tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää juolua ♥

ajattelin tulla toivottamaan oikein hyvää ja kivaa joulua kaikille ♥ koittakaa nauttia ruuista ja lahjoista ja enne kaikkea seurasta :-) mä oon täällä sukulaisilla Mikkelissä ja koitan olla miettimättä mitään paskaa,  koittakaa tekin :) ♥

torstai 18. joulukuuta 2014

Kuulumisia

En ookaan taas pitkään aikaan kirjottanut varsinaisia kuulumisia :)

Mä en oikein osaa sanoa mitä mulle nyt kuuluu. Kai mulle kuuluu ihan ok:ta. On ollut joteniin tosi huono olo jonkun aikaan ja oon vaan itkenyt ja ollut todella ahdistunut ja viilsinkin neljän kuukaudrn tauon jälkeen. Mutta nyt on ollut muutama parempikin päivä, en oo ollut ihan niin ahdistunut ja olen pystynyt esittämään ihan normaalia taas.

Mulla oli nyt maanantaina oikeasti viimeinen käynti ravitsemusterapeutilla ja siitä käynnistä oli oikeasti hyötyä, sain taas ihan erilaisen motivaation tähän syömishäiriön kanssa taisteluun :) taas kerran sain uuden ateriasuunnitelman jota olen nyt edes vähän yrittänyt noudattaa, tai oikeastaan olen nyt yrittänyt noudattaa edes sitä pienempää versiota, että saisin syömiset säännöllisemmiksi ja söisin joka päivä useammon kuin kerran.. kyllä mä nyt tänäänkin söin aamupalan vaikka tiesin että illalla tulee syötyä karkkia leffassa :)

Se oli jotenkin hyvin sanottu kun ravitsemusterapeutti totesi että "sua ahdistaa lost girl kuitenin, söit tai et joten etkö voisi samalla sitten syödäkin?" Ja tottahan toi on. Jos en syö niin vähintäänkin tulee nälkiintymisestä johtuva fysiologinen ahdistus ja jos syön kion ahdistun siitä. Mutta kummassakin vaihtoehdossa ahdistaa. Joten enkö voisi kokeilla mitä tapahtuu, jos nyt vaan pakotan itseni syömään edes suht normaalisti vaikka muutaman viikon ajan. Ja eikö se syömättömyyskortti ole jo aika monta kertaa katsottu, ja todettu ettei siitä seuraa mitään hyvää? Olisiko aika kokeilla jotain ihan muuta välillä. Mitä menetettävää mulla tässä on? Ei yhtään mitään. Ja aina on mahdollisuus palata syömättömyyteen, jos nyt jotain tosi pahaa tapahtuu, kun alan syömään säännöllisemmin.

Ja nyt on muutenkin hyvä aika yrittää kaikkensa kun syömishäiriöhoito loppuu täysin tammikuussa enkä siihen saa enää samanlaista tukea kun täytän 20 ja polikäynnit loppuu. Toki terapiassa voin puhua, mutta ei se ole sama asia. Nyt olisi aika hyvä hetki näyttää että musta on kyllä paranemaan :) haluan eroon siiä mukana roikkuvasta syömishäiriödiagnoosista ja muutenkin tästä paskasta. Jos se vaikka tällä kertaa onnistuisi oikeasti! Musta se on itsestäni kiinni annanko itseni nyt parantua täysin vai jäänkö edelleen roikkumaan tähän "turvalliseen" tilaan.

Mähän onnistun tässä, piste!

lauantai 13. joulukuuta 2014

sosiaalisten tilanteiden pelosta

Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta koska se on yksi asia jossa olen muuttunut älyttmästi viime vuosien aikana.

Joskus yläasteella aloin pelkäämään sosiaalisia tilanteita, ne ahdisti ja välttelin kavereiden näkemistä siitä syystä (toki muistakin mutta myös siitä). Inhotti kävellä kaupungilla, vihasin olla ihmisten keskellä, olin mieluummin yksin.

Pahimmillaan se oli lukion ykkösellä, en psytynyt 2012 alkuvuoden osastojakson jälkeen käymään koulua koska sosiaaliset tilanteet ahdisti niin paljon. Yritin aloittaa kpulun mutta pystyin olemaan maksimissaan yhden tunnin ennenkuin pakenin vessaan rauhoittumaan enkä pystynyt menemän takaisin Loppujenlopuksi siinä kävi niiin että opo lähetti viestiä lastenkotiin että parempi että olen sairasomalla enkä koulussa kun siellä en kerran pystynyt olemaan. Niinä muutamina pävinä kun yritn olla tunneilla, välttelin parhaani mukaan omia luokkalaisia, etten vaan joutuisi juttelemaan kenenkään tutun kanssa. Toinen syy oli se, etten halunnut selittää miksi olin ollut reilu kaksi kuukautta pois koulusta.

No jäin sitten sairaslomalle ja olin seuraavan jakson alkuun saakka jolloin aloitin koulun yhdellä psykan kurssilla. Olin helpottunut kun tajusin ettei sillä kurssilla ollut ketään tuttua eli sain olla ihan rauhassa. Muistan vieläkin kuinka paljon tärisin kun menin tunnille, koska muut ihmiset ahdisti niin kovasti ja pelksin älyttömästi että joutuisin puhumaan uusien ihmisten kanssa. Ja muistan sen että tein kaikkeni etten törmännyt kehenkään tuttuun sen jakson aikana. Se ahdisti ihan älyyömästi ja taas pelkäsin että joudun selittämän miksi olen ollut neljä kuukautta pois koulusta.

Psykan kurssilla olisi pitänyt tehdä ryhmätyö, mutta selitin opettajalle jotain omasta tilanteesta ja sain tehdä tutkimuksen sijaan esseen koealueesta ja sain siitä kympin (luulen että opettaja oli lepsu kun tiesi tilanteeni) ja se oli muutenkin ihana ja ymmärtäväinen. Kokeestakin sain kymppi miinuksen .

Opo oli selittänyt jossain kohtaa että saan aloittaa ykkösvuden alusta koska olin suorittanut niin vähän kursseja mutta eihän se oikeasti ollut edes mahdollista joka tarkoitti sitä että olisi syksyllä pitänyt aloittaa koulu "normaalisti" eli kuusi kurssia per jakso. No sehän tuntui täysin mahdottomuudelta ja muutenkin pelkäsin sosiaalisia tilanteita niin paljon että päätin aloittaa iltalukion jossa saisin olla enemmän rauhasssa kun ei olisi omaa luokkaa jne.

Jossain kohtaa se sosiaalisten tilanteiden pelko vähän helpotti ja kun aloitin seuraaana syksynä ammattivalmentavalla niin totuin sosiaalisiin tilanteisiin eikä ne enää pelottanut niinkään ja pytsyin olemaan oma itseni luokkalaisten seurassa eikä se ahdistanut.

 Nykyään olen koulussa sosiaalinen ja puhun kaikkien kanssa, enkä pelkää muita ihmisiä. En ole ehkä ihan niin sosiaalinen kuin muut, olen hieman varautunut mutta ero on ihan huima kun vertaa vaikka kolmen vuoden takaiseen. Eikä isotkaan ihmismäärät useinkaan ahdista, välillä joo muttei joka kerta.

Mä oon varma etten ole ainoa kellä on ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja olisi kiva kuull muiden kokemuksia aiheesta :-)

lauantai 22. marraskuuta 2014

teneriffa

ilmoitan nyt tännekin että lähden huomenna aamulennolla teneriffalle :) eli viikkoon en ainakaan postaa mitään, sen jälkeen ehkä taas kuulumisia toivottavasti :)  pitäkää huoli itsestänne! ♥

perjantai 31. lokakuuta 2014

kuulumisia pitkästä aikaa :)

Heippa taas pitkästä aikaa. Voisin vähän päivittää kuulumisia.

