perjantai 31. toukokuuta 2013

Sanonpahan vaan että hyi vittu mikä läski. Ei oikeesti ketään muu tän painonen näytä näin isolta. Oonko mä oikeasti joku poikkeustapaus?  Haluun vaan itkee ja repii kaiken tän ylimääräsen pois. Mikään ei muutu vaikka paino on laskusuuntanen. Helvetti. En mä kestä tätä kehoa. Oikeasti. 

viimeinen ilmoitus

Tä on nyt viiminen ilmoitus siitä että vaihdan blogin salaiseksi! Eli jos haluaa jatkaa lukijana niin sähköposteja kiitos. Tai jatkossa saa kyllä pyytää jos näkee mun profiilin, laitan siihen sähköpostiosoitteen näkyville että voi jälkeenpäin myös pyytää. Mutta blogin kautta voi nyt enää tän ja huomisen päivän aikana pyytää kutsua :) Eli muutan tän salaiseksi sunnuntaina iltapäivällä varmaankin :)
Tä on nyt viiminen ilmoitus siitä että vaihdan blogin salaiseksi! Eli jos haluaa jatkaa lukijana niin sähköposteja kiitos. Tai jatkossa saa kyllä pyytää jos näkee mun profiilin, laitan siihen sähköpostiosoitteen näkyville että voi jälkeenpäin myös pyytää. Mutta blogin kautta voi nyt tän ja huomisen päivän aikana pyytää kutsua :)

torstai 30. toukokuuta 2013

No nyt kirjotan kuitenkin vähän jotain vaikka tä on vielä julkinen.

Nyt mulle on tehty aika selväksi että tähän puututaan, tavalla tai toisella. Tiistaina on verkosto ja siihen mennessä mun pitäis ite tietää mitä haluun tälle tilanteelle tehtävän. Lähinnä vaihtoehdot on kampus tai päiväosasto. Tällä hetkellä en tiä yhtään mitä teen. En halua kumpaakaan vaihtoehtoa. Enkä tiedä kumpi on pienempi paha. Osastolla on ammattilaisia, sieltä saisin ehkä enemmän ulkopuolista tukea. Mutten halua sinne muiden syömishäiriöisien keskelle. Tai se riippuu ihan siitä millasia potilaita siellä tällä hetkellä on. Jos siellä on paljon sellasia kenellä ei ole mitään motivaatiota edes yrittää niin se ei varmastikaan auta mun syömisiä jos muut yrittää kaikin voimin vaan huijata ympärillä. Mutta siellä ei tarvii olla koko vuorokautta vaan iltapäivällä pääsee kotiin.

Kampus sitten taas tuntuu todella ahdistavalta ajatukselta, ehkä jopa vähän enemmän kun osasto. Pitäis tuntemattoman tytön kanssa pystyä syömään normaalisti ja tehdä ruokaa ja kaikkea, tuntuu kamalalta ajatukselta, en osaa kunnolla selittää mutta sinne en todellakaan tällä hetkellä halua. Mutten myöskään osastolle. Hankalaa.

En mä koe olevani tarpeeksi sairas osastolle. Kyllä muilla menee paljon huonommin, en mä halua viedä kenenkään enemmän apua tarvitsevan paikkaa. Ja ahdistaa mennä sinne  laihojen ihmisten keskelle. Joo tiän ettei paino kerro kaikkea mutta silti, ei mun paikka ole siellä. 

En kyllä tiedä miten mä tän päätöksen teen. Mutta tällä hetkellä osasto on ehkä kuitenkin vähän siedettävämpi vaihtoehto vaikken ikinä enää aikonut joutua mihinkään osastolle. Sieltä saa ehkä enemmän apua kuitenkin.  Ja ois kyllä kiva ensin jutella rt:n kanssa että mitä mieltä se on. Tai se on siellä osastollakin. Mutta haluisin jutella ennenkun mahdollisesti menen sinne. Tuntuu vaan niin turhalta, en mä tarvitse osastoa tai mitään muuutakaan. Tuntuu että kaikki vaan ylireagoi.

Entiedä onko mun tilanne nyt mennyt ihan parissa viikossa näin paljon huonompaan että kaikki syöminen tuntuu melkein mahdottomalta? Ja päätin nyt että en kyllä aio mennä tädin luokse parin viikon päästä kun syömisestä on tullut näin iso ja vaikea asia, vierailu menis ihan pilalle kun koko ajan vaan ahdistelisin ruokailuja enkä halua että tädin pitää seurata vierestä sitä että se on vaikeeta. Voin mä mennä myöhemminkin kesällä jos tilanne sallii. Eikä mun siellä tarvii olla kun vaikka muutama päivä jos pidempi aikaa tuntuu pahalta.

