sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Koko kuva

Tänään muuttu hieman käsitys iskästä, en tiedä että miten siihen suhtautua. A suostu vihdoin kertomaan äidistä asioita ja äidin ja isän suhteesta, mikä ei mikään kauhean hyvä ollut, iskä esimerkiksi sai äidin juomaan.  Ja sain selvyyttä mm. mun dissosiaatiohäiriöön. 
Nyt kerron siitä mitä äsken kuulin A:lta.

Äidillä ei ollut mikään paras alku elämälle, mun mummo teki sen jonkun toisen miehen kun aviomiehensä kanssa ja se mies otti sen itelleen tosi pienenä ja vei jonnekin pohjoseen eikä sillä ollut siellä mitenkään kovin hyvä lapsuus. Mutta se muutti keskisuomeen lähemmäs sen äitiä ja sen puolen sukua ja vietti teini-iän siellä ja muutti tänne kaupunkiin parikymppisenä ja sillä oli ihan hyvä nuoruus kuulemma, ei mitään ihmeellistä. Kunnes se tapasi mun iskän. Tai ei siinäkään aluksi mitään ollut. Ja ainakin ne meni naimisiin. En tiedä missä vaiheessa tarkalleen, mutta jossain vaiheessa iskä alkoi hakkaamaan äitiä. Eikä ollut mikään yksi tai kaksi kertaa. Se oli ilmeisesti aika jatkuvaa ainakin mun varhaislapsuuden ajan, siitä mä olen sen dissosiaatiohäiriönkin saanut, mä en kestänyt katsella sitä, ja se tuli mulle niin vahvaksi että sen väkivallan täytyi olla aika pahaa. jos se olisi ollut vain satunnaisia kertoja eikä kovin pahaa, niin ei se olisi mulle tullut niin pahaksi että se laukesi joka kerta kun vähänkin joutui äänensävyä muuttamaan tiukemmaksi. Pienenä mä tiesin että mitä tapahtuu heti kun alkaa riitely, olen joutunut heräämään yöllä siihen kun jompikumpi tai molemmat vanhemmista on tulleet humalassa kotiin ja siitä on alkanut riitely joka on luultavasti johtanut väkivaltaan. Ja mut on varmasti myös jätetty ihan yksikseni kun vanhemmat on lähtenyt ryyppäämään tai tekemään muuta vastaavaa. 
Mut on myös esimerkiksi löydetty useamman kilometrin päästä kodista istumassa keinussa yksinäni myöhään illalla, vissiin useamman kerran.  En tiedä lähdinkö vanhempien riitelyä pakoon vai enkö kestänyt jos mut oli jätetty yksin ja lähdinkö silloin myös pakoon sitä hetkeä kun vanhemmat tulee humalassa kotiin ja alkaa aika suurella todennäköisyydellä tappelemaan. Vai oliko vanhemmat unohtaneet mut sinne, en tiedä. Nä on pelkkiä arvauksia, mahdollisia syitä. Mutta juuri tollasista asioista niitä lastensuojeluilmotuksia tehtiin useampi. 

Iskä ei ollut mikään hyvä aviomies äidille, todellakaan. Se kohteli äitiä todella huonosti ja sai äidin alkoholisoitumaan, äiti ei kestänyt todellisuutta selvänä. Ja toki iskän alkoholin käytöllä oli myös vaikutuksensa, se silloin ainakin käytti alkoholia todella paljon, taino kaipa se edelleen käyttää.  En tiedä mitä kaikkea se on tehnyt äidille, enkä ehkä haluakaan tietää. Tiedän että se ainakin  pahoinpiteli ja petti äitiä. 
Mun on jotenkin vaan niin vaikeaa uskoa tätä kaikkea, oon pitänyt sitä ihan erilaisena miehenä. Nyt ymmärrän miksi se vihaa A:ta, se tietää liikaa.  Ja se oli aina äidin puolella. "Naisen lyöminen on sellanen asia mitä mä en siedä"