Mulle kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Syöminen sujuu paremmin kuin pitkään pitkään aikaan ja muutenkin olo on pääasiallisesti ihan suht hyvä. Koulussakin menee ihan hyvin, tykkään edelleen olla siellä ja näin :) On tapahtunut kivoja asioita tän kuukauden aikana mm. Haloo Helsingin keikka ja tulossakin on 3 keikkaa, ensimmäinen viikon päästä sunnuntaina (Hollywood undead<3)

Elämä siis menee aika hyvin tällä hetkellä. Tänään harvennettiin terapiakäyntejä kertaan kahdessa viikossa kun menee niin hyvin ja niin terapia saisi jatkua vähän pidempään (pientä huijausta joo kun käynnit pitäisi käyttää sen kolmen vuoden aikan mutta ei se mitään :D). Tosin terapeutti meinasi perua koko ehdotuksen samantien kun kerroin isommasta itsevihasta joka on nyt jonkun aikaa ollut päällä. Se onkin varmaan ainoa asia mikä huonontaa oloa. Ihan jatkuvasti päässä pyörii vain se, kuinka ruma ja läski olen muiden mielestä ja mietin vain että miten ihmiset ylipäätään pystyy katsomaan mua oksentamatta tai näyttämättä ällötystään.

Mä alan jo olla ihan helvetin kyllästynyt tähän jatkuvaan itsevihaan kun se ei tunnu lähtevän mihinkään. Enkä tiedä miten mä sen saan pois mielestä kun se ei vaan edes vähene. Tä parempi syöminen ei ainakaan edesauta sitä kun tuntuu että vihaan itseäni yhä enemmän mitä enemmän syön.

Okei en halua valittaa siitä sen enempää. Kyllä mä pärjään vaikka itseäni näin paljon vihaankin :)

Ei mulla varmaan mitään muuta kirjoitettavaa ole... En tiedä mitä teen tän blogin kanssa kun en tänne kirjoita paljoa ollenkaan. En tiedä pitäiskö lopettaa vai mitä... No katsotaan mitä mä nyt päätän tän kanssa tehdä :) En haluaisi lopettaa kirjoittamista kun olen  niin kauan sitä kuitenkin jo tehnyt ja siitä on tullut rakas harrastus. 

maanantai 6. lokakuuta 2014

6 vuotta

6 vuotta
Niin kauan on siitä maanantai-illasta jolloin mulle kerrottiin että olit kuollut
6.10.2008
Aika on mennyt ihan hirveän nopeasti
juurihan mä istuin lastenkodin kansliassa kahden hoitajan kanssa 
ja ihmettelin vielä tiedon saatuanikin, miksi toisella hoitajalla oli nenäliinoja kädessään

Eihän mua aluksi itkettänytkään, olin kai shokissa
Myöhemmin illalla se iski ja itkin hiljaa sängyssä
Kertaakaan en itkenyt muiden nähden
Ainoastaan hautajaisissa, silloin en pystynyt olemaan itkemättä,
yksi mun elämän kamalimpia päiviä

Kai tä päivä muuttuu joka vuosi helpommaksi
Ei mua enää paljoa enää itketä
on hieman surullinen olo tietenkin, 
mutta se varmaan jää ja tulee aina tänä päivänä
ja se on ihan ok
oli se sentään mun äiti

Vaikket  ehkä mitään maailman paras äiti -palkintoa ansainnut,
olit kuitenkin mun äiti
Et sentään kävellyt kokonaan mun elämästä niin kuin joillein käy
pidit sentään välillä yhteyttä kun voit paremmin
Ei oltu kovin läheisiä, mutta tunnettiin sentään toisemme
Enemmän sekin oli kuin jollain muulla


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

muiden kohtelusta

Yhä mä joka päivä jaksan ihmetellä sitä, miten ihmiset mua kohtelee vaikka koulussa. Aina se on yllätys että mua kohdellaan kuin muitakin, eikä kuten huonompaa ja ulkopuolista ihmistä. Koska siltä musta edelleen tuntuu. Eriaiselta, vialliselta, huonommalta. Vaikkakin nyt mulla on usein sellanen olo että hei, mutkin otetaan mukaan ja mullekin jutellaan usein kuin muille. Ja se tuntuu todella oudolle enkä meinaa yhtään tottua siihen. En osaa vielä iihan rennosti kaikkien luokkalaisten kanssa olla mutta joidenkin kanssa pystyn aika hyvin olemaan oma itseni. Olen viettänyt aikaa koulun ulkopuolella ja se on ollut ihan kivaa. Tänään viimeksi kävin muutaman luokkalaisen pojan kanssa subilla kun ne tuli samaa matkaa salille kun mä kotiin. 

Kyllä mä melkein koko ajan jollain tasolla mietin mitä mun "kuuluisi" sanoa missäkin tilanteessa ja miten mun pitäis käyttäytyä. Mutta välillä olen vain oma itseni eikä kukaan ole mua sen takia jättänyt ulkopuolelle. Silti mun kanssa ollaan samalla tavalla. Silti jotenkin niin vaikea olla oma itsensä muiden seurassa. Mutta kai mä sen tässä opin kun ollaan vietetty kauemman aikaa luokkana. Eihän tässä ole mennyt vielä edes kahta kuukautta.  

Mulla on kyllä ihan kiva luokka.

Yksi asia minkä olen muuten huomannut on se, että melkein kaikki kysyy multa koko ajan kaikkea. Aina kuuluu mun nimi kun joku hluaa tietää jotain. Ihan kun mä kaikesta kaikki tietäisin. Ihmettelin sitä yksi päivä koulussa ja mulle sanottiin että sen takia kun oon vanha ja "näytän kaikkein järkevimmältä". ok :D Koko ajan saan olla sanomassa että älkää multa kysykö en mä kaikkea tiedä. 

ps. Oon tänään oikeasti syönyt ihan kunnolla! :) Ahdstaa joo, mutta oon selvinnyt tähän asti jo. 

perjantai 26. syyskuuta 2014

Ois kai siistii antaa periksi. Toteais vain kylmästi ei tästä mitään tuu ja lähtis kävelemään. Painais oven kiinni perässään

Mikä helvetti tässä on että aina uudestaan palaan tähän syömishäiriöhelvettiin. Taas kerran huomaan jättäväni aamupalan ja kouluruokailun lämpimän ruoan väliin, menen salaattilinjalla jos edes syön jotain. Ruokailuvälit venyy helposti 24 tunnin mittaiseksi. Otin vaa'an käyttöön ja järkytyin lukemasta niin paljon että taas kerran vannoin alkavani laihduttaa kunnolla. Kaikki puhuu säästöliekistä ja kyselee miten olen syönyt enkä usko että järkyttävä painolukema voisi olla mitenkään yhteydessä muka liian vähäiseen syömiseen tai että painon nousun pysäyttämiseksi pitäisi syömisen vähentämisen sijasta lisätä sitä.  Polilla ollaan huolissaan hiustenlähdöstä ja sain viestin tiistaina että pääsisinkö marraskuun sijasta saman viikon torstaina lääkärille. Ei sopinut. Aika siirtyi kolmella viikolla eteenpäin ja ainut mitä mä siitä ajattelen on että onpahan aikaa laihduttaa ennen kun joudun ottamaan vaatteet pois punnitukseen. Enkä usko kun väitetään että väsymys tai kuukautisten poisjääminen johtuu itse aiheuttusta raudanpuutoksesta. Miten voin muka olla aliravittu kun paino on 10 kiloa normaalipainon puolella? En voi mitenkään syödä liian vähään kun en ikinä ole painanut näin paljoa.

Anteeksi. Mä en tiedä mitä mun taas tässä pitäisi tehdä. Hävettää ettei musta ole parantumaan. Hävettää että aina pahan olon lisääntyessä turvaudun syömisen vähentämiseen.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hetken kaikki on hyvin

Ne pienet asiat


Se kun Hän
...pyytää sängylle viereensä makaamaan ja katsomaan telkkaria sieltä
...laittaa käden ympärillesi ja halaa tiukasti sanomatta mitään
...piirtelee sormellaan kämmeneesi ja leikkii sormillasi
... painaa otsansa takaraivoasi vasten ja hengitää niskaasi
...siirtää poskilla olevat hiukset korvan taakse
...pussaa hellästi kaulaasi
...halaa pitkään kun olet lähdössä kotiin
...saa tuntemaan olosi turvalliseksi ja rauhalliseksi
 .. ja saa pahan olon väistymään ja unohtamaan hetkeksi ikävät asiat



sunnuntai 31. elokuuta 2014

Haluat pois, et silti tiedä missä hyvä ois, ja peität kaiken

Mä en taas tiedä miten mulla menee. Tuntuu että ollaan taas menossa huonompaan suuntaan, vaikken sitä tahtoisi myöntää. Juurihan mä pystyin taas sanomaan että kuuluu ihan hyvää. Nyt en niin voi oikeastaan sanoa jos ollaan rehellisiä. Koulussa olo on ollut aivaan kamala, en pysty keskittymään kun ahdistaa, ei riiitä kärsivällisyys ja hermot menee samantien jos en osaa jotain, ja se vaan moninkertaistaa ahdistuksen kun tunnen olevani huono paska heti jos tulee asia jota en saman tien osaa. Mulle nauretaan kun olen niin vakavana ja tekee pahaa yrittää edes näyttää normaalilta kun ahdistus meinaa väkisinkin puskea läpi. Olen varma että joku päivä oikeasti vain purskahdan itkuun muiden edessä jos olo ei ala helpottumaan. En mä kuitenkaan joka päivä voi rauhoittavien avulla selvitä päivästä.