Ps. Jos joku missasi edellisen postauksen niin sahköposteja kehiin jos haluatte jatkaa lukijoina jatkossa :)

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Sähköpostiosoitteita, kiitos

Mä nyt päätin että teen tästä blogista salaisen koska haluan edelleen kirjoittaa mutten enää pysty kun tiedän että tätä luetaan. Piilotin vanhat tekstit myös tilapäisesti.

Joten. Ne kaikki ketkä haluaa jatkaa mun blogin lukemista, voi antaa kommentilla sähköpostiosoitteen niin lähetän kutsut :) Muutan tän salaiseksi tän viikon aikana. enkä siis tietenkän julkaise kommentteja :)

tiistai 28. toukokuuta 2013

Pieni ilmoitus

Tällanen pieni ilmoitusasia. Sain äsken tietää että täältä monta aikuista tietää tän blogin ja on lukenut sitä siitä saakka kun tänne muutin. Tänään ne sitten myönsi sen enkä tiedä mitä mä tän blogin kanssa nyt teen, kävi sama kun edellisellekin blogille eikä oo yhtään sen kivempi olo nyt kun silloinkaan.

Mutta myönnän että kai se ihan hyvä on tavallaan että ne tietää koska sitä vaikeempi tästä on kertoa mitä pidemmälle se jatkuu. Muttei se silti oo kiva tunne enkä kyllä ihan näin sitä tarkottanut kertoa... No onpahan ihmiset sit ajan tasalla mun tilanteesta..
 Mulle ehdotettiin että menisin asumaan hetkeksi sellaselle kampukselle jossa asuis yks tyttö mun lisäksi, niin sillon tulis tehtyä ja syötyä lämmintä ruokaa ja varmaan muutenkin enemmän kuin yksin. Nyt se tuntuu aika hirveeltä ajatukselta mut pitää nyt miettiä muutama päivä.. 
Menin nyt vaan ihan sekasin tosta että mun blogia on taas luettu. Vaikka julkisestihan mä tätä kirjotan. Mutta oli se silti aika shokki.

Ps. Sain rt:lle ajan jo 6.6! Pelkäsin että se menee jonnekin heinäkuulle muttei onneks:) jos siitä nyt ois jotakin apua. Ja toivon ettei se olis kuitenkaan nyt viiminen kerta. 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

She feels locked in her own life, scared of what she might lose If she moves away from who she was

Seuraava postaus liittyy pelkästään syömiseen joten jos ei kiinnosta tai ei halua lukea negatiivista tekstiä siihen liittyen niin suosittelen skippaamaan.

Oikeestaan musta tuntuu että syöminen mene paremmin kuin pitkään aikaan, mutta ulkopuolisen silmin katsottuna todellisuus taitaa olla vähän toinen. melkein 3 kiloa viime sunnuntaista.mutta ne on vaan nesteitä.  Olo on fyysisesti ihan hyvä. Tai okeiokei välilä vähän huimaa mutta se menee nopeasti ohi.
Aamu alkaa sillä että hymyilen mielessäni vaa'alle kun paino laskee tasaisieen tahtiin. Syömättömyys on helpompaa kun syöminen, syöminen tuntuu vain niin väärältä, ei mun kuulu syödä En mä enää tiedä mitä mun pitäis tässä tilanteessa tehdä. Mitä vähemmän mä syön niin sitä vähemmän mä haluan apua, tä on mun oma sotku jota en edes halua selvittää

Kun nään jonkun blogissa ateriasuunnielman niin  hetkellisesti tajuan kuinka huonossa jamassa mun syöminen on. Oon nyt tän viikon merkannut kaiken ruuan ylös mitä oon syönyt ja siinä ehkä tajusin että syön liian vähän silloinkin kun tuntuu että oon syönyt tyyliin tuplasti mitä pitäisi. En syö lämmintä ruokaa ollenkaan ja syön mitä sattuu, mitä valmiimpana niin sitä helpompi on syödä, mitä enemmän pitäis nähdä vaivaa sen ruuan eteen niin sitä vaikeampaa sitä on syödä. Ja tuntuu ihan mahdottomalta syödä 5 kertaa päivässä tarpeeksi. Lämmintä ruokaa. Leipää. Kaikkea. Mun ruokavalio tuntuu vaan kaventuvan koko ajan eikä syöminen ainakaan helpotu. kyllä mä nyt ehkä vähän tajuan miksi polilla ollaan huolissaan. Mutten halua tehdä muutosta. En pysty

