lauantai 29. kesäkuuta 2013

Aamuyöllä juostaan pois, paetaan ja juostaan pois. Mikä meitä huolettais, kuka meidät kiinni sais?

Oli  se syömishäiriöpolin verkosto tiistaina. Se meni kai ihan ok, lääkäri puhu vaan sellasista asioista mitkä tuntu ihan ylireagoinnilta. Siis osastoista ja luetteli kaikki helsingit ja kaikki, taino must tuntu et se mainitsi ne sen takia että just nä nmky:n aikuiset sais infoa, tai ehkä mäkin, koska ei se voinu tosissaan olla mitenkään.
Onneks seuraava verkosto on vasta marraskuussa. Ja nyt alan käymään siellä hoitajalla joka toinen viikko, se osi suostunu kertaan viikossakin mutta se nyt on mun mielestä vähän liikaa terapian ohella.
Oon tässä huomannut miten polin reagointi on muuttunut tän muutaman kuukauden aikana. Aluks lääkäri oli just et "joo tä menee varmaa ohi" taino itehän mä sitä kans sanoin. Mutta ne vielä huhtikuun loppupuolella oli jutellut jossain yhteispalaverissa että mun käynnit lopetettais kesän aikana "kunhan paino korjaantuu". Ja sit jonku ajan päästä hoitaja pyys verkoston koolle. Ja sit sitä aikaistettiin. Ja sit pidettiin vielä se toinen perään. Ja aluks kävin hoitajalla kerran kuukaudessa, sitten kolmen viikon välein ja nyt sit kahden. Ja vaikka nyt paino oli noussu ni silti lääkäri puhu vähän huolestuneena tiistaina että "Täällä sä et voi käydä kun reilu vuoden verran, sitten sä siirryt aikuispuolelle eikä siellä oo erkseen tällasta polia" Hieman muuttunu suhtautuminen.

Mut no ihan ymmärrettävää kun tilanne ei tässä oo kauheesti parempaan muuttunu eikä tä ollutkaan pelkkä muutoksesta johtuva reaktio niinkun kaikki ajatteli. Ja niin hämmentävä jotenkin että hoitajan antaessa uusia aikoja elokuulle se katsoo silmiin ja sanoo että "ja sit vaan soitat mulle jos on jotain" Ihankun mä sille nyt pystyisin soittamaan oikeasti mutta kuitenkin. Ja nyt muuton jälkeen oon oppinut pitämään siitä, ennen en pitänyt, johtu varmaankin siitä että A oli aina mukana käynneillä enkä halunnut vastata rehellisesti sen kysymyksiin ja ne tilanteet oli muutenkin tosi ahdistavia aina. Sillon en olis missään nimessä halunnut käydä kerran kahdessa viikossa mutta nyt oon oikeesti aika helpottunut että on noin usein. Eikä nyt tietenkään tarvitse pelätä että se kertoo kellekään mitä ollaan juteltu. Mutta enhän mä enää edes kauheasti yritä mitään

Se sh-polin lääkäri oli ollut yhteydessä psyk.polin lääkäriin koska oli huolestunut mun voinnista. Tänään sitten se psyk.polin lääkäri herätti mut kymmenen jälkeen puhelulla ja halus nähdä mut mahd. pian. Sain sitten ajan jo ens viikolle. Ja nyt soitti siis "uus" lääkäri kun edellinen lähti. Mutta se oli se sama mikä vuos sitten vielä. Ihan hyvä sinänsä koska se tuntee mut niin ei tarvii tutustua kokonaan uudestaan. Mutta kun en oo ikinä oikein tykännyt siitä. Se on sellanen hiljanen ja puhuu tosi hitaasti ja muutenkin vähän erikoinen. A sano sitä aina hiirulaiseksi (:D) Mutta sen kanssa katotaan nyt lääkitysta ja tehään muutoksia just iltojen takia. Se on hyvä puoli tossa lääkärissä että se sentään uskaltaa tehdä muutoksia lääkitykseen toisinkun se edellinen. Oon ite ajatellut että mirtazapin olis yks vaihtoehto mitä vois kokeilla. Taino uskon että toi lääkäri kyllä tietää vähän paremmin mitä sen mielestä ois hyvä kokeilla. On jotenkin niin helpottunut olo kun tiedän että se lääkäri onkin jo ens viikolla eikä kuukauden päästä ja tiedän että saan apua nukkumiseen enkä saa vaan vastausta että "No katotaan sitten seuraavalla kerralla" tai " no antaa sen seuraavan lääkärin kattoa sitä sun lääkitystä tarkemmin, en mä nyt mitään muutoksia ala tekemään" Sain ataraxiakin puolen vuoden pyytämisen jälkeen juuri ja juuri. Ja sitten se ei helvetti edes auttanut.

Ja tuntuu niin oudolta että polilla/poleilla ollaan huolissaan koska ei mulla ole sellanen olo että olisin mitenkään huonossa kunnossa. Koska oon ollut niin paljon huonommassakin useamman kerran. Oon omasta mielestä uhan suht hyvässä kunnossa tällä hetkellä. Tai ainakin masennuksen kanssa.  Ja just joku osastohoito tuntuu niin turhalta, siis syömisten kannalta. Miks kaikki ylireagoi?