En tiedä miten saisin koulussa olon helpottumaan kun en edes tiedä mistä se ahdistus edes tulee. Alan taas pelkäämään kouluun menoa. En halua että siitä tulee pakkopullaa ja kauhun kohde, se kuitenkin on alana kiinnostava enkä halua että ahdistus taas kerran pilaa opiskeluhalut. Mitä jos oikeasti olo ei helpotu? Mitä mun pitäisi tehdä? Nyt menee uudet asiat ihan ohi kun ei pysty koulussa keskittymän eikä kotona läksyjen tekeminen innosta yhtään. Ja tuolla koulussa ei pärjää jos ei keskity kunnolla.

Hävettää kirjoittaa tällaista tekstiä kun mullahan pitäisi mennä nyt hyvin. Mun ei pitäisi kijroittaa siitä kuinka paljon mua ahdistaa ja kuinka on huono olo. Mulla on koulupaikka alalla joka kiinnostaa, mulla on kavereita, on ihminen joka on ehkä enemmän kuin kaveri, on tekemistä, nauran kavereiden kanssa, näytän ulospäin siltä että pärjään hyvin. Mutta. En voi olla välittämättä tästä pahasta olosta joka seuraa paikasta toiseen ja joka on varsinkin ehkä tän hetken tärkeimmässä paikassa kaikkein kovimmillaan. Enkä tiedä miten mun pitäisi käsitellä sitä. Pitäisikö sanoa siitä opettajalle kun on haastattelu pian? Luulen että on pakko sanoa koska tästä ei tule mitään jos tä jatkuu samanlaisena tai pahenee. En vain haluaisi myöntää etten ehkä pärjääkään. Olo on koulussa koko ajan vain mennyt pahemmaksi ja kohta en enää pysty pitämään sitä edes tän vertaa piilossa. Suututtaa kun tä paha olo tulee aina uudestaan ja uudestaan, vaikka kuinka ajattelisin että jes nyt se lähti. Ei, ei se lähtenytkään vaan tulee takaisin. Pääsenkö mä tästä ikinä eroon? Pilaako tä mun koko loppuelään?

Tuntuu niin säälittävältä tulla tänne valittamaan, mutta ihan sama antaa mennä.




maanantai 25. elokuuta 2014

Vastauspostaus (viimein:D)

Kiitos kaikille kysymyksistä ja anteeksi että vastaaminen on kestänyt näin jumalattoman kauan! Laitoin nyt kaikki vastauksen samaan postaukseen toisin kuin viime kerralla. Lukekaa jos jaksatte ja älkää jos ette jaksa, your choice :D


Minkälaista musiikkia kuuntelet?

Mä kuuntelen aika laidasta laitaan... Johanna kurkelasta ja apulannasta hollywood undeadiin ja breathe carolinaan. Muutamia lemppareita on happoradio, hollywood undead, David Guetta, chisu, Kaija Koo, Haloo Helsinki, Eminem, apulanta, johanna kurkela. En jaksa listat enempää, niitä olisi vielä vaikka kuinka... ja stten taas lempparibiisit on täysin eri asia :D


Käytkö usein festareilla tai bändien keikoilla? Jos käyt, niin mikä on ollut paras livemusa kokemuksesi?

En käy usein, oon kerran käynyt ruississa ja kerran Johanna Kurkelann keikalla ja muutaman kerran jossain nrj in the park -jutussa. Niin ja kerran Haloo Helsingin ilmaiskeikalla.  Nyt syksyllä marraskuussa on tulossa Hollywood Undeadin keikka johon olen menossa kaverin kanssa ja jota odotan innolla <3 onko teistä joku tulossa sinne myöskin? :) Niin ja Kurkelan keikka oli upea :) Haloo Helsinkikin on tosi hyvä livebändi ja haluan vielä nhä sen uudestaan!


Pystytkö pitämään kaikenlaisia vaatteita, vai onko sulla jotain ''turvavaatteita''?

En todellakaan pysty pitämään kaikenlaisia vaatteita, käytän oikeastaan pelkästään "turvavaatteita" Eli isoja huppareita tai paitoja. oon oikeastaan aina pitänyt, en ole ikinä pystynyt pitämään mitään kivoja hienoja vaatteit, oon vaan katellut kaupassa että kumpa mäkin voisin pitää. Pienenä ajattelin että olen liian ruma pitääkseni kaikkia hienoja vaatteita ja nykyään ajattelen olevani liian läski ja ruma.


Onko sulla mitään unelmia tällä hetkellä?

Itseasiassa ei oikeestaan... Vihaan tätä kysymysstä kun en osaa vastata ja tuntuu tyhmlt vastata ettei ole mitään, mutta se on totuuus. No kai se, että saisin ammatin ja näin, on yksi :)

Mitä harrastat/olet harrastanut?

En oikeestaan harrasta tällä hetkellä yhtään mitään... oo n harrastanu tanssia ja tennistä mutten oo pitkään aikaan mitään sellasta harrastanut. Lukeminen on ollut sellanen mun juttu mutten sitäkän paljoa tee nykyään :/

Onko sulla tatuointeja tai lävistyksiä?

Yksi tatuointi löytyy ranteesta, japanilainen merkki joka tarkoittaa toivoa.Haluaisin lisää tatuointeja mutten vielä tiedä mitä :D Lävvistyksiä ei ole muualla kuin korvissa peruskorvikset ja toisessa korvassa tragus. Haluaisin toiseen korvaan vierekköin kolme forward helixiä.

tommoiset siis haluaisin :)

Mitä sun kesään on kuulunut?

Tulee vähän myöhään tähän vastaus, mutta vastataan kuitenkin. kesä nyt ei ihan kauhean hyvin mennyt, olin 6 viikkoa avo-osastolla enkä  hirveästi muuta tehnytkään. Lintsillä olin L:n kanssa, siellä oli kivaa :) Sukulaisilla en ehtinyt käymään ja se harmittaa :/ Ja kesätöihinkään en mennyt osastojakson ja voinnin huononemisen takia. Eli oli aika hiton tylsä kesä :D Ens kesästä tulee varmasti parempi :) Ainiin, kävinhän mä uimassa ekaa kertaa johonkin viiteen vuoteen!


Mitä kesäsuunnitelmia sulla on vielä toteuttamatta?

.....:DD ei mulla edes ollut mitään suurempia suunnitelmia, sukulaisille piti keskisuomeen mennä mutta se ei onnistunut :/


Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

hui apua, en mä osaa sanoa! Varmaan asun yksinäni jossain muualla kun tässä talossa, teen jossain laboratoriossa töissä ja mulla on oma Collie :3


Millaista elmäsi oli viisi vuotta sitten?

hmm, eli 2009. (korjaus) Olin kasiluokalla. Ei tuu oikeen mitään mieleen, se oli sellanen välivuosi kun ei tapahtunut mitään erikoista (2008 terapia loppui ja äiti kuoli ja 2010 alkoi kunnon laihduttaminen) Muistan että ekan kerran multa kysyttiin onko mulla anoreksia kun olin vironmatkalla syönyt niin huonosti, vaikka suuri osa oli sen takia etten tykännyt siitä ruuasta mitä siellä oli.Muistan sen pienen kauhunhetken kun hoitajat sanoi että ne katsoo tästä lähin että syön kunnolla. Kuitenkin pystyin sanomaan uskottavasti "No kattokaa ihan rauhassa!"  Mutta niin, ei tona vuonna tainnut mitän tapahtua, aloin ehkä masentumaan enemmän ja jäin yksikseni enemmän muttei mitään muuta ollut. Mun elämä on aina ollut tosi tylsää koska en ole ikinä tehnyt mitään tyhmää tai jännää, en yhtään mitään. 

