:)

Nyt tulee vaihteeksi oikeasti positiivinen postaus. 

Nyt mä voin ihan oikeasti rehellisesti sanoa, että mä olen ihan selkeästi mennyt eteenpäin. Oon itse huomannut sen aika selvästi kun olen miettinyt. Esimerkkejä:

Oon ollut olohuoneen puolella paljon enemmän viime aikoina kuin pitkään aikaan, siis en oo viimiseen pariin vuoteen pystynyt/jaksanut olla hirveästi muiden seurassa. Väillä joo mutten monena päivänä peräkkäin. Nyt olen ollut selvästi enemmän, katsonut iltaisin telkkaria koko illan iltapalan syömisen jälkeen ja tehny päivisin palapeliä aika paljon. Nyyh, se tuli tänään valmiiksi. Just sain riippuvuuden siihen ja sitten se loppui. No saan ainakin yhden palapelin synttärilahjaksi niin voin sitten uudessa kodissa tehdä sitä, ja ostaa niitä lisää. Ne on oikeasti koukuttavia. Mutta siis niin, oon oikeasti viihtynyt siellä, en oo ollut ihan pakosta eikä ole ahdistanut. Tänään olin ekaa kertaa olohuoneessa samaan aikaan kun oli aikuisten kahvi, jolloin siinä ruokapöydässä on se 8-10 henkilöä. Tänään jäin tekemään palapeliä olohuoneen pöydälle joksikin aikaa kahvin alkamisen jälkeen.
Ja oon huomannut että välit on pikku hiljaa paranemassa muiden lapsien kanssa, etäännyin aika paljonkin kun olo alkoi olla huomattavasti huonompi. Olin vaan yksin huoneessa enkä jaksanut olla muiden kanssa, ruokapöydässäkään en osallistunut keskusteluun pitkään aikaan. Nyt se on muuttunut. Oon tän yhden pojan kanssa ollut joskus pienempänä tosi hyvät kaverit, niin hyvät että jotkut aikuiset -no, lähinnä E- luuli että oltiin ihastuttu toisiimme. Vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä ja näin. Ja se vietti just paljon aikaa yhen toisen pojan (joka ei asu enää täällä) kanssa mun ja mun sen aikasen huonekaverin huoneessa, eikä niitä saanut pois käskemälläkään. Niille muuten uskalsin suuttua, ne oli jotenkin turvallisia sitten kai. Poikien kanssa on jotenkin paljon helpompi olla kuin tyttöjen tietyllä tavalla.  Mutta se muuttui jossain vaiheessa. Sillon ne vielä oli usein kun muutin omaan huoneeseen, olin 15, mutta jossain vaiheessa ne tajus jättää rauhaan kun oikeesti en kestänyt niitä kun oma olo oli niin huono ja kaikki ärsytti niin saakelisti. Lakkasin viettämästä aikaa muiden kanssa ja välit viileni paljon, mutta nyt ne on parantunut, oon tän yhen pojan kanssa nyt ollut enemmän tekemisissä , ollaan tehty yhdessä tota palapeliä ja muutenkin vietetty enemmän aikaa, oon jaksanut olla sosiaalinen ja nauraa ja näin.

Koulu ei tunnu niin pahalta, en oo siitä ahdistunut niin paljon nyt lähiaikoina, kokeitakaan en kauheasti paitsi hetkittäin. Oon ottanyt opamoxia nyt kyllä kokeiden takia, ekana koepäivänä joloin oli psykan koe otin  2 kertaa. Mutta toisena päivänä en yhtään! Ei enkun koe edes ahditanut koepäivänä enää, en jaksanut sitä stressata hirveästi.  Joo ku miettii ni joo on ollu paska olo jos oon ottanut opamoxia 2 kertaa ja itkenyt enkun kirjan edessä hysteerisesti muttei joka päivä oo ollut samaa.
Kokeet meni ihan okei, psykologiasta kummastakin vastauksesta 3/6 eli seiska, hyvin mun panostuksella oikeesti, ja enkusta 8-.  Ja ens jakson yhen kurssin lisäys ei tunnu liialta ja on oikeesti jonkunnäköstä motivaatiota ja suunitelmia oikeasti opiskella psykologiaa ja terveystietoa joita mulla muunmuassa on.

