heti vittuilemaan A:lle kun se vihdoin sai sen sossun kiinni kahen viikon yrittämisen jälkeen. Kun meijän olis pitäny olla jotain helvetin selvännäkijöitä ja tietää kaikesa kaikki kun kukaan ei ollu infonnut meille mitään raha-asioista. Mut se soitti sit seuraavana päivänä takas A:lle ja pyys anteeks kun hän oli syyttänyt turhaan. Mutjoo raha-asiat on viel vähän sekasin ja vielä kun tä uus "johtaja" eli yks hoitaja täältä ei osaa vielä hoitaa hommiaan hyvin niin senkin takia meillä on niin vähän rahaa ja kaikki mun säästöt meni näihin kodin hankintoihin vaikkei todellakaan pitänyt. Ei niitä ollut siis kun vajaa kolmesataa muttakun ne ptii tulla mulle hätävaraksi kotiin että on vähän rahaa jossain jos on kauhee tarve. Mutta ei sitten. Vituttaa vaan tää kaikki, ja A on ihan kypsä tappelemaan kaikkien kanssa, enkä ihmettele. No, kai nä asiat sit selvii kun oon virallisesti muuttanut. Kyllä mun nyt pitää saada omia rahojani käyttää kodin hankintoihin. Siis puhun nyt mun perhe-eläkerahoista joita on reilu neljä tonnia ja nmky pitää ne itellään ja päättää mihin saan käyttää niitä vaikka ne on mun rahoja ja oon täysikänen. 

Nyt mun olo on ollut ehkä jonkun verran huonompi viime päivät. Ahdistus on koko ajan läsnä, nyt huomaa just sen että ei oikeesti nykyään ahdista koko aikaa kun heti tuntuu kamalalta jos ahdistaa pitkään koko ajan, vaikkei kovastikaan. Luulen et se ahdistus jotenkin liittyy tähän muuttoon ja siihen että lähden nyt täältä, kun oon asunu täällä niin kauan kuitenkin. Siis jonkunnäköstä eroahdistusta tai jotain sellasta.  Kyllä varmaan on vähän yksinäinen olo aluksi. Vähän on alkanut pelottamaan sekin miten pärjään itseni kanssa kun oon yksin. Taino enhän mä ole oikeasti yksin, on mulla tukihenkilö samassa rapussa. Mutta mulla menee oikeesti kauan että opin luottamaan uusiin ihmisiin ja pystyn puhumaan omista asioista ja pystyn olemaan itseni niiden seurassa. Ja asun tuolla varmaan maximissaan vuoden verran niin musta tuntuu että mulla menee yli puolet ajasta siihen että totun niihin ihmisiin.  Mutta kai mä sinne sopeudun. Ja pelottaa tutustua niihin muihin nuoriin, en tiedä vielä millasia ihmisiä siellä asuu ja miten tuun toimeen niiden kanssa kun en oo mitenkään sosiaalinen ihminen, vähän mietityttää jäänkö ihan ulkopuoliseksi. En pysty kuvittelemaan itseäni viettämässä aikaa niiden kanssa vapaaehtoisesti. oon oikeesti ihan superhuono tutustumaan uusiin ihmisiin. Ainoot paikat missä oon tutustunut ihmisiin on lastenkoti, oma peruskoululuokka ja osasto. Ja noissa oon ihan pakostakin tutustunut. Ja blogi maailma kyllä myös mutten mitenkään kauhean moeen oo tutustunut. Mutta entä jos en yhtään tutustu muihin nuoriin siellä nmky:llä? jos oonkin ihan ulkopuolinen aina? kun kuitnekin tehdään joitain asioita siellä yhdessä. Nyt se tuntuu vaan tosi epämiellyttävältä asialta mutta voi olla että siellä asuu oikeasti tosi ihaniakin ihmisiä ja saan uusia ystäviä. Tuntuu vaan epätodennäköiseltä. En usko että kukaan haluaisi tutustua muhun kunnolla. Miksi haluaisi? Joo jätän tän valittamisen tähän. Mutta mua myös pelottaa se muutto. Jos mulla alkaakin menemään huonosti, miten mä pystyn siitä vaikkapa sille tukihenkilälle kertomaan? en tiedä. Mutta kai se on pakko opetella puhumaan vähän vieraammillekin ihmisille.