Paras jäätelömaku?

Joku suklainen! kioskista useinn nougat tai kinuski-pekaanipähkinä. Tai minttusuklaa.

Minkälainen olisi sun unelmien voileipä, jos syömishäiriö ei saisi vaikuttaa?(lol)

Apua täkin on vaikea! Ennen syömishäiriötä pidin juusto-meetvurstileivästä mutta nykyään en voi sietää meetvurstia kun se on aivan liian suolaista. Joten ehkä sitten leipä jossa on salaattia, juustoa, kurkkua ja paprikaa. En osaa sen erikoisempaa nyt kuvitella :D en voi sietää samalla leivällä vaikka kalkkunaleikettä ja juustoa. Hyi.

Miten herkuttelet?

No, se vaihtelee. irttareita, tai sitten vaikka suklaata. En minä tiedä :D Tai joidenkin kavereiden kanssa vaikka sipsejä.

Lempiherkku ja lempijuoma?


Suklaa ja ehkä pepsimax :D

Mitä toivot tällä hetkellä kaikkein eniten?

Että vointi ei romahda, vaan paranee niin että voisin opiskella koko kapasiteetilla eikä mikään masennus tai sh siihen vaikuttaisi niinkuin  viimevuodet, koska nykyinen ala mitä opiskelen, kiinnostaa ihan oikeasti ja harmittaisi törkeästi jos en jaksaisi opiskella sairauksien takia.


Millä tavoin syömishäiriö vaikuttaa tällä hetkelllä jokapäiväiseen elämääsi?

No sillä tavalla että joka ruokailussa mietin kauhean tarkkaan kuinka paljon syön ja mietin että syön liikaa ja se usein ahdistaa ja mietin muutenkin tosia paljon mitä olen synyt ja mitä voin vielä syödä. Kouluruokailussa on nyt alkanut ahdistaa enemmän, toivon että se menee ohi ja pystyisin normaalisti sielläkin syömään sitä sen enempää ajattelematta. ja läskiahdistus seuraa koko ajan mukana... Mutta on mun syömisissä oikeasti positiivisiakin puolia: oon opetellut syömään sen hiton aamupalan! Ja syön kyllä koulussa suht normaalisti, vaikka se ahdistaakin :) enkä ole iltaisin saanut ahdistuskohtauksia syömisen takia! :)

Kuvaile tyyliäsi kolmella sanalla :)

"turvallinen", tylsä, aika lapsellinen

Käytätkö korkkareita?

Tosi harvoin. Ei mulla ole varsinaisia korkkareita arkikäytössä ollenkaan. Yhden vähän korkeakorkoisemmat arkikengät on, ja sitten oikeastaan vain yhdet juhlakorkkarit.

Mitkä viisi asiaa sulla on aina laukussa?

Bussikortti, lompakko, puuteri, huulirasva, kuulokkeet

Kuinka usein näät sen perhekodin ohjaajia?

Tarkoitit varmaan lastenkodin? vai tukiasunnon? :D tukihenkilöä nään joskus muutaman kerran viikossa ja joskus on parin viikon tauko etttei nähdä ollenkaan. Ollaan kyllä useammin yhteydessä whatsappin kautta. Lastenkodin omahoitajaa nään parin kuukauden välein ehkä. Soitellaan kyllä useammin :) Nähtiin itseasiassa eilen viimeksi!

Käytkö usein siellä?

Lastenkodissa käyn suurinpiirten parin kuukauden välein. Välillä useammin ja välillä harvemmin. Käyn A:n ja S:n takia, riippuu kumpi on millonkin vuorossa.

Onko sulla ikävä sinne tai tyyppejä sieltä?

Ei mulla sinne ole asumaaan ikävä todellakaan, mutta onhan mulla esim. S:sää välillä ikävä. Ja tietty joitain kavereita on välillä ikävä kenen kanssa asui kauan mutta niistäkin suurin osa asuu jo yksin ja nähdään välillä ja jutellaan kuitenkin :) Viimeksi lauantaina näin paria lastiskaveria. (Todettiin ettei viinillä kannata pelata juomapelejä...)


Minkä yliluonnollisen kyvyn haluaisit? 

Oon aina halunnut osata lentää! (tai sitten teleportata:D)

Uskotko yliluonnollisiin asioihin? (henget, avaruusoliot...)

En oikeastaan, mutta tavallaan vähäsen joo :D Kyllä mä uskon että on jotain sellaista mitä me ei ymmärretä tai käsitetä. Ja uskon myös etttei mei olla ainoa kehittyneempi laji koko avaruudessa.

Onko sulla jokin asia, jonka haluisit tehdä, mutta sh estää toteuttamasta sitä (siis joku yksittäinen konkreettinen juttu)?

Haluaisin pystyä uimaan koska oon aina tykännyt siitä. Ehkä vielä joskus :) (nyt EN sano että sitten kun laihdun!)

Mitä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan? esim. uskotko että kuoleman jälkeen on elämää, esim. henkimaailmassa vai vaivutaanko me vaan johonki täysin tiedottomaan tilaan?

En usko että eletään jossain henkimaailmassa, mutta jollain tavalla ainakin haluaisin uskoa että me synnytään uudelleen joskus myöhemmin eikä muisteta vain aiemmista elämistä mitään.

Lakkaatko kynsiä? Jos kyllä, mikä on sun vakkariväri?

En lakkaa... :D

Mitä pelkäät?

Konkreettisista asioista ötököitä ja "ei konkreettisista" asioista pettymyksiä, epönnistumista, sitä etten ikinä parannu, että jään yksin. Niitä ainakin.

Jos saisit valita itsellesi minkä tahansa lemmikin, minkä haluaisit? (raha eikä mikään olisi esteenä)


Koiran ehdottomasti! Tällä hetkellä on kova Collie-kuume :D Ja kissan haluaisin kanssa!

Mille alalle olet opiskellut tai mille alalle haluaisit opiskella?

Tällä hetkellä opiskelen laboratorioalaa ja se on se mitä haluankin tällä hetkellä :) tulevaisuudessa ehkä sitten jatko-opintoja samaan alaan liittyen. Bioanalyytikoksi halusin joskus ja se on yksi vaihtoehto edelleen sitten kun jaksan alkaa opiskelemaan tän kolmen vuoden jälkeen. En heti todellakaan, ainakin pari vuotta aion tehdä töitä ja sitten vasta alan miettimään opiskeluja jos alan.

Tykkäätkö piirtää? Oletko hyvä siinä?


Joskus pidin paljonkin piirtämisestä ja tein sitä päivittäin mutten enää moneen vuoteen ole piirtänyt enkä osaa enää edes sen vertaa mitä joskus, vaikken ikinä mikään kauhean lahjakas siinä lajissa ole ollut :D Mutta välillä kyllä tosissaan harmittaa että lopetin senkin harrastuksen silloin :(

Jos pääsisit katsomaan itseäsi ajassa taaksepäin, mitä neuvoja antaisit itsellesi?


Hmm. Sen ainakin, että älä hyvä ihminen ala missään nimessä laihduttamaan! Ja että älä häpeä itseäsi tai taustojasi. Ja että ala puhumaan pahasta olosta ennen kuin se menee todella pahaksi. ja yritä vain olla oma itsesi.

Mitä yleensä teet kun olet yksin? entä kavereidesi kanssa?



Yksinäni katon telkkaria, olen koneella (netflix, fb, blogger, youtube, spotifyi..) luen, nukun, pelaan kännykällä, syön, lagaan.. :D Kavereiden kanssa katon leffoja, teen palapelejä, pelaan korttia, juttelen, oon kaupungilla, käyn syömässä, teen ruokaa, hengaan muutenvaan. :D 

Oletko matkustellut, jos olet niin missä? Minne haluaisit matkustaa?