En oo tänne varmaan sanonut mitään siitä että otin tatuoinnin tossa pari kuukautta sitten, vappuna. Otin siis japanilaisen merkin joka tarkoittaa toivoa. En varmaan sanonut sen takia että en viittinyt lisätä kuvaa ettei mua tunnisteta sen kautta mutta nyt tä on salanen niin voin ihan hyvin näyttääkin sen. Mutta nyt oon vähän ruvennu miettimään että otin sen väärään kohtaan.



Ei tässä mitään kyllä se ihan hyvältä tossa näyttää...
                                           



...muttakun koko totuus on tämä. Hassua jotenkin että ei noi arvet meinaa edes näkyä tässä kuvassa kun ne näyttää niin vaaleilta:D Siis hyvähän se on mutta tuntuu hassulta.Taino kamera ei tarkentanut kunnolla joten kuva on samea mutta eipä teidän nyt sen tarkemmin tarviikaan nähdä.  Mutta ite kiinnitän niihin esimerkiks kaupungilla vielä hirveesti huomiota jos oon lyhythihasella vaikkei niitä nää edes kymmenen metrin päästä, tai varmaan viidenkään kun ne on parantunut noin hyvin. Eikä ne tosta enää vaalenekaan varmasti.
Ja otin sen ihan tarkotuksella tohon käteen, just arpien takia mutten ajatellut ihan loppuun. Koska nyt jos joku haluaa nähdä sen kunnolla niin se näkee samalla takuulla myös arvet eikä se oo ehkä hirveen kiva joittenkin puolituttujen kanssa. Vaikka samahan se on periaatteessa, siinä ne on eikä ne siitä mihinkään häviä ja ne on menneisyyttä. Mutta kun vielä en oo ihan sinut niiden kanssa niin ehkä ois ollut järkevämpä ottaa se toiseen käteen jossa ei ole viiltojälkiä. Mutta pakko mun on noi hyväksyä joskus. Tai oonhan mä ne hyväksynyt mutta silti en pysty liikkumaan ne näkyvillä ilman niitä ajattelematta.  Mutta sitten joskus kun oon kauemmin kulkenut lyhythihasilla julkislla paikoilla. :) 
Mutta nyt oon oikeesti hepottunut että mulla ei näy oikeastaan muita viiltoja kuin noi muutamat mitkä on myöskin parantuneet yllättävän hyvin. Muistan kun polin hoitaja jankutti mulle keloidista ja siitä että ne ei tuu ikinä laskeutumaan (ainoostaan pari ylintä oli oikeasti koholla) ja muutenkaan paranemaan siitä mitä ne oli sillon joskus puoltoista vuotta sitten. Mutta mitä kävikään :D Ja jaloista on kaikki (varmaan sadat) jäljet hävinnyt. Käden toisella puolella on muutama pieni mutta niitäkään ei huomaa kun läheltä eikä niihin kukaan muu kiinnitä varmasti  huomiota En ois ikinä uskonut että sanon näin että onneksi en oo viiltänyt ton enempää noin(kaan) syviä viiltoja. En uskonut missään vaiheessa että elän niin pitkään ja parannun niin paljon että kadun niitä ja oon tyytyväinen että oon saanut lopetettua koko homman. Mutta nyt olen siinä pisteessä.





torstai 27. kesäkuuta 2013

...

-6kg
heinäkuun loppuun mennessä
pakko
kyllä mä pystyn
miten mä oonkaan päästänyt itseni näin valtavaksi

ei mulla muuta

anteeksi

maanantai 24. kesäkuuta 2013

I break down, the fear is sinking in. The cold comes, racing through my skin

Itkettää. Luen fit-lehteä ja  katson kaikkia lihasliikeohjeita ja ruokavalioita ja mietin vain että pitäis alkaa noudattamaan vaikka mitä. Ja oikeasti haluaisin elää terveellisesti ja saada kiinteämmän kropan. Mutta ei, mä jatkan tätä älytöntä ahmimista ja oksentamista (tai oksentamattomuutta). Ja unelmoin siitä että pitäisin itsestä huolta, tai siitä että haluaisin sitä tarpeeksi tehdäkseni sen eteen töitä. VIHAAN tätä kehoa, vittu että vihaankin. Enkä halua mitään muuta niin kovasti kuin laihtua ja olla tyytyväinen itseeni. Tai kuihduttaa itseni sairaan näköiseksi
Ja tuntuu niin tyhmältä sanoa O:lle että en pysty menemään ensi viikoksi sen kanssa elixiaan (pääsen ilmaseksi) koska keho ahdistaa niin paljon. Silleen "Oon lihonnut joten sen pysty menemään salille" Enkä pysty menemään lenkillekään. Ajattelen vaan että "En voi mennä ennenkun painan vähintään sen x kiloa, en kehtaa" Ei siis mitään järkeä. Ja kun en edes oo itseeni sen tyytyväisempi ton painosenakaan. Tai kai mä saatan jotenkin eron huomata, mutta silti vihaan itseäni yhtä paljon.