Liikkuminen on lisääntynyt. Eilen kyllä meni ehkä vähän yli. Ravasin melkeen koko päivän lenkin jälkeen kämppää edestakasn, kävellen tai juosten. Ja sen lisäksi muuta jumppaamista. Mutta se oli vaan yksi päivä. En usko että tästä tapaa tulee.
Mun piti perua ravitsemusterapeutin aika koska oon sillon tädin luona käymässä, pääsen siskon kyydissä sinne ja takasin. Ärsyttää kun se aika menee luultavasti myöhemmäksi, toivon että se ois kuitenkin mahdollisimman pian. Lähetin sille sähköpostia mutten muistanut kirjottaa että mieluiten niin pian kun mahdollista... No katotaan mitä se vastaa että millon saisin uuden ajan.

Pitäis alkaa meikkaamaan ja lähtemään käymään lastenkodissa, lupasin tänään mennä sinne. En jaksais A:n kyselyjä syömisestä kun puhelimessa yks päivä myönsin että mulle pidetään se verkosto syömishäiriöpolilla. Mut se tietää ettei se voi asialle mitään joten se voi vaan kuunnella, tai niin se on sanonut. Eli mun ei pitäis pelätä sen reaktiota. Mutta pelkään silti. Ja myös terapeutin. En usko että terapian idea on olla kertomatta tai kaunistella asioita siinä pelossa että terapeutti suuttuu totuudesta.  Mutta en kai mä nyt kauheesti menetä jos vähän kerron A:lle. En kyllä tideä uskallanko. Mutta jos yritän kuitenkin:)




Ps. Mun kuukautiset on kestänyt nyt 12 päivää jo, onko se enää normaalia?

maanantai 20. toukokuuta 2013

Ne sanoo mulle tää on nyt sun todellisuus, tää on nyt sitä, tässä kaikki tää on lopullisuus, tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan.

Lauantaina näin siskoa pitkästä aikaa, menin kuvaamaan sen ja sen kaverin koirien mh-koetta. (sillä siis katotaan että millanen luonne koiralla on). Oltiin siellä koko päivä, oli ihan kivaa. Ainoo että me syötiinkin sitten ihan kivasti. leipää, jäätelöä, karkkia,lisää karkkia, kana-ateria, jäätelö ja vielä lisää karkkia(siis sellanen 350g pussi syötiin yhdessä) Ällöttää ajatellakin. Mutta muuten oli ihan kivaa. Autossa paluumatkalla mainitsin sitten siskolle että tiän nyt mitä iskä teki äidille ja juteltiin sitten siitä aika paljon. Ja sisko on kysynyt joskus sen äidiltä että hakkasko iskä sitä niin ei kuulemma ikinä. Mutta se ei ollutkaan ikinä kai humalassa niinkun mun äiti. 

Tänään mulla oli aika sh-polille hoitajalle. Se käynti oli jotenkin tosi ahdistava. Ensinnäkin siinä istui vieressä koko ajan joku sairaanhoitajaopiskelija. "Saahan se olla tässä kuuntelemassa?" en sit kehdannut ajaa sitä sieltä pois kun se siinä jo istui. En kyllä pystynyt ihan niin hyvin puhumaan kuin normaalisti, mutta aika hyvin kuitenkin. Kaikkein kamalin hetki oli kun piti ottaa vaatteet pois vaakaa varten. Hyi. No selvisin hengissä kuitenkin. Mutta sitten se alko puhumaan verkostopalaverista josta se lääkrikin mainitsi kun se soitti mulle. Mutta en mä tajunnut että sinne tulisi sitten myös mun tukihenkilö ja sossukin mahdollisesti. Kun se hoitaja puhui siitä niin menin ihan paniikkiin, eeieiei en halua.  Mutta olin jo alustavasti vastannut lääkärille joo ja hoitajallekin melkeen ennenkun se sanoi ketä kaikkia sinne tulisi. Kyllä mä sitten lopulta suostuin, tai en alkanut kauheesti väittelemään ja taistelemaan vaan tyydyin sitten lopulta siihen ratkasísuun että se pidetään "Mä oon sen verran huolissani susta että se olis musta hyvä pitää" Ja muutenkin se sano että se on huolissaan musta ja mä sanoin vaan että "...no ei tarvii olla" "no mä oon kuitenkin" 
En tajuu miks se on niin huolissaan. Ei mun painokaan ollut tippunut eikä huimaa tai oo kylmä tai mitään. Taino se nyt oli varmaan yks asia kun kerroin ettei enää ruokakuitteja katota niin mun ei tarvii edes ostaa ruokaa jos en halua. Kerroin muuten sille nyt että oon hankkinu vaa'an ja snaoin että millä välillä se paino seilaa koko ajan. Se ei oikee ollu tyytyväinen että oon ostanu ja käski heittää patterit pois. 
Sit mun piti kysyä siltä siitä bulimia diagnoosista mutten kysynyt. Aluks en saanut kysyttyä ja sit unohin sen. Ja kerroin että eilen oksensin lähes kaiken minkä söin niin sen jälkeen tuntu tyhmältä kysyä että miks mulla on  bulimia diagnosoituna. Mut seuraavalla kerralla kyllä kysyn.

