Vaikka kaikkensa voi onnesta maksaa sitä kuitenkaan omistaa ei saa

Myönsin nyt sit syömistilanteesta jotakin tukihenkilölle. Se kysy eilen että miten syömiset on nyt mennyt ja sanoin et ostin leffaan karkkia ja oon sit sil korvannu muit ruokii enkä oo syöny kunnon ruokaa. Ja sit seuraavas viestis se kysy et mite muina päivinä ni sanoin etten aina oo saanu lämmintä ruokaa syötyä mut oon yrittäny jotain muuta aina syödä, mikä nyt ei ihan totta oo... Mut kuitenkin jotain myönsin. Sit se tänään soitti ja halus jutella kasvotusten huomenna syömisistä tarkemmin ja nyt pelottaa, entiä mitä sanon. En haluu et tästä tulee mitään kauheeta haloota. Inhoon valehtelua mutten tasan kyl kaikkea myönnä. Ja oon sitäpaitsi nyt kalorillisesti ainaki ihan tarpeeks syönyt... Vitun läskipaskasaatana

Se sano viestissäki jo et pitäis sit varmaa tehä yhes ruokaa tai jotai, ku sanoin et sen tekeminen on se vaikein asia. Enkä nyt tiä mitä mieltä oon tästä. En haluu et pakotetaan syömään mut tiän ettei täkään pidemmän päälle varmaan kauheen hyväks oo jos tä jatkuu tällasena tai pahenee. Taino miten sen nyt ottaa, mikä mulle on se pahempi vaihtoehto. Pelkään vaan sitä että tä lähtee ihan käsistä niin että mä vaan syön ja syön ja syön enkä lopeta. Mieluummin vaikka lopetan syömisen

Ja kun pyysin siltä anteeksi sitä etten oo kertonut mitään niin se oli vaan että "Älä multa anteeks pyytele, kun kyse on sun elämästä ja hyvinvoinnista! Ja kuitenkin tällasesta äärimmäisen isosta asiasta. Mä olen sitä varten että autan asioissa eikä kannata pelätä kertoa asioita mulle vaikka vieras vielä olenkin"

J kävi täällä ekaa kertaa eilen. Oli vaan taas outoa olla sen kanssa, tuntuu että oon vaan niin ulkopuolinen kun se puhuu krapulasta ja baarista ja kaikesta muusta mikä nyt kuuluu "normaaliin" nuoren elämään. Mun elämä on oikeesti vaan niin vitun turhaa, en odota oikein mitään elämältä, ei oo mitään mihin pyrkiä, en tee mitään muutakun olen kotona.
Koulua käyn siksi että teen jotain ja kavereita nään lähinnä muiden painostuksesta. Asuntoa siivoan vaan sillon kun joku on tulossa käymään, kerään vaateet lattialta nopeesti ja tungen kaappiin piiloon ja yritän vähän järjestellä muita tavaroita. Yksin ollessani kaikki tavarat on levällää. Vaatteita on ympäri kämppää ja lattia ja sohva ja pöytä täynnä  pikkutavaraa.  Kaikki normaalit asiatkin tuntuu rankoilta. Ei oikeen mikään tunnu oikeasti hyvältä. Iltasin mietin vaan että mitä järkeä mun elämässä on, ei mitään.

Tukihenkilö kysy multa yks päivä että ahdistaako koulu mua ja sanoin että joo. Sitten se oli vaan että "Entiä saisinks sanoo näin mut mitä sä teet lukiossa jos se vaan vituttaa ja ahdistaa? Pitäiskö sun vaan lopettaa se kesken, jättäisit vaikka nyt heti ja miettisit loppukevään muita vaihtoehtoja" Niin. Ei mun oo järkeä olla lukiossa periaatteessa kun meen kurssit sillä ajatuksella että kuhan pääsen kokeista läpi. Ei mua kiinnosta koulu paskaakaan, psykologia on ainoo kiinnostava aine. Ja sitäpaitsi ei paskalla lukion päättötodistuksella tee yhtään mitään. Mutta kyllä mä nyt ainakin kevään käyn vielä lukiota ja sit voin kesän miettiä muita vaihtoehtoja. Lukio on siinä mielessä hyvä vaihtoehto että sitä voi käydä hyvin voimien mukaan, se odottaa kyllä. ammattikouluissa se ei toimi niin. Ja joissain paikoissa kai riittää pelkästään se että on käynyt lukion, numeroilla ei oo väliä.
 No en nyt tiä mitä teen tän kanssa, pitää kattoa. Mutta otin nyt taas vaan 2 kurssia, kun tukihenkilö oli sitä mieltä että mitä järkeä ottaa 3 kurssia jos se vaan ahdistaa. " sama se on että onko 2 vai 3 kurssia" 

Huomenna ois tarkotus illemmalla mennä lastikseen käymään J:n kanssa, tai mun oli muutenkin tarkotus mennä mutta J oli kans sattumalta menossa niin mennään samaan aikaan.

Nyt pitää kyl mennä nukkumaan, väsyttää niin paljon. pääsen taas itkemään paskaa oloa♥