Terapeutilla alkoi loma nyt, kaksi viikkoa onneksi vain. Hyvä että se pitää kahdessa jaksossa sen loman eikä kerralla niinkun suurin osa. Vaikka eipä mulla mitään hengenhätää ole. Mutta oon tottunut käymään sen 2 kertaa viikossa

Ps. Innolla odotan ens viikon hellettä <3 ei vittu jaksa mitään plus kahtakymmentäyhdeksää. Mut varmaan löytää sisältä.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

I can't see because I'm staring at a blank wall, I can't breathe because my fucking thoughts are choking me now

Masennus on salakavalasti tuntunut pahenevan. Tai ei vielä ehkä hälyttävästi mutta pieniä eroja huomaa. Taino oon varmaan tästäkin kirjottanut jo mutta kirjotan uudestaan ihansama. Kaikki muuttuu vaikeammaksi, en jaksa hoitaa normaaleja asioita, tai niiden hoitaminen tuntuu vaikealta. Esimerkkejä: kämppä. En jaksa pestä pyykkejä tai vaihtaa lakanoita. Mulla kaatu tänään juomaa lattialle joskus aamupäivällä enkä oo vieläkään korjannut sitä. Kaikki asiat jää just siihen mihin ne lasken. Tiskit kerääntyy kun en vain jaksa tiskata. Tai toisella tavalla sanottuna ei kiinnosta vittuakaan. On vain välinpitämätön olo. Myös syömisen suhteen, syön syön ja syön eikä jaksa kiinnostaa. Tai ahdistaa joo mutta kun tulee joku tyhmä idea että "mee kauppaan" niin mähän menen ja jälkeenpäin vasta ahdistun ja kadun vitusti ja ajattelen että MIKSI? Se menee ääripäästä toiseen, täysi välnpitämättömyys(tai lähes) tai järkyttävä ahdistus.  En myöskään jaksa käydä lenkillä tai liikkua muutenkaan. Ei kiinnosta. Suihku on vaikeeta. Vaatteiden vaihtaminen on vaikeeta. Tuolilta nouseminen. Vessassakäynti. Juomapullon täyttäminen. Kahvin keittäminen, en oo moneenmoneen päivään keittänyt vaan ostanut kaupasta valmiia kalliita ja korkeakalorisia kahvijuomia. Nukkumaanmeneminen (tälläkin hetkellä väsyttää vitusti mutten vaan jaksa nousta tästä pesemään meikkejä ja mennä sänkyyn). Nukkuminen. Lääkkeiden muistaminen ja ottaminen  Blogeihin kommentoineminen ja joidenkin lukeminen, anteeksi. 

 Kaikki.

Tai siis onhan mulla ollut tällaista jossain määrin koko ajan, tai en usko että mun masennus on ollut kokonaan pois missään vaiheessa tässä. Mutta ei ole tuntunut kaikki niin pahalta välillä. Ja just kämpän kunnossapitäminen on sellanen asia mistä huomaa aika helposti että vointi huononee. Ja itsestä huolehtiminen. Ei vaan kiinnosta paskan vertaa. Eikä jaksa. En jaksa kattoa telkkariohjelmia mitkä on kiinnostanut. Nauhotan leffoja ja ohjelmia joita en katso. Enkä osaa sanoa itsetuhoisista ajatuksista, kai niitä on, tai on kai jossain taustalla ollut koko ajan mutta tuntuu että ne on lähentymässä. Muutenkin tuntuu että ajatukset kiertää pienempää kehää ja pyörii aina vaan samojen asioiden ympärillä.

Yks ilta tässä tuli suihkussa yhtäkiä vahva halu viiltää. Viime kerrasta on pitkä aika. Siis tosta ajatuksesta, viiltänyt en ole yli puoleentoista vuoteen enään vaikka on tehnyt mieli. Kiitos lastenkodin kyttäyksen. Myönnän nyt että se oli hyvä juttu. Mutta en mä siis nyt viiltänyt, syy oli lähinnä se että nyt on kesä ja en halua alkaa peittelemään mitään nyt. Painoin kyllä sheiveriä käsivarteen ja siitä jäi mutama pieni jälki mutta ei se ollut viiltämistä.


Joku vois tulla raahaamaan mut tästä koneelta pois että pääsisin nukkumaan, pitää taas nousta ysiltä terapiaan. Suihkussa pitäis käydä aamulla mutten todellakaan jaksa. Ja haluan ehdottomasti sellasen mahdollisuuden että voisi sammuttaa ajatukset iltaisin pois. En vaan jaksa sitä ahdistusta ja niitä ajatuksia. Helvetti.