A tajusi tilanteen kun oli kerran perhepalaveri johon kumpikin tuli. Äiti tuli ensimmäisenä ja kun isä tuli sisään niin äiti hypähti suurinpiirtein toiselle puolelle huonetta mahdollisimman kauas isästä ja muutenkin näytti pelkäävän. A sitten myöhemmin oli äidille että "Noniin nyt alat kertomaan mistä on kyse" ja äiti siten alkoi kertomaan. Ja äiti kertoi todella paljon asioita A:lle ja A oli aina äidin puolella. Äidillä oli todella vaikeaa isän takia. Äiti oli kuulemma vaan jotenkin niin "sympaattinen raukka". Se sai A:n suurinpiirten parkumaan  monia kertoja kun ne jutteli "tajuut kai sä etten mä voi antaa lost girliä sulle yöksi kun sä juot?" "Joo tajuan. Mutta saanko se tulla mulle edes päivisin?"   Se ei ikinä alkanut riitelemään tai vaatimaan mitään, ei syyttänyt lastenkodin ihmisiä ikinä, varmaan itseään vaan. Ja se sanoi A:lle että  "Mä en tiedä miksi mä juon. Mä en halua juoda mutta mä en osaa lopettaa. Mä en vaan kestä todellisuutta ilman. "  Se ei  ikinä suostunut menemään katkolle vaikka A kuinka pyysi. Äiti vakuutti että hän hallitsee tämän. Vaikka se ei todellakaan olut niin. A sanoi vaan että sillä täytyi olla todella pahoja aikoja iskän kanssa kun ne hyvät vuodet enne iskää ei merkinnytenään yhtään mitään.  

Mun käy niin jotenkin sääliksi äitiä kun A kertoi näitä. Sillä oli ihan hirveen rankkaa, ensin sen elämä alkoi paskasti ja sitten iskä kohteli sitä huonosti kun ne seurusteli ja oli naimisissa ja vielä sen jälkeenkin, koska mula ei ole oikein mitään muitikuvia ainakaan jostain viidestä ensimmäisestä vuodesta joten siihen saakka mä oon joutunut suojelemaan psyykettäni unohtamalla kaiken, ja mun vanhemmat erosi siis kun olin kolme. Ja iskän takia äidistä tuli alkoholisti ja siihen äiti lopulta sitten kuoli. Olisko mun äiti vieläkin elossa ja terve ja kaunis jos ne ei iskän kanssa olis ikinä tavanneet?  Mä en tiedä. 

Mä en ihan oikeesti enää tiedä mitä mä ajattelen iskästä. Mulla ei oo ollut mitään hajua että se on lyönyt äitiä, ja vielä vuosia. Tai että sen takia äidistä tuli alkoholisti. Mä oon pitänyt sitä kilttinä ja ihan suht hyvänä miehenä. Miten väärässä mä olenkaan ollut.   Taino tiesin että ei se oo kauheen hyvin mua voinut kohdella kun oon saanut niin paljn ongelmia ja joutunut lastenkotiin, mutten oo ees ajatellut että se ois oikeesti pahoinpidellyt mun äitiä monia kertoja. oon aina jotenkin ajatellut että enemmän äidin takia mä oon tällanen, ooon ajatellut että äiti oli se alkoholisti ja kohdellut mua huonosti. Mutta sehän menee melkeinpä toisin päin. 
En usko että mä pystyn enää ikinä ajattelemaan iskästä samalla tavalla. Nyt mä oon vaan aika järkytyynyt ja oikeastaan vihanen iskälle ja oon pahoillani mun äidin puolesta. Ei kenenkään pitäis kestää tollasta. En pysty kuvittelemaan iskää lyömässä äitiä. Nyt tuntuu etten tunne sitä ollenkaan. Ei se ole mulle enää se sama ihminen  Voin vaan kuvitella kuinka paljon mun iskä on pelännyt että saan tietää nää asiat. Enkä tiedä pitäiskö mun sanoa sille että oon jutellut näistä A:n kanssa ja tiedän mitä on tapahtunut. kai mun pitää se joskus sanoa. 
Onneksi A kuitenkin kertoi, nä on tarpeellisia asioita tietää terapiassakin. Ja enpä oo ite enää epätietoinen näistä asioista. Ja myönnän että ihan hyvä ettei A kertonut niitä kun olin huonommassa kunnossa, nyttenkin oon tarpeeks järkyttynt. 