Se palaveri pelottaa ihan helvetisti, en todellakaan halua sitä. Myönnän joo että suurimmaksi osaksi se on sitä että en halua apua koska en halua lihoa.  Ja siinä on sekin että oon valehdellut tukihenkilölle aika reilusti ja pelkään hirveesti että se suuttuu. Ja muutenkaan en halua että se tietää kaikkea, enkä haluu että se alkaa kyttäämään tosi tarkkaan. Vittu mun elämä. Nyt kaduttaa että suostuin siihen palaveriin, ei sitä voi enää oikeen peruakaan. Mutta saan sentään vaikuttaa siihen missä menee raja että mitä ne kertoo ja mitä ei. Mut en mä nyt voi sanoo ettei ne kerro mitään. Mut en kyl haluu et ne oksentelut ja täst mitää mainitse. Tai painosta. Tai no vittu mistääään. Mut kaipa se loppujenlopuks on mun parhaaks, tai nii yritän ajatella. Eikä se, että tukihenkilö tietää enemmän, tarkota sitä ettei mikään ois enää mun käsissä. Ei se nyt koko ajan voi vahtia mitä syön ja mitä en. Mut tiän etten mä voi loputtomiinkaan sille valehdella...Ja mitä kauemmin väitän kaiken olevan paremmin kun onkaan niin sitä vaikeempi sitä totuutta on kertoa. 

Noni nyt kirjotan tän lopun vast myöhemmin illalla koulun jälkeen. Mulle tuli tänään mun b-lausunto terapiaa varten ja siinä ei ollu enää anoreksiaa tai bulimiaa, vaan määrittämätön syömishäiriö!!! Jes, oon paljon tyytyväisempi tohon diagnoosiin.  Sit siel oli edelleen se joku nuoruusiän kehityksen ogelmat, en ees tiä mitä se tarkottaa, se tuli viimiseltä osastojaksolta.

Ja nyt on sit viiminen varsinainen koulupäivä tältä vuodelta takana!! Enää kokeet jäljellä. Psykan tunnilla käsiteltiin terapiamuotoja niin teki suurimman osan aikaa mieli vaan viitata ja kertoa omat n. viiden vuoden kokemukset terapiasta kun sen tiedot oli paikoin erilaiset kun mun omat kokemukset ja tiesin enemmän joistain asioista kun se. Tai kun sen tieto on vaan teoreettista.  Mutta en sit kuitenkaan viittinyt sanoa mitään. 

Ja herranjumala tätä mun kömppää, en tajuu miten tä voi näyttää tältä, ihan oikeesti :D vähän vois ees siivota.. en kehtaa ees laittaa kuvia.. 

No ei kai mulla nyt muuta asiaa ollut. Mulle tuli tänään oven taakse muuten kaks naista selittämään raamatusta ja kysymään mielipidettä jostain kohdasta, en muista tarkkaan mutta liittyi jotenkin jumalan rakkauteen. Ei siinä siis mitään, ei ne ollut kun pari minuuttia, mutta ihmettelempä vaan että miten hitossa ne pääsi rappuun kun meillä on ovikoodi. Kai ne kyttäs siinä ulkopuolella ja näki sen koodin sivusta. 

torstai 16. toukokuuta 2013

Vaikka olisin hullu niin saan olla täällä, vaikken saavuttais mitään ja olisin vaan. Vaikka olisin sairas saan istua tässä, vaikka katseeni saisi sut vaivautumaan.

