maanantai 25. heinäkuuta 2016

Loputon väsymys

Mulla on ollut jonkun aikaa vähän parempi fiilis, tai oli. Noin viikon verran. Nyt tuntuu että olen vain tyhmä kun ajattelin että se kestää. Haha, paskat, ei se ikinä kestä. Sen takia vihaan tätä. Hetken välillä saat tuntea parempaa oloa, naurat jopa aidosti ja kavereiden seura ei ole pelkkä velvollisuus. Hetken voit miettiä muutakin kuin kuolemaa. Mutta aina jossain kohtaa napsahtaa, ja palaat todellisuuteen. Ihan kuin joku painaisi valokatkaisimen alas, ja taas kerran olet pimeydessä missä mikään ei tunnu hyvältä.

Mulla on vaan olo, että mä en jumalauta yhtäkään pudotusta jaksa enää. Olen jo omasta mielestä todistanut, että ei tä tästä miksikään muutu. Enkä jaksaisi tätä samaa. Taas tekee niin perkeleesti mieli vaan luovuttaa, ja kuolla.

Hassua tässä on se, että vaikka mä haluan tappaa itseni, niin sekin tuntuu ylivoimaiselta nyt, en jaksaisi edes tappaa itseäni tällä hetkellä. Olen nyt vain väsynyt, niin väsynyt. Voisin vaan nukkua, ja nukkua. Viimepäivät olenkin vaan lähinnä maannut sängyssä, vaikka vietettiin kaverin 18-vuotissyntymäpäiviä. Hävettää tajuttomasti etten vain pystynyt. Sanoin vain että olen väsynyt mikä on totta. Mutta tä onkin psyykkistä väsymystä, mikä luultavasti ilmenee myös fyysisenä jaksamattomuutena. Yritin syödä rauhottavia jos paha olo helpottaisi mutta ei mitään vaikutusta. Ei tätä pahaa oloa ota pois mikään lääke. Eikä väsymystä mikään unimäärä.

Kaikki tuntuu ylivoimaiselta. En muista milloin olisi ollut näin paha pudotus. En edes tiedä miten saint tänkin kirjoitettua.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

kuulumisia

Pitäiskö mun tännekin jotain kirjoittaa. Oon vaannyt päivitellyt instagramia ja tä on vähän jäänyt.

Mutta niin. Mulle ei nyt kuulu mitään hirveän hyvää, aika paskaa näin suoraansanottuna. Masennus on syventynyt ja kokoajan on paha olla, ja se sitten purkautuu kun olen yksin hirveinä ahdistuskohtauksina. Eilenkin päädyin psyk. Päivystykseen kun joku oli soittanut ambulanssin. Pääsin kotiin onneksi.

Mulle on useaan kertaan nyt puhuttu osastosta ja eilen polilla mua vöhän jo uhkailtiin, mutta mä en aio mennä. Siitä ei oo mun voinnille mitään apua että istun siellä neljän seinän sisällö miettimässä kaikkea ja syömässä bentsoja säännöllisesti.

Mä en nyt vaan tiedä mitä tälle tilanteelle voi kukaan tehdä mitään. Miten kukaan mua voi auttaa sen enempää kun on nyt auttanut jo? Mä saan kaiken mahdollisen avun ja silti voin näin helvetin huonosti.

Ja kun mä en oikeastaa  enää enempää apua halua kun en halua että kukaan estää mua tekemästä itselleni mitää  jos niin haluan. Tyhmää ehkä joo, mutta tätä se masennus teettää.

Niin, ei kai mulla muuta. Ensi viikon olen sukulaisilla ja sen jälkeen onkin ihan harmaata. 11. Päivään asti olen nyt luvannut olevani hengissä enkä yhtään tiedä mitä se  jälkeen.