 Huomenna pitäis myös käydä lastenkodissa. En jaksais jutella A:n kanssa. En jaksa sen yksityiskohtasia kyselyjä mistään aiheesta, ja totta puhuen pelottaa että joudun syömään iltapalaa muiden kanssa yhdessä jos menen illemmalla. Pitäis varmaan mennä päivemmällä jo. Mutta tekis mieli sen takia mennä illemmalla että näkisin mahdollisesti S:n,. Kuulostaa säälittävältä mutta ihan sama. Haluan vaan nähdä sen, vaikka ihan lyhyesti. No pitää kattoa mihin aikaan menen. Ja voinhan mä olla A:lle rehellinen ja sanoa että syön (..tai olen syömättä)  kotona mieluummin että ahdista syödä kaikkien seurassa. Tai ei huomenna välttämättä ahdista. Enkä tiedä että onko siellä ylipäätään lapsia paikalla, ei välttämättä ole yhtään. No en nyt jaksa siitä murehtia, huomenna vasta. Niin ja pääsisin kyydillä takaisin jos menisin illalla vasta kylään :D J:kin on huomenna tulossa sinne, kun sanoin sille facessa että olen menossa. Ei jaksais oikeestaan sitä. Tai se on siellä toisella osastolla lähinnä kun sen sisarukset on siellä. Ja näin tänään kaupungilla sen yhtä pikkusiskoa joka siis on asunut koko sen ajan siellä kun mäkin, ja muuttaa sieltä syksyllä pois ja se lupas kans tulla illemmalla käymään kun se on poikaystävän luona nyt yötä,ja se asuu itsenäistymisasunnossa eikä varsinaisesti osastolla. Se on siis mun ikänen. Joo kauhee selitys, ei kiinnosta ketään :D no, mun blogi.

Ja suunniteltiin tänään O:n kanssa että lähetään ens vuonna äkkilähdöllä jonnekin etelään jossain vaiheessa kesää ;) se innostu siitä ajatuksesta heti ja oli ihan täpinöissä :D mutta kyllä toi mussakin herätti pienen innostuksen kieltämättä,  olis kiva käydä etelässä kun en oo käynyt ikinä. Ja kaverin kanssa vieä kahdestaan :D No, jotain mitä odottaa. Ja oltiin subilla tänään!! ja ostin karkkia kun käytiin leffassa, (after earth, oli ihan katottava leffa) kun O halus ostaa eikä se halunnut yksin. Ja otin vahingossa parrotseja samaan pussiin, vaikka niillä oli paljon isompi kilohinta, hups. En ihan oikeesti vaan huomannut kun se osio oli ihan kiinni muissa irttareissa. Yks nainen kattos vähän pahasti muttei sanonut mitään :D


Vittu NYT meen saatana sinne pesulle ja sänkyyn nukkumaan, en pääse muuten ikinä ylös yhdeksän aikaan. Ja taas oon superväsynyt terapiassa, huono että se on niin "aikasin" (10.30) mutta mun unirytmille ihan liian aikasin. Menee vähän pilalle joskus (aika usein ) ne käynnit kun väsyttää niin paljon. Ja sen jälkeen tehdään taas ruokaa ja kauhee ongelma keksiä mitä tehdään. Tai pätin nyt ainakin alustavasti että tehdään couscousia :) ja varmaan kanaa joukkoon että maistuu enemmän jollekin kun couscous ei oikein miltään itsessään maistu  (ja silti se on mun mielestä hyvää?) no toivottavasti se Pia tykkää siitä, kenen kanssa siis teen ruokaa pari kertaa viikossa.. no ainakin se on sanonut olevansa kaikkiruokainen.

Ärsyttää muuten että ei ole näin pitkässä tekstissä yhtään kuvia mutta syytän tätä paskaa nettiyhteyttä jolla ei paljoa mitään tehdä.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Stuck in my head again, Feels like I'll never leave this place, there's no escape



Viha. Itseviha. Se on jotain ihan hirveää, joka helvetin päivä ja hetki se on mun mielessä. Mä en vaan kestä tätä kehoa ja näitä kasvoja, en mä tule ikinä hyväksymään itseäni, tiedän sen. En vittu IKINÄ. Miten mä voisinkaan? En mitenkään. Suurin osa teistä ei tiedä miltä mä näytän, enkä tuu varmaankaan ikinä sitä näyttämään, vaikka tä blogi onkin nyt salainen. Mä en pysty ihan senkään takia että mä näytän vaan niin järkyttävältä. (eikä auta että ketään tulee väittämään vastaan) Ei ketään teistä menetä yhtään mitään kun ette tiedä minkä näköinen tyttö tätä kirjoittaa.

Mä oon ihan tosissani kun mä sanon että mä olisin täysin valmis tappamaan itseni ihan sen takia kuinka helvetisti mä vihaan itseäni, kehoani ja kasvoja. Ja nyt siis oon todellakin syönyt tarpeeksi, liikaakin ja oon varmasti saanut jokaikisen gramman takasin jotka ehti lähteä viimeaikoina. Ja se ei ainakaan auta mun itsevihaa ja siihen liittyviä itsetuhosia ajatuksia. Helvetti mä en jaksa. Odotan vaan sitä päivää kun en enää pysty syömään. Mä en voi jatkaa näin loputtomiin, en vittu vaan voi. Mä en pysty elämään tän kehon kanssa. Nyttenkin menee hirveesti energiaa siihen että yritän olla koskematta itseäni tai katsomasta peilistä. Vaatteiden vaihto ja suihku on kaikkein kamalimpia asioita tällä hetkellä. Ja silti mä jatkan tätä pakonomasta syömistä.