Varoitan että on kyllä nin sekanen postaus että huhhuh. :D

Tänään kyllä tuli tosi vahvasti terapiassa sellanen olo, että en enää ikinä puhu sille syömisistä, tai siis negatiivivista asioista. Tuli taas harvinaisen selväks ettei se halua mun syömisiä sen enempää käsitellä.
Me siis päätettiin nyt tukihenkilön kanssa ettei se enää tarkista mun ruokakuitteja eli oon nyt enemmän itse vastuussa siitä mitä kaupasta tuon. Kun kerroin terapeutille siitä niin se oli ihan tyytyväinen. Kunnes sitten vähän ajan päästä myönsin että heti ensimmäisenä ajatuksena oli että jes nyt ei tarvii ostaa ruokaa niin ei tuu sitten syötyäkään! Se melkeen suuttu siitä ja sanoi että "Mitä, miks sä noin sanoit? Täs vesitty nyt sit kaikki" enkä oikeen tiä että mikä vesitty, varmaan sen kuvitelmat siitä että mun ajatukset on järkevöityneet enemmän mitä ne oikeesti on. teki mieli sanoo jotain että "No anteeks että rikoin sun kuvitelman siitä että oon terveempi kuin oikeesti oonkaan" Tuli tunne että ois vaan pitäny pitää se suu kiinni kun se ei kerran halua multa kuulla tollasia lauseita. Ehkä mun pitää vaan sanoa että hyvin menee eikä sitten sen enempää. Jotenkin kyllä turhauttaa etten voi sen kanssa puhua mun syömisestä kunnolla vaan se käsitellään muutamalla sanalla. No, ei voi mitään.  Onneks käyn sh-polilla vielä. Tai en tiedä kuinka kauan ne käynnit jatkuu kun ne oli suunnitellut että tän kevään aikana lopetetaan. Mutta kai ne kuuntelee jos sanon että haluisin jatkaa siellä vähän pidempään. Tai kai mä yksinkin pärjään, en mä mitenkään akuutissa tilanteessa ole. Se lääkäri soitti mulle tiistaina sydämen ultraäänitutkimuksen tuloksista (kaikki oli ihan kunnossa) ja sano siinä että se on miettinyt että pitäis ehkä pitä yhteinen palaveri siis hoitajan ja lääkärin ja mun kanssa. Ihan hyvä vaan ehkä.
Eilen saatu kommentti mun ulkonäköön liittyen ei kyllä varmasti auttanut terveitä ajatuksia. Yks kaveri kysyi multa että oonko lihonnut, facebookissa siis, kasvokuvan perusteella ja kun kysyin ett näytänkö siltä niin se vastasi että  Kasvot on kuulemma pyöreät. Oli kiva vastata ja laittaa hymiö perään. 
Oonko mä ihan oikeesti lihonut niin paljon? varmaankin... v i t u n  l ä s k i nyt lopetat syömisen saatana

Niin ja vielä siitä ultrasta niin kysyin siltä lääkäriltä että johtuuko mun pidentynyt QT-aika seroquelista, kun sitä ei viimeksi ollut ja niihin aikoihin aloitin seroquelin ja oon siis lukenu että neuroleptit vaikuttaa siihen, ja se sanoi että luultavasti ja että ei se ikinä ole hyvä jos lääkkeet vaikuttaa sydämen toimintaan. On sen lopettamiseta kyllä muutenkin mietitty. oon sitä kuitenkin jo kaks vuotta syönyt kohta. Seuraava aika on polille joskus heinäkuun lopussa että sillon aletaan ehkä vähentämään sitten. Välillä tekee kyllä mieli lopettaa seinään ja katsoa että mitä tapahtuu, olla vaikka pari viikkoa ilman ja katsoa että vaikuttaako se mun vointiin oikeasti enää. Ainoo että siitä tulee vieroitusoiretia kuitenkin jos tollasenkin määrän lopettaa kerralla (400mg) harmi ettei mulla oo itellä muutakun tota vahvuutta. Tainojoo ehkä mä odotan seuraavaa lääkäriaikaa enkä ala ite säätämään niiden kanssa.

Mun sossu soitti mulle muuten tässä yks päivä. Sehän sanoi siis sillon kun olin muuttamassa että hän haluaa pitää mahdollisimman paljon nuoriin yhtyettä ja tutustua kunnolla jne. Ja tä oli eka kerta kun kuulen siitä, ja oon siis yli kaks kuukautta asunu jo yksin. Olihan se nyt selvää ettei se usein ehdi nähdä kun sillä on niin paljon muita nuoria, sillä itellään vaan oli joku ihan muu käsitys. Sovittiin sitten palaveri 11.6, en tiedä mitä siellä jutellaan. No sen näkee sitten.