Syöminen. Se menee nyt ihan hyvin. En oo ollenkaan huijannut ja syönyt varmasti ihan tarpeeksi ja ihan suht rennosti ilman ahdistusta enkä oo jumpannut oikeestaan yhtään. Ja tänään oli poikkeuksellisen hyvä päivä: Söin iltapalaksi dumle muffinssin ja maistoin sipsiä ja söin cheeseballseja aika paljon. Sipsit on yks mun pahimmista peloista, ne on jotain ihan kamalaa mulle. Ja silti mä söin.  Eikä mulle tapahtunut mitään kamalaa, en muuttunut mitenkän huonommaksi ja likaisemmaksi ihmiseksi eikä mun otsassa lue vitun läski ja epäonnistunut, muut ei katsonut mua mitenkään normaalia inhoavammin tai muutenkaan erikoisesti.
 Ja myös join normaalia fantaa lasillisen. Eikä ahdistanut. Tästä huomaa ehkä helpoiten mun tänhetkisen olon. Se heijastuu nimittäin samantien syömiseen. Luulen että koululla on tosi suuri osa tässä, nyt kun en oo siitä ahdistunut niin paljoa ja tänään varsinkaan kun jakso loppui niin syöminen rentoutuu.

Tässä nämä kaikki mun "oivallukseni" tais olla pääosin. Valitettavasti nyt kirjoittaessa kävi niin että tajusin ettei mulla niin hyvin mene kuin hetken ajattelin. Mutta pidän tän nyt positiivisena postauksena. Nä kaikki asiat on totta mitä kerron. Illat vaan on vaikeita ollut nyt usein, ne on alkanut taas pelottaa enemmän. Mutta muuten on ollut pääosin ihan suht hyvä fiilis.


Noni nyt sit menee aihe ihan muuhun.
Ollaan terapiassa puhuttu mun kaverisuhteista taino lähinnä siitä miten pidän itteeni alempi-arvosena kuin muita. Se on vallannut ison osan ajatuksista lähiaikoina. Asita joita normaalit kaverit tekee keskenään tuntuu musta ihan absurdeilta ajatuksilta omalla kohdalla.
 Esimerkkinä mun synttärit. En mä voi kuvitellakaan vaikka kysymään M:ltä tai J:ltä tai keneltäkään muulta että haluaisko ne tehdä jotain mun kanssa. tiedän ettei ne todellakaan pidä mua sen arvosena että haluais tuhlata aikaansa juhliakseen mun 18-vuotis- synttäreitä.  Ei ketään kiinnosta. Miks kiinnostais? En mä ole tosissani edes miettinyt tekeväni kenekään kanssa mitään, ei se muille eroa päivänä toisista.  Eikä oikein itsellekään. En mä aio tehdä silloin mitään. Taino johtuu siitä etten halua vaivata ketään sillä. Ja tuntuu niin jotenkin nololta koska tietenkin ihmiset olettaa että juhlin jotenkin täysi-ikäisyyttä vaikka menemällä baariin tai muuten juhlimalla ja tiedän ettei kukaan mun kanssa halua tehdä mitään. Tai jos jotkus kaverit ajattelee sitä niin oon varma että ne ajattelee "se voi tehdä jonkun muun kanssa jotain" Mutta kenen muka? En kenekään.
Sori tuntuu niin valitukselta. Mutta näin mä vaan oikeasti ajattelen. Ja kai tä on yks mun suurimmista ongelmista. Pitäis oppii jotenkin arvostamaan itseään ja pitämään saman arvoisena kuin muita. En mä vaan usko että se tulee koskaan tapahtumaan.