Pitäis taas mennä pesulle ja nukkumaan. Ja mä en jaksa. En jaksa nousta tästä ylös.  Enkä halua vaihtaa vaatteita enkä katsoa itseäni peilistä. On taas niin vitun vaikeeta. Enkä haluu mennä nukkumaan ennenkun väsyttää niin paljon etten pysy enään pystyssä. Ärsyttää ku nukahtaminen menee vähintään kahteen-kolmeen joka helvetin yö, riippumatta siitä mihin aikaan herään aamulla. Mutta kun olin yökylässä tässä edellisyönä (siis ke-to) niin siellä meni  ilta paljon paremmin kuin yksin :)Tänään kylläkin oli taas pakko nukkua päikkärit. kun väsytti niin saatanasti.  Päivällä saan jopa helpommin ehkä unta, sillon en ajattele niin paljon kaikkea eikä ahdista samalla tavalla. Olis niin ihanaa jos sais nukahdettua edes jossain puolessa tunnissa ja vaikka niinkun kahteentoista mennessä niin ei tarvis aamulla nukkua niin saatanan pitkään kun ei tarvitse herätä mihinkään. ja sit ei olis niin vaikeeta herätä ysiltä terapiaan. Kaikesta saa unelmoida... Oon miettiny että ei kai mulla oo koko loppuikääni mitään vitun uniongelmia? Kai ne liittyy vaan tähän muuhun paskaan.

..Enkä ookaan kun varmaan edellisessä kahessakymmenessä postauksesta valittanu nukkumisesta joka postauksessa. Ja syömisestä. Ja muutenkin nä on kaikki samanlaista paskaa. En tajuu miten ketään haluaa lukea tätä bogia.

Onnee vaan niille jotka jaksaa kahlata joka ikisen postauksen läpi! Mä meen nyt kuitenkin pesemään naaman, tai yrittämään ainakin. Ja nukkumaan. Ja huomenna on pakko mennä suihkuun, vittu. MIKSI? Pelottaa nyt jo.


Ps, Tukihenkilö lähtee huomenna turkkiin viikoksi niin oon nyt sitten ihan "omillani" viikon verran. Ei siinä siis mitään kyllä mä pärjään mutta tuntuu varmaan oudolta kun se kuitenkin soittaa tai tekstaa lähes päivittäin. :D mut ihan kivaa vaihtelua.

P.p.s Linkin park on ihana, lyriikat♥

maanantai 10. kesäkuuta 2013

unelmat vaihtuu toisiin, valuen vuosiin vihaisiin, lähtisin mut se vaan ei mee enää niin

Väsyttää mutten halua mennä nukkumaan. En jaksa mennä pesemään meikkejä. Enkä vain pysty vaihtamaan vaatteita, en pysty. Pelkään että sekoan siitä ahdistuksesta, en vain yksinkertaisesti kestä tätä kehoa. En oo tänään taas paljoa muuta tehnykään kun syönyt. Ja ei ole kyse nälästä, koska ei mulla ole nälkä, ähky vaan koko ajan. Mutta siti syön. Ja vihaan itseäni koko ajan vain enemmän ja enemmän. Tuntuu ihan naurettavalta pelätä huomista lämpimän ruuan tekoa niin helvetisti kun kerran syön muutenkin niin vitusti. Mutta se pelottaa silti. Mutta pakko siihen nyt on pystyä. Ja pitäis pystya noudattamaan tota ateriasuunnitelmaa. On vaan niin helppo ajatella että huomenna, huomenna alan noudattamaan sitä. Ja kun kyse ei oikeastaan edes ole siitä että siinä on paljon ruokaa. Ja siis jos edes aamu-, väli- ja iltapalan yrittäis syödä. En tiedä mikä siinä on. Mutta pitäis vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja edes yrittää tosissaan. En mä siihen kuole. En tiedä miten huomenna käy kun tehdään sitä lämmintä ruokaa, mutta pitäis vaan yrittää olla kompensoimatta ja syödä muut ateriat normaalisti. Ja oli muuten yllättävän vaikeaa kirjottaa paperille mitä haluan syödä ja mitä pitää ostaa kaupasta. Ei oo oikeastaan ollut ongelma ostaa kaupasta ruokaa ennen mutta kun nyt tiesin että sitä pitää varmasti syödä niin se muuttuikin 10 kertaa vaikeammaksi. Mutta selvisin, tukihenkilön kanssa. Vaikka oonkin sanonut että käyn mieluummin yksin kaupassa. Mutta se riippuu ihan tilanteesta. Mutta pitää vaan toivoa että huominen menee sitten hyvin ja ilman mitään hirveää ahdistusta :) tehdän siis ihan perus kanakastiketta. 