En ole pahemmin matkustellut, mitä nyt lastenkodin kanssa virossa ja budapestissä käynyt. Omilleen muuton jälkeen kerran oon käynyt virossa kavereiden kanssa. Haluaisin japanissa ja jenkeissä ainakin käydä! Ja on niitä muitakin paikkoja mutta noissa ainakin :) Pariisii olisi kanssa jees. Ja joku perus etelänmatka.



tiistai 12. elokuuta 2014

jotain kuulumisia vaihteeksi



Ootte varmaan huomanneet, että mä kirjoitan aika harvoin nykyään. Yksi ja suurin syy on se, että mun oma läppäri on rikki enkä saa tähän väliaikaiseen koneeseen toimimaan nettitikkua enkä yleensä pysty edes  kännykän nettiä jakamaan. Tosin tällä tai ensi viikolla saan uuden koneen niin sitten on kivampi kirjoittaakin blogiin. Mutta on myös toinen syy miksen kirjoita, ja se on se, että mä en vain tiedä mitä kirjoittaa, en tiedä mitä mulle kuuluu.

Tosin nyt voin sanoa että juuri nyt kuuluu ihan suht hyvää. Koulu alkoi eilen ja se tuntuu kivalta, se ahdistus sen suhteen on aika lailla hävinnyt. Toivon että tykkään opiskella tätä alaa tän kolme vuotta että saisin edes jonkun tutkinnon ja koulun loppuun. 

Saa nähdä mitä tapahtuu ololle tässä kun koulu alkaa rullata kunnolla ja tulee läksyjä ja muutenkin lisää koulustressiä.  Tiedän, että mun pitää olla tosi tarkkana syömisten suhteen koska se on se ensimmäinen missä tapahtuu muutos kun tulee liikaa stressiä ja ahdistusta. Ei se nytkään mitenkään erityisen hyvin mene, mutta kyllä mä näinkin elossa pysyn, nyt on kyse lähinnä ruokavalion yksipuolisuudesta… Syön vähän miten sattuu ja milloin sattuu. Mutta tänään ainakin söin koulussa sen lämpimän ruuan :) eikä nyt ole varsinaisesti edes kyse siitä syönkö tarpeeksi koska ihan varmana ei ole paino ainakaan tippunut..

Olo on muuten ollut aika vaihteleva. Tossa oli huono jakso heti osastoltapääsyn jälkeen, mutta pahin meni ohi. Makasin vaan sängyssä itkemässä sen ajan kun ei tarvinnut tehdä mitään muuta.  Itsetuhoiset ajatuksetkin alkoi pyörimään päässä ja huomasin laskeskelevani millä määrällä lääkkeitä kuolisin. Mutta en mä sitä nyt oikeasti ole tekemässä, en mä siitä varmaan kirjoittaisi jos olisin varma että sen suunnitelman toteutan. 

Nyt tökkii kirjoittaminen ja pahasti. Tuntuu että on vaikka mitä kirjoitettavaa mutta samalla ei mitään. Tässä oli kai suurinpiirtein mun peruskuulumiset. Kirjoittelen lisää kun tekee  mieli :D Nyt väsyttääkin niin paljon että sekin tekee kirjoittamisesta hankalaa. En tiedä milloin keho taas tottuu näihin kasin aamuihin. Meillä on ainakin seuraavat kaksi viikkoa pelkkiä kasin aamuja, ja muutenkin pitkiä päiviä. No kai mä jaksan kun on pakko. Ärsyttää vaan kun mulla osastolla alotettiin uus lääke nukahtamiseen, levozin (entiedä onko teillä kellään?) eikä se tunnu pahemmin auttavan.. Entiedä pitäiskö soittaa polille ja kysyä jos annostusta voisi nostaa tai mitä pitäisi tehdä. Koska en mä jaksa käydä koulussa jos en saa unta tarpeeksi. Tosin sain nyttenkin päiväunet nukuttua joka saattaa vaikutaa sitten taas iltauniin.. hitto :D  

Mutta pääpiirteittäin nyt just menee ihan ok:sti :)  Kysymyspostauksen toteutan kun saan uuden koneen eli jos nyt vielä tukee kysymyksiä mieleen niin kysykää ihmeessä :)

torstai 7. elokuuta 2014

Lisää kysymyksiä? :)

Oisko teillä vielä kysymyksiä? Toivoisin niitä lisää kun on vain muutamalta tullut niitä :) teen postsuksen varmaan ensi viikolla :)

perjantai 25. heinäkuuta 2014

kysymyksiä kiitos!!

Viime kysymyspostauksesta on jo varmaan 2 vuotta aikaa joten ajattelin uusia sen. Eli nyt saa kysyä mitä vaan, hyvän maun rajoissa tietenkin! Toivon mahdollisimman paljon kysymyksiä kun teitä on noin paljon :)



ps. uloskirjaus oli eilen! :)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

kuulumisia!







Tuun nyt vähäsen päivittämään kuulumisia tännekin puolelle!
Eli tosiaan, oon edelleen osastolla, mutta tätä menoa pääsen kotiin varmasti pian :)
Menee siis paremmin. Mutta silti kuulen terapeutilta ja osastolääkäriltä ihan erilaista kommenttia. Lääkäri puhuu siitä kuinka musta huomaa että haluan parantua ja siihen pystyn ja terapeutti viimeksikin totesi että kuulostaa siltä etten mä halua parantua ja että mun puheiden perusteella mua ei pitäisi vielä tosiaan päästää kotiin. Huomaatte varmaan kelle sanon asiat suoraan ja kelle vähän kaunistelen?

 Terapeutti näkee vaan negatiiviset puolet, ei se ajattele sitä kuinka paljon paremmin mä nyt pystyn syömään kun kuukausi sitten ja kuinka mä myös kotona saan syötyä edes jotain. Myönnän että mun puheiden perusteella terapeutilla on olo etten ole terve. Enkä mä olekaan. Mutta jos osastolta poispääsykriteerinä olisi se, että kaikki laihdutusajatukset häipyy, niin mä en pääsisi sieltä varmaan ikinä pois. Ei voi olettaa että parannun kokonaan tällä mahdollisimman lyhyellä osastojaksolla, eikä se ole edes tarkoitus.

Mutta joo ajatukset on sitä tasoa että olen varma että laihdutus alkaa taas kun pääsen kunnolla kotiin... en mä voi sille mitään, mun on pakko laihtua edes vähän. mä en siedä itseäni näin isona, enkä opi sietämään. Eikä se fakta muutu vaikka olisin vuoden osastolla. Anteeksi mutta niin se vaan on.

Positiivisena asiana on se, että oikeasti haluan osastolta pois ihan normaalin elämän takia, ärsyttää olla siellä ja joutua miettimään suunnitelmat osaston aikataulujen lukaan ja joutua kysymään kaikkeen lupa lääkäriltä tai hoitajalta. Haluan olla kotona ja elää sitä normaalia elämää. Mutta edellytyksenä sille kai on se, ettei kaikki palaa siihen mitä oli ennen tätä osastojaksoa. Enkä tiedä miten hitossa mä aion jatkaa syömistä muka normaalisti, en tosiaan tiedä. Mutta jotenkin sen olisi pakko onnistua.