Ja nyt nukkuminen on ollut vaikeempaa taas, yks yö valvoin melkeen kolmeen saakka. Ja oon kauheen väsyny koko ajan. Ja pelottaa että se menee muuton takia paljn huonompaan suuntaan. Lääkäri sillon viime käynnillä puhui siitä että jos alkaa ahdistamaan iltasin enemmän enkä saa nukuttua niin se määrää ataraxia jos se autais edes jonkun verran kun melatoniineista ei kauheesti oo mitään apuu jos ahdistaa ja vituttaa oikeesti valvo monta tuntii sen takia ettei saa nukahdettua. Mutta seuraava aika on vasta toukokuussa joten siihen saakka pitäis sit kärsii siit ilta-ahdistuksesta jos sitä on. Taino onhan sitä nyttenkin usein muttei se oo sitä mulle määrännyt kun saan kuitenkin nukuttua usein tarpeeksi kun ei tarvi kovin aikasin aamusin herätä. Mutta mieluummin nukahtaisin meko nopeasti kun alkaa väsyttämään ja menen nukkumaan ja heräisin vaikka aamulla vähän aikasemmin.
 Ja tä on ihan älytöntä, oon nähny ton lääkärin vaan 2 kertaa ja sit nään sen enää kerran ennenkun se lähtee. Ja sekin on pakosta kun lääkereseptit pitää uusia. Ja se lupas myös tehdä b-lausunnon valmiiksi ettei uuden tarvii heti sitä tehdä pelkkien koneella olevien tietojen perusteella. Luulin et se ois vähän tihentänyt käynejä kun muutan kun olo voi oikeesti mennä huonompaan sen takia mutta ei. No on mulla terapia. Ehkä se kokee ettei sen tarvii tietää miten mulla menee enkä mä tarvii niitä lääkärikäyntejä. No kyllähän mä pärjäänihan hyvin ilmankin, ei se nyt siitä oo kiinni tällä hetkellä.  Ja jos tulee joku hätä niin kai mä sit saan pyydettyä vähän aikasemmin jo ajan.

Ja sit se viimeks puhu siitä että joku lääke on vaarallisempi kun toinen, lamictal vaarallisempi kun seroquel, lamictal on siis myös epilepsialääke niin sen takia se on varmaan vaarallisempi,  ja jos alkaa menemään huonommin niin opamoxit heti pois, etten tee niillä mitään. Ei sillä sit oo väliä vaikka ahdistais niin pajon et alkaisin taas viiltelemään, kunhan en vaan ota yliannostusta. Tai jää koukkuun.  Ja että lamictalkin on jotenki vaarallinen, tuli sellanen käsitys että se ottaa senkin pois jos olo huononee. Tosi hyvä logiikka. Heti vaa kaikki apu pois ku menee paskemmin. Joo o. No suostu se ataraxia määräämään jos on tarve, kun se on turvallinen lääke, eihän se oo kun antihistamiini. Eikä se tietenkään niin hyvin auta ahdistukseen kun opamox mutta sen pitäis kuitenkin väsyttää ja rauhottaa edes jonkun verran.   Opamoxin ymmärrän kyllä tavallaan kun siihen voi jäädä koukkuun mutta kuitenkin. Ei siihen jää mitenkään nopeesti. Ja en mä usko todellakaan että mulla alkais niin huonosti menemään että alkaisin viiltelemään tai yrittäisin tappaa itteni lääkkeillä. Mutta nyt kuitenkin. Pointti oli että en oikeen älyä sen lääkärin logiikkaa.


Nyt loppukevennykseksi näytän vähän esimerkkejä miltä mun huone tänään aiemmin näytti:


Nyt matot on pois lattialta ja sängyllä enemmän tavaraa ja lattia vähän erinäkönen.  Mutta siis mulla on vielä vähän siivoomista:'D ja vaatekaappi järkyttävän näkönen. Ja tuolla peilin takana on kiva kasa kaikennäkösiä papereita.  No kai mä saan tän tyhjennettyä. Meinaa tulla kiire kohta kun niin paljon tekemistä vielä.

Joo tulipa hiton pitkä postaus taas. Onnee vaan jos jaksoit kunnialla lukea loppuun saakka. Mä lähen tästä nyt nukkumaan päin, hyvää yötä.♥