On parina edellisenä iltana/yötä mennyt nukahtaminen kolmeen saakka ja pelottaa että siinä käy taas niin. En vittu jaksa. Ja nyt ei voi nukkua kahteentoista kun pitää herätä ysiltä terapiaan. Nukahdan sinne pystyyn, tulee varmaan mielenkiintosta. Vituttaa ihan oikeasti tä nukkuminen. Ei jaksais yhtään. Mutta pakko. Eilen yritin jopa nukkua päikkärit kn väsytti vaan ihan hirveästi. No, makasin yli kaks tuntia enkä saanut nukahdettua. Tai olin jonkun aikaa jossain puolihorroksessa mutten nukahtanut oikeasti. Mutta kaipa se hieman piristi. 

Ja pitäis saada terapiahakemus kiikutettua kelaan mutta mun tulostin on päättänyt olla toimimatta. Ois vähän pakko saada se ulos että se ehditään käsittelemään kesäkuun aikana kun heinäkun kela on kiinni. Olis tosi kiva kun terapia loppuis kesken sen takia, tai tulis tauko. En nyt tiä mitä vittua teen tolle mutta joku ratkasu pitäis keksiä. Ja oon täyttänyt sen nyt 3 kertaa ja nyt yritän saada sen pysymään täytettynä koska en jaksa vittu kertaakaan enää täyttää sitä vaikkei siihen nyt hirveän kauaa menekään. Ärsyttävää puuhaa vaan.

..Koskakohan ajattelin nousta tästä pesulle? En varmaan ikinä. En oikeasti tiedä mitä tapahtuu kun menen sänkyyn ja pakostakin tunnen oman kehoni paremmin. Hyi saatana. MiksMiksiMiksiMiksi mä söin?????? Joka helvetin ilta mä kysyn iteltäni saman kysymyksen.


Nomutta lopetan nyt kirjottamisen ja yritän saada itseni pesulle ja yöpaidan päälle ja sänkyyn. Hyvää yötä <3




lauantai 8. kesäkuuta 2013

Muistatko sen lapsuuden kesän kun aamut tuoksuivat hunajalle, kun jalat kastuivat ruohikossa eikä mikään ollut hetkeä tärkeämpää.

En tiedä tuntuu että masennus on pahentunut jotenkin pikkuhiljaa. Kämppä ei vaan pysy järjestyksessä. Ja illat on kamalia yleensä. Taino se on lähinnä hirveää ahdistusta. Mutta ajatukset on muuttunut ehkä hieman synkemmiksi ja äsken yllätin itseni ajattelemassa tosissani että vittu en jaksa enää tätä, haluan pois. 
En vaan enää yhtään jaksais tätä tilannetta tai tätä ahdistusta. Ja elämä tuntuu ihan turhalta, en mä osaa nauttia siitä enkä keksi haaveita jotka haluan toteuttaa. Kun kysytään että mitä haaveita mulla on tai asioita jotka haluaisin tehdä niin en keksi mitään mikä tuntuisi merkittävältä. Noi on kamalimpia kysymyksiä mitä multa voi tällä hetkellä kysyä. En mä halua tai ansaitse mitään hyvää. 
Syömistä pelkään muuttaa ihan helvetisti. En mä pysty. Vittu. Ateriasuunnitelma tuntuu jotenkin todella vaikealta. Vaikka tiedän että tänäänkin olen tasan syönyt energiamäärällisesti enemmän kun siinä suunnitelmassa on energiaa. Mutta en silti pysty ajattelemaan että kyllä mä pystyn ja haluan. Haluan kyllä todistaa että mä en mitään osastohoitoa tarvitse. Ja sehän on hyvä merkki? Ja tuntuu tällä hetkellä että ei mulla mitään ongelmaa ole kun syön niin vitusti. Tiedän että paino on noussut paljon. Ja illalla sitten itken sitä ja vannon että nyt vittu loppuu tää syöminen. 
En mä tiedä miksi normaali syöminen pelottaa. Pelkään että lihon. Enkä pysty yhtään hallitsemaan syömistä. Vaikka tiedän että säännöllinen syöminen vähentää riskiä ahmimiseen. 
Kaipa mä syömisellä yritän hallita muita tunteita. Mutta kyllä mä haluan sen muutoksen tehdä, koska tää tilanne on ihan perseestä. Tiedän etten voi jatkaa näin. Tainojoo voin mutta ei siitä seuraa loppujenlopuksi mitään hyvää. Kyllä mä haluaisin olla tästä vapaa, oon kateellinen niille ketkä ihan oikeasti rakastaa ruokaa ja osaa nauttia siitä eikä mieti kaloreitä eikä pelkää ruokaa tai peilikuvaa vaan hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään eikä kyseenalaista oikeutta nauttia syömisestä. Ja toi kaikki tuntuu vaan ihan täysin mahdottomalta omalla kohdalla. Opinko ikinä arvostamaan ja hyväksymään itseäni tällaisena? Ei tunnu mahdolliselta. Niin kauan kuin muistan olen vaan hävennyt itseäni ja ulkonäköäni ja pitänyt itseäni muita huonompana. Onko sitä mahdollista muuttaa vielä?