Mua pelottaa tässä se, että mä en usein halua parantumista tarpeeksi ollakseni valmis sitoutumaan siihen, että edes yritän syödä mahdollisimman normaalisti kotiin päästyäni. Osastolla se onnistuu aika hyvin mutta kotona on eri asia. Terapiassa ollaan juteltu tästä aika paljon tai se usein huomauttaa että kuulostaa siltä etten halua parantua. Se kuulostaa helvetin karulta ja väärältä ja siltä et olen pettänyt kaikki kun terapeutti sanoo sen, mutta tärkeintä on se, että automaattisesti mun suusta tulee vastaus "kyl mä haluun parantua. En mä vaan joteniin osaa." Mussa on se osa joka ei halua parantua ja se on vahvoilla suuren osan ajasta mutta en mä ole silti luovuttanut. En mä olisi sitoutunut hoitoon  jos en haluaisi parantua. En må olisi rehellinen osastolla ja yrittäisi syödä mahdollisimman normaaleja annoksia siitä huolimatta että syöminen on täysin mun omalla vastuulla.

jos mä en haluaisi parantua, mä skippailisin aterioita ja ottaisin mahdollisimman pieniä annoksia joista ainakin osa lentäisi roskikseen. Mä valehtelisin osastolla päästäkseni nopeasti ulos, valehtelisin ihan pokkana.  jättäisin lomilla syömättä ja Palaisin kotiin tyytyväisenä ja lopettaisin syömisen siihen paikkaan, enkä kertoisi ainakaan koko totuutta kellekään, kertoisin ehkä ympäripyöreästi että on vähän välillä hankaluuksia mutta kyllä tä tästä, ei tässä mitään, kyllä mä pärjään, oikeasti! :)

Mä tiedän, että mä pystyisin valehteluun. Oleellista on se, että mä toimin päinvastoin. Mä en yritä peitellä tätä,  mä yritän parhaani ottaa avun vastaan ja kerron rehelliseati jos joku ei suju. Oon saanut osastolla monta kertaa kommenttia siitä että mun kanssa on helppo tehdä töitä kun olen kiin rehellinen ja sitoudun hoitoon parhaani mukaan. Mä en ole täydellinen ja joskus jätän syömättä vaikka olen luvannut syödä. Mutta olen kertonut sen rehellisesti lähes joka kerta ja seuraavaalla tai sitä seuraavalla kerralla yrittänyt enemmän. Välillä ei järki toimi mutta se kuuluu sairaudenkuvaan.

Kuulostaako tö teidän mielestänne siltä etten halua parantua? Koska musta ei.
Mun on pakko yrittää muistutella itselleni, että en mä ole menetetty tapaus, mä en ole luovuttanut ja jos haluan, mä pystyn paranemaan.
We on helvetin vaikeaa välillä mutta parhaani mä yritän vaikka samalla tuntuu että paskat mä mitään yritän, valehtelen itselleni ja muille yrittäväni vaikken sitä oikeasti tee.

Mutta mä lopetan tän tähän, piti tulla lyhyt postaus mutta näin tässä käy kun on kuukauden kirjoittamatta...:D hyvää yötä kaikille!







sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

pikapäivitys

Tällainen pikapäivitys blogiin. Olen siis tosiaan aikuisten avo-osastolla. Tulin torstaina enkä tiedä vielä yhtään milloin pääsen pois. Syöminen menee täällä ihan ok, syön joka ruokailussa jotain eikä ahdista iltaisin niin paljon kuin kuvittelin. Eli nyt menee kai ihan ok mulla :) en päivittele nyt pahemmin mutta luen kyllä teidän postauksia :)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

tä on jo huvittavaa

Sitä sanotaan
"Mitä aiemmin otat avun vastaan, sitä vähemmällä pääset" 
Ja vitut, sanon minä

Ei pidä paikkaansa enää täysi-ikäisillä
En tiedä pääsenkö koko kesän aikana edes osastolle
lähete on tehty muttei mitään tietoa kuinka pian kutsu haastatteluun tulee
vai tuleeko ollenkaan

en nimittäin syömishäiriön takia voi hoitoon päästä kun olen fyysisesti kunnossa
Ja ainut osasto jolla niitä hoidetaan, menee kiinni pian
No, ei se mitään
Saanpahan jatkaa tätä sairasta peliä rauhassa

Töistä en tiedä, sanoin olevani pari päivää sairaslomalla
mutta mitä sen jälkeen? Jaksanko mä
Tuntuu luovuttamiselta jättää menemättä
vaikka työt ei juuri kiinnosta paskan vertaa 
no sen näkee sitten

Tyhmälaiskahuonopettymysluovuttajapaska

perjantai 6. kesäkuuta 2014

aha.okei

Päätin tänään sitten uhkailun/anomisen/suostuttelun jälkeen suostua osastohoitoon. Tulos: kuusi tuntia päivystyksessä istumista jonka jälkeen tultiin tulokseen että pärjään hyvin viikonlopun yli. Mitäköhän tapahtuu maanantaina? En kuulemma voi asua täällä jossen mene osastolle. Kai sinne on sitten pakko päästä silloin.

ristiriitoja

"Me ollaan susta nyt oikeasti huolissaan, sä oot sen verran huonossa kunnossa
Sitten kun sä oot suostuvainen hoitoon niin me ollaan valmiina tekemään lähete osastolle"
Ja mä en tiedä mitä tehdä
en koe olevani huonossa kunnossa
ja suurempi osa musta ei halua ottaa apua vastaan
vaan jatkaa "turvallisempaa" toimintaa
Mutta mussa on myös se osa,
Joka on väsynyt tähän
eikä jaksaisi tätä
Mä oon oikeasti väsynyt tähän
ajatukset menee vain sairaammiksi
Työt on yksi syy miksen halua osastolle
mutta tavallaan yksi syy miksi haluaisin
koska ajatus on alkanut pikkuhiljaa tuntumaan pelottavalta
ja siltä etten jaksa
Syöminen siellä tuntuu kamalalta ajatukselta
ja psyykkinen olo ei ole tässä helpottunut
joten en tiedä jaksanko
mutten haluaisi pettää kaikkien luottamusta
ja jättää menemättä töihin maanantaina

Miksi tä kaikki on niin helvetin ristiriitaista?
En mä tiedä mitä tehdä
tai tiedän mitä pitäisi  tehdä
mutta se vain tuntuu niin pelottavalta
Enkä tunnu tajuavan että olisin muka huonossa kunnossa
jaksan fyysisesti suht hyvin eikä paino laske syömättömyydestä huolimatta
mutta alan ehkä kuitenkin vähän ymmärtää miksi ihmiset on huolissaan

Tuntuu vain, ettei musta ole parantumaan

tiistai 3. kesäkuuta 2014

polilla

Astun syömishäiröpolin ovista sisään ja käyn ilmottautumisen jälkeen odottamaan
Lopulta hoitaja tulee hakemaan 
Pelottaa, mutta kerron rehellisesti tilanteesta, jonka jälkeen fyysinen tarkastus
Saan pitkän katseen reisien tuoreisiin viiltoihin
Kun saan vaatteet päälle, kutsutaan lääkäri
hetken juteltuamme lääkäri sanoo sen pelottavan lauseen
"Mitä mieltä sä olisit nyt osastohoidosta? ihan ton psyykkisen voinnin takia"
Vastaan kieltävästi useaan kertaan
Lääkäri ei ole tyytyväinen, mutta luovuttaa lopulta
Sitten se kysyy hoitajalta, onko sillä aikoja tälle viikolle vielä
Saan akuuttiajan torstaille 
"Sulla on nyt tässä pari päivää aikaa näyttää, että sä pystyt syömään. 
Jos et pysty niin sitten pitää harkita vakavasti osastohoitoa. Me ollaan nyt niin huolissaan susta."

Ja mä lähden kotiin varmana siitä, etten mä pysty yksin mitään syömään
en yksinkertaisesti vain pysty
Se ei ole edes vaihtoehto mulle
Tiedän, kuulostaa tosi sairaalta omaankin korvaan
Mutten osaa tehdä muutosta

Mutten halua osastollekaan
En mä voi
Mulla on täällä lemmikki hoidossa
ja työt alkamassa
Ja syön kuitenkin muiden seurassa

Pelottaa että joudun pakkohoitoon torstaina
Mitä jos lääkäri keksii jonkun syyn millä mut voitaisiin väkisin osastolle?
Syömishäiriön takia ei voi koska olen normaalipainoinen
Mutta voiko se psyykkisen voinnin takia laittaa? Jos se kääntää tän itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi
Pystynkö mä torstaina vakuuttamaan sen siitä että pärjään näin?

Pelotttaaaa

perjantai 30. toukokuuta 2014

Luulin ennen, että jossain mitataan tarkalleen, milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.