Yks ilta mulle tuli mieleen se yövuorolainen lastiksesta jonka kanssa siis vietin paljon aikaa ennenkun muutin ja kirjotin sille kirjeen ja kaikkea ja päätin sitten soittaa sille ihan muutenvaan, kun tiesin että se on töissä (tarkistin yhdeltä pojalta lastiksesta fb:n kautta). En oo varman kyllä ikinä puhunut ennen niin pitkän puhelimessa kun sen kanssa! puoltoista tuntia. (vertailuna, ennen tota puhelua olin puhunut kahden vuoden aikana 3.5h omaan laskuun puhelimessa. ) Eikä yhtään hiljasta hetkeä:D Ainoo et se meni sit mun kalliista prepaidin saldosta... Mutta oli kyllä kiva jutella enkä tajunnu todellakaan etä me juteltiin noin kauan. Ja siis ihan mistä sattuu. Mutta kyllä mä sille kerroin esimerkiksi syömisistä enemmän kun kellekään muulle "ei-ammattilaselle" aikuiselle. Kun tiesin että se ei mitenkään ylireagoi tai mitään ja se on kuitenkin "ulkopuolinen"  Ja sitten se vielä lopuksi puhui jotain siitä että voitais mennä joku kerta kahville :) Tuntuu jotenkin ihan oudolta että se jaksaa puhua mun kanssa puhelimessa puoltoista tuntia ja haluaa vielä mennä kahvillekin, ei kenenkään muun hoitajan kanssa tollasta oo ikinä ollut. Tai no toi on vähän eri asia kun se on yövuorolainen eikä varsinainen hoitaja, mutta kuitenkin. No mutta en valita, ihan kivalta se musta tuntuu kuitenkin, en oo vaan tottunut tämmöseen :)

J on pitänyt muhun nyt vähän enemmän yhteyttä, saattaa vaan lähettää viestin muutenvaan että mitä teen ja missä oon tms. mitä ei olla tehty piiitkään aikaan, vuosiin siis varmaan.  Ja kai sekin tuntuu ihan kivalta, ei se enää oikeestaan ahdistavalta tunnu :)

En tiedä kuin kauan jaksan olla tuolla töissä, se on oikeesti ihan perseestä kun on pelkkä provikkapalkka joka ei suuren suuri ole eli vaatii paljon sopimuksia että saa rahaa enemmän. Eilen sain tasan nolla. Asennekin vaikutti varmasti, kun ei kiinnostanut paskan vertaa niin en saanut senkään takia sopimuksia. Tänään tein yhden. Tällä viikolla oon tehnyt 3 sopparia, 22.5e. Ja istunut siellä 12,5h. Tosi mahtava tuntipalkka joo.
En mä jaksa tollasta pitkään, se ei muutenkan mikään kaikkein helpoin työ oo, mulle ainakaan kun en mikään maailman sosiaalisin ihminen ole enkä tykkää puhelimessa puhumisesta. Mutta ihmettelen joka päivä kyllä sitä että ne muut työntekijät kiinnittää muhun huomiota ja heti kysyy että mitä etin jos kuljen ympäriinsä ja muutenkin juttelee. Jotenkin vaan odotin sitä ettei muhun kiinnitetä mitään huomiota ja olisin ihan yksin ja tuntuu tosi oudolle kun mut on otettu noinkin hyvin joukkoon. En mä tietenkään kaikkien kanssa osaa jutella ja enkä niin hyvin kuin ne muut keskenään mutta kuitenkin enemmän kun luulin, ei oo läheskään niin ulkopuolinen  olo kun oletin.
Mut pitää nyt kattoo kuin pitkään jaksan olla tuolla. Terapeuttikin koko ajan jankkaa että en oo siellä sitten yhtään sen kauempaa kun haluan.




maanantai 6. toukokuuta 2013

Anorexia nervosa, bulimia nervosa

Mulla oli tänään polilla lääkäri aika. Pystyin puhumaan sille huomattavasti vapautuneemmin kuin aikasemmin, johtuu siitä varmaankin kun A ei ollut mukana. Ja sain nyt vihdoin niitä ataraxeja tarvittavaksi, kun se ei todellakaan niitä opamoxeja mulle määrää. Toivon nyt että noi sit kans auttais mulla. Niitä saa näköjään ottaa 1-4 kpl ja se sano myös että "joo puolikaskin voi olla jo ihan tarpeeks" No pitää kattoa. Ja kerrankin lääke joka on halpa, kappalehinta joku 14snt kun esim. seroquel prolong 400mg on joku 3e/kpl :D ei mulla ois ikinä varaa mun kaikkiin lääkkeisiin jos nmky ei niitä korvais, parin kuukauden lääkkeet on yhteensä aika lähellä kolmeasataa euroa.