Ja oon miettinyt että mikä tässä ihan oikeasti on takana. En mä halua että ihmiset katsoo mua ja ajattelee että mä oon ihan luuranko ja sairas. En halua huomiota sillä.  Enkä halua että varsinkaan läheiset ja tutut ihmiset näkee sen. Onko tä vaan joku tapa rankaista itseäni?  En mä pidä sairaalloisen alipainoisia ihmisiä kauniina. En. Mutta silti haluan peilistä nähdä sen. Vain itse, en halua että muut näkee sen. Miksi helvetissä? Ihan oikeasti miksi mä haluan kuihduttaa itseni kamalaan kuntoon? En mä osaa tähän vastata siihen. Nyt oon vasta oikeasti tajunnut että se on näin. Mutta en osaa vielä oikeastaan niitä syitä tähän erotella. Enkä oo kyllä tästä puhunut kenellekään. Pitäisi varmaan terapeutin kanssa puhua tästä. Kai siinä odelleenkin kuolemantoivekin taustalla jossain. Nyt kun tän kirjoitan niin tuntuu että mähän olen vitun sekaisin. Mutta nyt mä osaan erottaa näitä asioita, on sekin edistystä. On terapiasta jotain hyötyä ollut!

En halua nukkumaan. Pelkään vaan niitä ajatuksia ja sitä ahdistusta. Mutta pakko mun on jossain vaiheessa mennä nukkumaan. Vois ehkä tästä hipsiä sänkyyn ja oottaa että uni tulee väkisin. Ja yrittää olla nousematta jumppaamaan vaikka kuinka olisi pakottava tarve. Mutta mä en ihan oikeasti jaksaisi jumpata tai liikkua. Enkä oo nyt kauheasti sitä tehnykään. Mutta kun joku asia menee paremmin niin miksi mä odotan vaan sitä että kaikki taas romahtaa taas?  

Loppuun vielä jotenkin  musta huvittava kuva. Laitoin ateriasuunnitelman jääkaapin oveen muistutukseksi ja omistan vaan yhden kunnon magneetin jonka oon saanut J:ltä lahjaksi joskus. Mutta toi on kyllä ihana magneetti suklaan suurystävälle (köhköh) :D  


torstai 6. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa

Nonni nyt tän pitäis olla salanen. Harmittaa että tä meni taas tähän. No ei voi mitään. Ja pahoittelen vielä tätä sotkua joka tästä nyt tuli.

Siis nyt tarkemmin kerrottuna viime tiistaina piti tehä ihan kanasalaattia tukihenkilön kanssa, mutta sitten siihen tulikin 2 muuta ohjaajaa ja ne sano vaan että pidetään samalla tällanen pieni palaveri joka piti edellisenä torstaina pitää. Ne alotti sanomalla että ne on nyt tosi huolissaan mun tilanteesta ja tukihenkilö oli soittanut polille ja saanut aikaistettua verkostopalaveria tähän tiistaihin. En oikein ollut kärryillä ennenkun yks niistä sanoi että "sulla on sellanen julkinen blogi" tukihenkilö oli löytänyt tän kuulemma ihan sattumalta ja sitten kun se sitä lueskeli pidempään niin se tajus että se olen mä. Ja se oli alkuvuodesta eli siis ennen tänne muuttoa jo kai. Sen lisäks yks toinen ohjaaja on on lukenu tätä. Ja nyt ne vasta kolmen kuukauden päästä päättää kertoa? Arvaa oliko kiva tunne tietää että taas sun blogi on luettu kokonaan läpi ja oot jääny kiinni valehtelusta. Ne on koko ajan halunnu testata että millon pystyn puhumaan niille rehellisesti mutta nyt ne ei kuulemma enään kato vierestä tätä mun touhua.
 Ne uhkalili mua sillon tiistaina jo ja torstaina sama meno jatkui. "Me ei katota vierestä kun sä kuihdutat ittes pois" "Täällä me ei anneta sun kuolla nälkään" 
Ne alko jo uhkailemaan ambulanssillakin että jos en suostu yhteistyöhön niin ne vaikka tilaa viikottain tänne ambulanssin niin kauan että ne joku kerta ottaa mut mukaan... Ja mulla ei oo mitään hajua mitä teen. Vaihtoehtoina periaatteessa on osasto tai kampus. Okei kampukselle en vitussa oo menossa jonkun tytön kanssa kahdestaan asumaan samaan kämppään. Mutta en halua osastollekaan, todellakaan. Vittu. En mä niin huonosti syö että mun tarvii osastolle mennä.