Nyt alkoi sitten loma. Lähdin haikein mielin päätösjuhlasta todistus ja stipendi kädessä, samalla miettien että mitä tästäkin kesästä oikein tulee. Opettajat kuiskaa halatessa korvaan että tulen kyllä pärjäämään jatkossakin loistavasti ja meinaan alkaa itkemään. Kumpa itsekin uskoisin sen. Kotiin päästessä alan itkemään ja päässä pyörii vaan se, että mä en kohta pärjää itseni kanssa. Mua pelottaa kesä ihan helvetisti. Mitä tulee musta+kauheasta ahdistuksesta+syömishäiriöhelvetistä? en tiedä, en tosiaan tiedä. Tälläkään hetkellä siitä ei tule mitään. Nytkin itken sitä, että haluan syödä mutten pysty. Itken sitä, että huomenna joudun syömään kaverin yo-juhlissa. Itken sitä että mun on jatkossakin pakko syödä, en voi lopettaa syömistä kokonaan. Itken sitä että kesä ahdistaa niin paljon. Itken sitä etten jaksa. Itken sitä kuinka yksinäinen olo mulla on. Itken vähän kaikkea.

En mä edes tiedä mitä mun pitäisi nyt tehdä. Ei tästä tällä tavalla tule yhtään mitään. En pysty huolehtimaan itsestäni mutten halua että kukaan puuttuu tähän. Enkä tosiaan halua että kaverit joutuu huolehtimaan siitä että syön ja pysyn hengissä. Ei se ole niiden tehtävä. Se on ihan mun oma tehtävä.

Oon säälittävä täysi-ikäinen kakara joka ei pärjää edes itsensä kanssa. Hah. 


Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

lauantai 24. toukokuuta 2014

I'm so tired being here, supressed by my childish fears

Mä olen jo niin väsynyt tähän pahaan oloon
Mä en jaksaisi enää yhtään ahdistuksen täyttämää iltaa
en yhtäkään ahdistuskohtausta
En yhtään päivää jolloin on jatkuvasti paha olla

Syöminen ei ole ikinä ollut näin vaikeaa yksin
Siitä ei tule mitään, en vain pysty syömään yksin
Tai pystyn vähäsen, mutta se ei pääty hyvin
´
Tuntuu että olen umpikujassa syömisen kanssa, taas kerran
Haluan että tä taistelu vaan loppuu
Mutten uskalla ottaa apua vastaan,
vaan välttelen sitä viimeiseen asti

Tajuan kyllä etten voi jatkaa näin loputtomiin
Enemmin tai myöhemmin tälle on pakko tulla stoppi
Ja tiedän, että mitä pidemmälle tilanne menee,
sitä vaikeampi sitä on pysäyttää

Joten miksen vain ota apua vastaan nyt kun tätä ei ole jatkunut pitkään?
Pelkään vain niin helvetisti, että mitä tapahtuu kun alan syömään
Miten mä kestän sen ahdistuksen

Muutenkin tuntuu etten pärjää tän ahdistuksen kanssa 
Se on kestämätöntä välillä
Silloin tuntuu että keho pettää hetkenä minä hyvänsä
Tekisi mieli huutaa kurkku suorana
mutta ei saa ääntä aikaiseksi vaikka kuinka yrittäisi
Ei voi muutakun maata sängyssä kippurassa tärisemässä
ja yrittää kestää se järjetön paha olo
ja toivoa että se menisi ohi

Ja kaikki sanoo että
 "soita kun ahdistaa"
Miten mä siinä kellekään soitan kun ahdistus on pahimmillaan?
  en mä silloin saa mitään ääntä ulos
Ja jos saan niin siitä ei mitään selvää saa

äh, oon jo nyt vaan niin kyllästynyt tähän. 



sunnuntai 18. toukokuuta 2014

mä oon väsynyt turta ja sekaisin, mä oon säälittävä rukka joka murheeseen uppoo eikä pääse pois

En muista millon mulla on ollut viimeksi näin paha olla
Ahdistus on järkyttävää kun olen yksin
ja kaikki tuntuu samantekevältä
ihan sama vaikka kuolisin
tai viiltäisin
tai tekisin mitä vaan itselleni
Syöminen menee päin persettä
Ei vaan kiinnosta syödä
se tuntuu niin väärältä 
ja ällöttävältä


Kahden ja puolen vuoden jälkeen menin viiltämään
eikä edes kaduta
ihan sama 

En vain tajua mistä tä johtuu
mikä on saanut tän pahan olon palaamaan näin voimakkaana
En halua mennä terapiaan kertomaan tästä
Ja tännekin on vaikea tätä kirjoittaa
Kun mullahan on mennyt hyvin
Ja sitten yhtäkkiä otan yliannostuksen 
ja viillän

Tuntuu että sairaalareissun jälkeen paha olo on pahentunut huomattavasti

Vittu. 

torstai 15. toukokuuta 2014

hupsista...

Tiistai-ilta
Ahdistaa kaikki
lääkkeiden oton aika
Kaadan kuuliaisesti yhden kädelle

sitten toisen.
kolmannen... 
neljännen.......
 seitsemännen....
kymmenennen...
Lopetan luoettelon tohon
. En kerro kuinka paljon otin, mutta ihan tarpeeksi
Enhän mä ole enää edes itsetuhoinen, miksi näin tein?
Mä en osaa kertoa miksi
En oikeasti osaa

ti-ilta - ke-aamu

Väsyttää kauheasti, taidan mennä nukkumaan (en silloin osannut yhdistää sitä lääkkeisiin)
Vihdon sain nukahdettua, kunnes
 ovi aukeaa ja punapukuiset ensihoitajat ryntäävät sisään
Ne yrittää kysellä multa kaikkea
Lopulta ne heittää mut paareille ja siitä lanssiin.

Seuraava mielikuvat oman makuuhuoneen jälkeen taitaa olla sairaalassa
Mitä mä täällä teen? Kuka edes tiesi tästä?
 Miksi mun käteen törkättiin mukillinen pahanmakuista mustaa nestettä?


Sitten kaiken sähläyksen jälkeen mulle latetaan tippa ja ummistan silmät ja nukahdan
Nousen n. vuorokauden päästä seuraavana päivänä
ja lääkärin kysyessä olin ihan varma että on keskiviikko
lääkäri korjaa lopulta ja kertoo että on torstai

Lääkäri haastatteli ja kyseli kaikkia tyhmiä peruskysymyksiä
Lopulta läääkäri luetteli mun vaihtoehdot:
1.Menen kotiin ja jatkaan samaan malliin ja lopulta keho ei enää kestä
2.Yritetään saaa joku tiiviimpi tukiverkosto hetkeksi
3.Menen osastolle.


Tultiin siihen tulokseen että tulin kotiin ja huomenna piti jonkun työntekijän psyk. polilta soittaa, tosin terapeutti juuri lähetti viestiä kyselläkseen miten mulla on ens viikko koulua, eli en edes tarvitse varmaan ylimääräistä tukea.

Kaikkein kamalin asia tossa sairaalareissussa oli?
No se, ettei mulla ole kännykkää enkä siten voi edes ilmoittaa missa olen
Kaikki sai vain arvailla. En kertonut esim. L:lle, O:lle tai edes tukihekilölle, missä olen. Tänään sain sitten kuulla kuinka huolissaan kaikki oli kun mä en eilen tai tänään mitään viesteihin ja soittoihin vastattua. En kauheasti kännykkää voinut hakea kun en päässyt liikkumaan kauheasti mihinkään siinä hakutilanteessa enkä oikein ollut vielä tässä maailmassa. Ja nyt hävettää ihan tajuttomasti että oon ollut niin epäselvä enkä ole kavereille löytänyt keinoa ilmoittaa hengissä olemisesta.

Haluan vielä kiittää tietä ihania ketkä teitte parhaanne huolehtiaksenne musta. Soititte vaikka inhoaisitte soittamista, kävitte mun oven takana kun tajusitte ettei mulla ole kaikki kunnossa. Tilasitte mulle ambulanssin.  Ette lopettaneet viestien pomittamista kännykkään. (tiistain jälkeen tais olla noin. 50 viestiä/puhelua) Ettekä paljoa edes nukkuneet kun murehditte olenko edes hengissä enää.
Tuntuu niin pahalta että te olette joutuneet kärsimään. Anteeksi ihan vilpittömästi, mä kadun sitä :(

On ollut hirveää selittää kaikille yksitellen et miksi oon ollut koko ajan... Kummisedälle ja siskon äidille varsinkin tosi kiva selittää miks oon ollut sairaalassa enkä mennyt soveltuvuuskokeisiin kun ne ei tiä mistään mitään muutenkaan..Selitin sitten että olin sairaalassa mutta eri syistä kun oikeasti olin...