Mulla vaihtuu nyt taas lääkäri polilla, näin ton lääkärin yhteensä huimat kolme kertaa. Seuraava aika ois sitten uudelle lääkärille joskus heinäkuun lopussa tai mun tuurilla vasta elokuussa. Toivottavasti se uusi lääkäri on sitten mukava. Ja se on sitten varmaankin viimeinen lääkäri tolla polilla kun kontakti sinne loppuu kun täytän 19 ja siirryn aikuispuolelle jos tarvetta on. Tai kai mä siellä sitten jatkan kun jonkun pitää kuitenkin esimerkiksi b-lausunnot terapiaa varten tehdä. Tai itseasiassa ei niitäkään tarvii tehdä kuin yksi enään tän jälkeen :) jos sitäkään. Taino luulen että oon sen kolme vuotta, mutta ei voi vielä tietää varmasti. (Herranjumala 7 vuotta terapiaa sen jälkeen takana)  Lääkityksestä en tiedä että mitä mulla on enää silloin käytössä, oishan se tosi hyvä jos silloin jo pärjäisin ilman mitään lääkkeitä kun niiden vähentämisestä on parina edellisellä käynnillä jo puhuttu ja luultavasti niitä aletaan vähntämään kun siirryn uudelle lääkärille. Jos vointi siis sallii. Mutta tällä hetkellä suunta on ainakin oikea :) Pikkuhijaa.

Me juteltiin myös syömisistä kun se katsoi niitä sh-polin merkintöjä koneelta ja oli vähän huolissaan. Sanoin että menee nyt paremmin mutta kerroin kuitenkin rehellisesti että ei se vielä kyllä normaalia ole. Ja kuulemma siellä sh-polilla on suunniteltuu että mun käynnit siellä loppuu nyt kevään jälkeen "Kunhan paino korjaantuu" ei ne on siellä aika varmoja siitä että tä tilanne korjaantuu nyt aika nopeasti. Mutta tä toinen lääkäri oli kyllä vähän huolissaan ja oli sitä mieltä että mun parantuminen on edelleen aika kesken kun ajatukset on mitä on. Ja se kysyi että saako se sanoa jossain niiden yhteisessä palaverissa siitä että mä oon ite vielä aika epävarma mun pärjäämisestä enkä oo varma että pärjään ilman nitä käyntejä vielä. Annoin sitten pienen suostuttelun jälkeen luvan. Kun ei terapeutti osaa mua auttaa niissä asioissa oikeastaan. Ja se pyysi jopa lupaa soittaa terapeutille siitä että mä haluisin jutella terapiassa enemmän niistä mutten antanut lupaa siihen. Kyllä mä nyt sen asian itse osaan hoitaa.

Mutta mä kyllä järkytyin aika pahasti kun se lääkäri puhui mun tän hetkisistä diagnooseista sen b-lausunnon yhteydessä. Yks oli vaikea masennus, tai vaikean masennuksen toipumisvaihe tai joku sellanen koska ei mulla vaikeaa masennusta enää ole. Se oli ihan ok. Mutta mulla oli myös vielä anoreksia siellä papereissa vaikka en tasan niitä kriteereitä täytä. "Mutta sun ajatukset ei oo vielä normaalit vaikka ootkin normaalipainoinen" Sillä perusteella se jätti sen sinne, eikä vaihtanut sitä edes epätyypilliseen vaan jätti ihan puhtaan laihuushäiriön, F50.0:n sinne. En kyllä oo ite samaa mieltä... Viimisestä diagnoosista mä oikeasti järkytyin, meinaan mulle oli laitettu sinne uutena bulimia? Vähäsen olin että mitä helvettiä. Miksi se nyt sinne oli laitettu kun sitä ei siellä aiemmin ole ollut, eikä mun "buliminen" oirehdinta ole mitenkään voimakkaampaa nyt kun se on ollut aina välillä tän mun sairastamisen aikana. "Monet parantuu anoreksiasta bulimian kautta" Anteeks mitä? Mä putosin kyllä kärryiltä. Onko mun tänhetkinen oirehdinta sitten vaan pelkästä bulimiaa? En mä mikään lääkäri ole mutta ei se mun mielestä oo ihan niin.
"F50.2 Ahmimishäiriö (lat. Bulimia nervosa)