Joo ton kirjotin aiemmin. Mulla nyt oli tiistaina se verkosto eikä siel mitään ihmeellistä ollu, sovittiin että aletaan tekemään tukihenkilön kanssa yhdessä ruokaa pari-kolme kertaa viikossa. Mutta nyt tuli muutos että teenkin pari kertaa yhen toisen ohjaajan kanssa ketä oli siellä palaverissakin ja harvemmin tukihenkilön kanssa, johtuen tukihenkilön toistä jotka menee miten sattuu (se on siis lastenkodissa töissä)
 Käytiin tänään siellä kampuksella ohjaajan kanssa mutta ei tullu sellasta oloa että sinne haluisin.
Olin tänään myös sillä rav.terapeutilla ja sain nyt ateriasuunnitelman, pohjana oli se sama mikä oli käytössä osastolla joskus kauan sitten (toi on siis sen osaston rav.terapeutti) mutta nyt vähän muokattiin kun sanoin etten todellakaan pysty syömään sitä kaikkea. Toikin tuntuu nyt ihan mahdottomalta mut se ei suostunu tekemään pienempää... No pitää yrittää. Onneks se anto vielä uuden ajan. Heinäkuun alkuun. Se ois halunnu antaa aiemmin jo muttei sillä ollut aikoja. Vähän ihmettelin sitä, mutta kai sekin oli sit huolissaan tai jotakin. Ja toi terapeutti on sellanen et sen luo ei todellakaan halua mennä sanomaan että menee huonosti vaan haluisin siellä vaan kertoa että menee paremmin ja hyvin. No, ehkä ens kerralla voinkin sanoa että menee hyvin! ;)

Mutta kyllä siitä käynnistä oli jo jotain hyötyä. Juteltiin esim. siitä että mun turvotus johtuu siitä etten saa proteiineja ja muutenkin pitäis saada ni menin sit myöhemmin kauppaan ja ostin proteiinijuoman ja -patukoita ja -jugurtteja. :D sit pitäis vaan syödä. Ja sit ostin banaaneja ja tuoreita mansikoita ja tein smoothieta ja joinkin sitä jo, nam! Ja sit ostin myös halvalla irttareita!!!!  

Ärsyttää jo itteäänkin kirjottaa vaan syömisistä, ehkä voisin jostain muustakin kirjottaa. Muttei oo oikeen mitään.

Oon O:lle puhunut nyt tosi paljon just syömisistä. En tiä mikä mul nyt tuli ku yhtäkkii aloin puhumaan tosi palljon sille. Mutta kaipa se on vaan hyvä merkki :) Sit se vaan sano yks kerta et "Jos nyt parannut tost ni mä maksan sul rannekkeen lintsil;)" en sitä tiä mitä se paraneminen oikeen tarkottaa. Mut jos se nyt haluu mulle maksaa rannekkeen lintsille niin en mä sitä estä. Pitää sit senki takii yrittää enemmän ;)

Terapeutti soitti mulle eilen ja siirsi mun tän päivän terapian huomiselle 18.30. Outoo mennä perjantaina tohon aikaan terapiaan... On silläki hauska perjantai-ilta.

Kiva kun kaikki kyselee koko ajan että mitä teen juhannuksena ja hävettää sanoa että ei oo mitään suunnitelmia. Tai että meenkö täällä pidettäville festareille, vittu ainakin 5 eri henkilöä on kysynyt noista sioista. Ihanki joku haluis mun kaa tehä ikinä mitään.

Ja vittu mä en jaksa näit iltoja mitä nykysin on, en jaksa sitä saatanan ahdistusta ja itkemistä ja jumppaamista ja huoneen päästä päähän ravaamista. Miksei ataraxit voi auttaa mitään ku niitä viimein sain?  . Ja sekää ei syömistä helpota että pelkään sitä ahdistusta joka siitä viimeistään illalla tulee.

Mutta voin sanoa että tänään oon kyllä syöny ihan riittävästi. Ja päässä ei liiku muutakun "miks mä söin miks mä söin miks mä söin vitun läski en syö enää ikinä vitun läski miks mä söin hyi vittu oon läski" huomenna punnitus enkä kehtaa ottaa vaateita pois hyivittu.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Onko kaikki halukkaat nyt antanut s-postiosoitteen? koska nyt niitä tuli enää reilu puolet siitä määrästä kun ennen niiden poistamista.. Mutten kyllä loputtomiin niitä odota. Joten nyt pian antamaan jos mieli tekee. Tuntuu tyhmältä tehä joku 10 postausta tähän asiaan liittyen mutta varmistan nyt kuitenkin vielä :)

maanantai 3. kesäkuuta 2013

...Mä oon oikeesti TOSITOSI pahoillani mutta mun kone ilmeisesti vähä sekoili ja se ei ollu lähettäny kenellekään kutsua vaikka se eilen niin näytti. Ja poistin sit kaikki kommentit, joten pyydän että antaisitte ne uudestaan.. En tajuu nyt yhtään ja vituttaa ja hävettää pyytää uudestaan.:(

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Päätin nyt että teen salaselle blogille seurantablogin johon kerron aina kun teen uuden postauksen salaiseen, voi helpottaa joitain :) http://findthewill-seuranta.blogspot.fi/ tässä osoite :) vaihdankin tän vasta huomenna salaiseksi että mahdollisimman moni ehtii tän linkin nähdä :) tai eipä tässä nyt mitään kirjotettavaa ole ollutkaan. Ja siis kaikkihan salaisen lukijat näkee tän jokatapauksessa:D nokuitenkin