Mutta nyt oon ihan kunnossa, ei tässä mitään :)












tiistai 13. toukokuuta 2014

mielialojen heittelyä ja "alkoholismia"

Mä oon nykyään koulussa usein jotenkin hyperaktiivinen, tai nauran koko ajan ja olen ihan tyhmä. Ja sitten saattaa ihan yhtäkkiä alkaa ahdistaa tosi paljon. Ja kotona on taas ollut huonompi olo, ahdistaa ja itken paljon. Oon alkanut ajattelemaan, että oonko mä alkanut jotenkin peittämään sen pahan olon tollasella yliaktiivisuudella, etten tuntisi sitä muiden seurassa? Kaikkihan ajattelee että mulla menee tositosi hyvin ja oon liiankin ilonen. Mutta sitten kotona on kuitenkin paha olo taas aina. Taino kai se on koulussakin välillä näkynyt kun kaveri pari kertaa kysynyt että mikä mulle tuli kun hiljenen yhtäkkiä. Yksikin päivä kun oli kuvista niin alkoi ahdistamaan ihan helvetisti ja laitoin vaan musiikit täysille etten kuulisi muita ja yritin hengitellä ja naputin kynällä pöytää ja suttasin paperin täyteen epämääräistä mössöä ja tein vain kaikkeni etten alkaisi itkemään ja oli todella lähellä etten vaan juossut luokasta ulos. Kaveri kirjotti paperille varmaan 10 kertaa että mikä mulla on, onko mulla joku hätänä? vastasin vaan koko ajan että ei ei ja yritin hymyillä ja vakuuttaa että joojoo kaikki on jees. Ei se tainnut uskoa mutta lopetti kyselemisen.. En mä vaan osaa sanoa sitä just sillon kun olo on päällä.  Opettajakin jossain kohtaa katsoi mua vähän pitkään, musta tuntui että näytän joltain pakokauhuiselta eläimeltä. Ja siltä musta vähän tuntuikin. Mutta se meni onneksi ohi. En mä sillä tunnilla mitään kyllä aikaiseksi saanut, pelkkää suttua vain. Kirjotin varmaan 20 kertaa paperille että AHDISTAA, mutta kaikki kirjaimet päällekkäin ettei siitä saanut selvää. Ja opettajaharjoittelijalla meinasi mennä muhun hermo kun naputtelin sitä kynää pöytään (en siis itse edes kuullut sitä naputusta kun kuuntelin kuulokkeista musiikkia) ja käski lopettaa ja siitähän mun olo vaan paheni kun tuntui niin pahalta että se ärsyyntyi muhun.
Pointti oli, että mun olot siis vaihtelee, ja paljon. Yhtenä hetkenä olen yliaktiivinen ja seuraavana istun hiljaa pitelemässä päätä pöydänkulmassa ja yritän olla itkemättä. Enkä tajua omaa käytöstä... En mä edes normaalisti ole sellanen yliaktviininen kehen kaikki ärsyyntyy (kai) mutta musta on tullut sellainen usein koulussa.

Ja sitten ärsyttää kun mulla on meidän ryhmässä alkoholistin maine.... Ei ole kauhean kiva kun tyyliin joka aamu alkaa sillä että joku sanoo "kato sielt se meijän alkoholisti tulee!". Yhelle kaverille jo sanoin etten oikeasti tykkää siitä, mulla on syyni etten halua että mua kutsutaan alkoholistiksi. Se onneksi ymmärsi ja lupasi lopettaa, kun se siis tietää esim. sen, että mun äiti kuoli alkoholismiin.
Tiän että ne sanoo sen vitsillä mutta ei se silti kivalta tunnu, kun sillä sanalla on niin henkilökohtainen negatiivinen merkitys ja mä tosissani pelkään sitä että musta tulee alkoholisti joku päivä, vaikka tavallaan tiedän ettei musta ikinä tule juuri sen takia mitä olen joutunut näkemään ja kokemaan. Silti se pelko on siellä. Mutta olen silti uskaltanut juoda alkoholia :) Okei toi kuulosti tyhmältä. Ei alkoholin juominen nyt varsinainen ylpeyden aihe ole, mutta se on kuitenkin yksi asia jota olen kovasti pelännyt. Eihän sen haittaisi, jos en joisi ollenkaan, mutta olenpahan juonut kuitenkin. Olen itseasiassa omalle mittakaavalle juonut paljon, mutta no ei tä ikuisesti tule jatkumaan kuitenkaan, eikä se nyt varmaan niin hirveästi haittaa :D itsepähän sen juoman olen kurkkuun kaatanut ja päätökseni tehnyt.

Nyt ärsyttää kun ei ole terapiaa. Muutenkin ollut harvemmin kuin pitäisi ja nyt sitten ainakin kahden-kolmen viikon tauko kun terapeutti on leikkauksen takia sairaslomalla. Jes. Ei sillä, kyllä mä pärjään mutta tuntuu oudolta kun en pääse puhumaan asioista.

En jaksa kirjoittaa enempää joten taidan lopettaa tähän :D



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hyvää äitienpäivää

Hyvää äitienpäivää sullekin äiti
kumpa voisin halata ja sanoa sen kasvotusten
Pitäisipä munkin miettiä mitä sä haluaisit lahjaksi 
tai millaisen kukan haluat
Sen sijaan valitsen kukan muistolehtoon
ja vien sen sinne muiden kukkien joukkoon
eihän sulla ole edes hautaa missä lukisi sun nimi
ja mihin voisi viedä kukkia
Mutta toisaalta muistolehtokin on kaunis
vihreä nurmikko ja metsää, paljon oravia
ja niiden keskellä ihania omaisten valitsemia kukkia kymmenittäin
mutta vaikka se onkin kaunis paikka, mieluummin haluaisin että olisit elossa


Niillä keillä on mahdollisuus, olkaa tänään ihania äidilleinne :) Muistakaa ettette saa ikinä toista! 


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pancho Villa ja muita kuvia

Käytiin siis tosiaan siellä Pancho Villassa eilen tukihenkilön ja sen miehen kanssa. Alkuruuaksi otettiin yhteiseksi yhdet mozzarellatikut (4kpl) ja nachokori joista kummastakin söin! Pääruuaksi  otin kanahampurilaisen ranskalaisilla ;)
Oli todella hyvää eikä sen enempää ahdistanut sen syöminen. Söin itseni ihan ähkyyn :D
Pancho Villan mozzarellatikut ja kasvikset. Noi jalapenot oli todella tulisia!
 Tikut oli ihan hyviä, tosi juustoisia (ylläri?)
Nachoja. Toi juustodippi oli tosi outoa lämpimänä...Söin sitä kyllä silti :D
Siinä se pääpiru! Toi dippi oli tosi hyvää mun mielestä.
Annos oli valtava, ei tollasta jaksa kokonaan syödä mitenkään. Parhaani kuitenkin yritin! ;)
Tadaaa tein viikonloppuna itse ihan ruokaa! Superhyvää kanakastiketta, riisiä ja kasviksia. 
Kastikkeeseen tungin vähän kaikkea mitä kaapeista löytyi...:D 
Ruokakermaa, olympia-sulatejuustopaketin loput, kookosöljyä, ananasta ja maissia. NAM!
 (ei mitään superterveysruokaa muttei se mitään:D)
Jeeeee uudet converset tarttui mukaan kaupungilta yksi päivä! 
Lähdin siis etsimään korkkareita ja tämä on tulos.... krhm :D 


Tuli muuten postissa b-lausunto kesätöitä varten, että saan siis kevennetyt päivät, ja ketään lääkäri ei ole ikinä niin perusteellista lausuntoa edes terapiaan kirjoittanut.. :D Ihan hyvä vaan että näki vaivaa mutta ihmettelin vhän. Toki se käyttää tota pohjana myös terapialausunnolle mikä pitää seuraavaksi tehdä, niin ei tarvitse siihen sitten enää lisäillä mitään, muuttaa vain loppu. 
Että kai se ihan hyvä lääkäri onkin vaikka potilaille ei aikaa paljoa olekaan..


Nyt mä menen tästä katsomaan Greyn anatomiaa, jee! Paras sarja ehkä ikinä! <3