Oireyhtymälle ovat ominaisia toistuvat ylensyömiskohtaukset sekä liiallinen keskittyminen painon tarkkailuun, mikä johtaa liikasyömisen ja sitä seuraavan oksentamisen ja ulostuslääkkeiden käytön vuorotteluun. Monet tämän häiriön psykologiset piirteet ovat samanlaisia kuin laihuushäiriössä, mm. liiallinen huoli ruumiin muodosta ja painosta.

Toistuva oksentaminen johtaa elektrolyyttihäiriöihin ja lisätauteihin. Monet potilaat, joskaan eivät kaikki, ovat aiemmin - ehkä muutamia kuukausia tai useita vuosiakin sitten - sairastaneet laihuushäiriötä."

Mä en mitenkään oksentele säännöllisesti, tai silleen ahmikaan. Tai entiä onko se sitten vaan ahmimista. Tuntuu etten enää osaa erottaa normaalia syömistä ahmimisesta kun kaikki syöminen tuntuu ahmimiselta.  Mutta en siis todellakaan oksentele jatkuvasti tai käytä mitään ulostuslääkkeitä. Eikä mun paino mitenkään hirveästi tässä oo heitellyt ahmimisesta huolimatta (sis joku 2.5-3kg ehkä mikä on varmaankin suurimmaksi osaksi nesteitä) Eikä mun ahmiminen oo samanlaista kun joskus pahimmillaan. Ainoa mikä nyt on niin saatan pastota toisin kuin lastenkodissa. Siellä ei ollut mahdollista. Mutta en nyt oikeastaan tätä laskisi paastoamiseksi. Tai onko puoltoista vuorokautta paastoamista? vaikken nyt ookaan pitkään aikaan ollut niinkään kauaa syömättä. Että entiedä kyllä mun oirehdinta sit kai on aika bulimista, enemmän kuin anorektista kun oikein miettii. Tai siis mun oirehdintta ei oo oikeestaan anorektista tällä hetkellä. Entiedä että mitä se on. Mutta toi diagnoosi tuli  vaan ihan täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä ja se on pyörinyt koko loppupäivän päässä ja tuntuu että otsassa lukisi "bulimikko" miksi se tuntu ehkä vähän pahemmalta kuin "anorektikko"?

Jotenkin menin siitä sittenihan sekaisin ja menin siitä  suoraan kauppaan ja ostin irttareita jotka sitten oksensin, taino en kaikkia mutta kuitenkin. Että jooo o. Ja sitten söin muuta ja oksensin uudelleen. Varmaan takana oli jotain sen tapasta kuin "jos kerran olen bulimikko niin käyttäydytään sitten sen mukaan"  Jälkeenpäin kyllä hävettää ja kaduttaa, mutta ei voi mitään tehty mikä tehty, ja se oli vain kerta. 

Pitäis varmaan mennä nukkumaan päin tästä, huomenna pitää herätä aikasin kun pakko käydä suihkussa ennen terapiaa. Se sitten ois vielä työpäivä sen päälle. Ja paljon bilsan tehtäviä. Mitäs jätän kaiken viime tippaan. Koulu menee päin persettä ihan oikeesti eikä motivaatiota vaan löydy. Just polillakin lääkäri totesi tyytyväisenä "hyvä kun koulukin sujuu hyvin!" En vittinyt alkaa sanomaan mitän muuta. Kyllähän mulla on kuitenkin kolme kurssia, enemmän kuin puoleentoista vuoteen. 

Nyt tä loppuviikko tuntuu kauheen raskaalta, hirveästi tekemistä. Miks menin lupaamaan J:lle että meen kattomaan sen tanssiesitystä vielä sunnuntaina kun ennen sitä sovin jo kummisesdän kanssa että käydään viemässä äidille kukkia muistolehtoon äitienpäivän kunniaksi?

Ostin muuten yksi päivä ateriankorvauspatukan ja luin tuoteselostetta ja siinä luki lopussa että "ei suositella syömishäiriöisille" No, ostin silti. Mutta ihan hyvä kai että niissä lukee noin! 

No jos nyt oikeesti meen tästä nukkumaan itkemään että pääsen ylöskin huomenna sängystä kaheksan jälkeen.