Äiti kuulemma seurusteli mun kummisedän kanssa joskus, sitä en tiennyt. Mutta tiesin kyllä että se rakastaa äitiä. Mutta äiti oli A:lle joskus "Kumpa olisinkin rakastanut sitä mutta ei" Eipä ihminen tunteilleen voi mitään. Ja nyt ymmärrän ettei kummisetä pidä iskästä eikä toisin päin. Kummisedältä voisin kysyä joskus että se kertoisi lisää, koska se tietää enemmän kun mari, se on nähnyt kaiken. Äiti on luultavasti jättänyt asioita kertomatta ja kertonut oman versionsa, olisi kiva tietää joskus kummisedän versio. Taino kiva ja kiva mutta kuitenkin. 

Nyt mä meen tästä nukkumaan ja sulattelemaan näitä asioita. Onneksi väsyttää niin paljon etten usko että valvon miettimässä asioita. Hyvää yötä!♥

6 kommenttia:

  1. Herranjumala, en tiiä mitä pitäis sanoa... Tsemppiä hurjasti, en osaa sanoa muutakaan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ no eipä tähän mitään osaakaan sanoa...

      Poista
  2. Huhhuh.. en ihmettele, että sulla on sekavat tunnelmat. En voi ees kuvitella miltä tuntuu kun monta vuotta uskonu ihan toisin ja yhtäkkiä ne uskomukset romutetaan. Musta vois olla järkevää, että kertoisit isälle. Entiiä miks.. jotenkin vaan, jos saisit senkin kertomaan jotain. Vaikka ei se välttämättä oo totta.. äh entiiä, mut ainaki kummisedälle ku näät sitä aika usein ja silleen, ku se on vähän ulkopuolinen siitä tilanteesta, mut tietää kuitenkin. Niin sen versio vois olla hyödyllinen :) Onneks A kerto nyt sulle näin paljon.

    Äh oon niinniin vihanen sille, ettei vanhemmat tajua mitä ne käytöksellään voi aiheuttaa. Joo, ei siinä tilanteessa kun on toiselle älyttömän vihainen, hirveesti ajattele sitä, että tuolla toisessa huoneessa itkevä parivuotias sairastaa viidentoistavuoden päästä vaikeaa masennusta ja anoreksiaa. Mut pitäis ajatella. En osaa kertoa kuinka pahalta tuntuu sun puolesta siitä, että mitä kaikkea oot joutunut kestämään.

    Voimia rakas<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mäkin oon sitä mieltä että mun pitää kertoa sille että tiedän, vaikkei se oo mitenkään helppoa varmasti kummallekaan. Ja kyllä mä kummisedältäkin kysyn joskus sen version tapahtumista.

      Niin, ei ne sitä osanneet varmaankaan ajatella, tarpeeksi ainakaan...

      Kiitos, sulle myös♥

      Poista
  3. Voi rakas, meinasin alkaa itkeä ku luin. Koita jaksaa, ja jos byt miettii tavallaan hyvä että et muista ekoilt 5 vuodelt mtn just väkivallan takia!
    Tsemppii älä luovuta ! <3 mulle saa aina tulla puhuun (: <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo parempi kyllä etten muista mitään. Pelottaa vähän että saanko mä joskus flashbackeja niiltä ajoilta... Onneks sain tietää tosta A:lta, enkä sitten vaikka flashbackien kautta.

      Kiitos, en luovuta♥ Joo, samat sannat!:)♥

      Poista

Kiitos jo etukäteen kommentista, arvostan kaikkia sanoja:)♥
Kommentinvalvonta on käytössä joten voit sanoa jos et halua kommenttiasi julkaistavan:)
Vastaan kommentteihin pääasiassa omaan blogiini.