lauantai 13. joulukuuta 2014

sosiaalisten tilanteiden pelosta

Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta koska se on yksi asia jossa olen muuttunut älyttmästi viime vuosien aikana.

Joskus yläasteella aloin pelkäämään sosiaalisia tilanteita, ne ahdisti ja välttelin kavereiden näkemistä siitä syystä (toki muistakin mutta myös siitä). Inhotti kävellä kaupungilla, vihasin olla ihmisten keskellä, olin mieluummin yksin.

Pahimmillaan se oli lukion ykkösellä, en psytynyt 2012 alkuvuoden osastojakson jälkeen käymään koulua koska sosiaaliset tilanteet ahdisti niin paljon. Yritin aloittaa kpulun mutta pystyin olemaan maksimissaan yhden tunnin ennenkuin pakenin vessaan rauhoittumaan enkä pystynyt menemän takaisin Loppujenlopuksi siinä kävi niiin että opo lähetti viestiä lastenkotiin että parempi että olen sairasomalla enkä koulussa kun siellä en kerran pystynyt olemaan. Niinä muutamina pävinä kun yritn olla tunneilla, välttelin parhaani mukaan omia luokkalaisia, etten vaan joutuisi juttelemaan kenenkään tutun kanssa. Toinen syy oli se, etten halunnut selittää miksi olin ollut reilu kaksi kuukautta pois koulusta.

No jäin sitten sairaslomalle ja olin seuraavan jakson alkuun saakka jolloin aloitin koulun yhdellä psykan kurssilla. Olin helpottunut kun tajusin ettei sillä kurssilla ollut ketään tuttua eli sain olla ihan rauhassa. Muistan vieläkin kuinka paljon tärisin kun menin tunnille, koska muut ihmiset ahdisti niin kovasti ja pelksin älyttömästi että joutuisin puhumaan uusien ihmisten kanssa. Ja muistan sen että tein kaikkeni etten törmännyt kehenkään tuttuun sen jakson aikana. Se ahdisti ihan älyyömästi ja taas pelkäsin että joudun selittämän miksi olen ollut neljä kuukautta pois koulusta.

Psykan kurssilla olisi pitänyt tehdä ryhmätyö, mutta selitin opettajalle jotain omasta tilanteesta ja sain tehdä tutkimuksen sijaan esseen koealueesta ja sain siitä kympin (luulen että opettaja oli lepsu kun tiesi tilanteeni) ja se oli muutenkin ihana ja ymmärtäväinen. Kokeestakin sain kymppi miinuksen .

Opo oli selittänyt jossain kohtaa että saan aloittaa ykkösvuden alusta koska olin suorittanut niin vähän kursseja mutta eihän se oikeasti ollut edes mahdollista joka tarkoitti sitä että olisi syksyllä pitänyt aloittaa koulu "normaalisti" eli kuusi kurssia per jakso. No sehän tuntui täysin mahdottomuudelta ja muutenkin pelkäsin sosiaalisia tilanteita niin paljon että päätin aloittaa iltalukion jossa saisin olla enemmän rauhasssa kun ei olisi omaa luokkaa jne.

Jossain kohtaa se sosiaalisten tilanteiden pelko vähän helpotti ja kun aloitin seuraaana syksynä ammattivalmentavalla niin totuin sosiaalisiin tilanteisiin eikä ne enää pelottanut niinkään ja pytsyin olemaan oma itseni luokkalaisten seurassa eikä se ahdistanut.

 Nykyään olen koulussa sosiaalinen ja puhun kaikkien kanssa, enkä pelkää muita ihmisiä. En ole ehkä ihan niin sosiaalinen kuin muut, olen hieman varautunut mutta ero on ihan huima kun vertaa vaikka kolmen vuoden takaiseen. Eikä isotkaan ihmismäärät useinkaan ahdista, välillä joo muttei joka kerta.

Mä oon varma etten ole ainoa kellä on ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja olisi kiva kuull muiden kokemuksia aiheesta :-)

4 kommenttia:

  1. Hyvä kun sä oot päässyt yli sun peloista :)

    VastaaPoista
  2. Hei!
    En tiedä luetko enää näitä vanhempia kommentteja, mutta ajattelin kertoa, että täällä on toinen joka kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta. Sairastan myös masennusta ja syömishäiriötä.

    Lapsena osasin nauttia muiden ihmisten seurasta ja olin kaikinpuolin normaali, vaikka kotona ei ollut paras mahdollinen ilmapiiri. Ongelmani alkoivat heti kun aloitin koulun. Minua kiusattiin ja itsetuntoni alkoi laskea. Minulla kuitenkin oli kavereita. Pikkuhiljaa aloin vetäytyä muista ihmisistä ja jo kolmannella luokalla vietin välitunnit yksin, seisten aina samassa paikassa koulun pihalla. Opettajat koittivat saada minut muiden seuraan, mutten halunnut ängetä muiden mukaan. En halua häiritä muita ihmisiä.

    Yläasteella pääsin samalle luokalle vanhojen ystävieni kanssa ja olin koulussa aina heidän kanssa. Tunsin kuitenkin oloni vaivaantuneeksi heidän seurassa, sillä ajattelin, että he ovat kanssani vain säälistä. Näihin aikoihin aloin kokea oloni masentuneeksi ja aloin taas vetäytymään muista ihmisistä. Kiusaaminen alkoi taas. Minulle naurettiin, minua heiteltiin luokassa pyyhekumin paloilla ja välitunnilla lumipalloilla. Pahinta oli esitelmien pitäminen. Minua huippasi ja toivoin, että olisin pyörtynyt ja siten selvinnyt siltä nöyryytyksestä. Mutta niin ei koskaan käynyt. Yleensä vain luin suoraan paperista, kädet täristen. Kerran kävi niin, etten saanut sanottua mitään. Seisoin vain luokan edessä, enkä vain saanut suutani auki.

    Lukioon mennessäni päätin, että nyt alan elämään kuin normaalit ihmiset. Olin aivan varma, että saisin kavereita ja pystyisin viettämään normaalia nuoren naisen elämää. En kuitenkaan jaksanut kuin kaksi viikoa, jonka jälkeen voimani loppuivat ja jaksoin hädin tuskin käydä koulussa. Lukiosta muistan vain masennuksen, laihdutuksen ja sen kuinka vietin kaikki välitunnit ja muun tuntien ulkopuolisen ajan vessassa, usein itkien, joskus jumpaten. En vain kestänyt sitä kamalaa meteliä ja huutamista, joka lähti muista oppilaista. Vessassa sain olla rauhassa.

    Kirjoitusten jälkeen olin kaksi vuotta sairaslomalla ja nyt syksyllä pääsin opiskelemaan yliopistoon. Pelkäsin opiskelujen alkua ja juuri sosiaalisia tilanteita, enhän ollut pärjännyt lukiossakaan. Aluksi jaksoin yrittää tutustua muihin ja käydä heidän kanssa syömässä, välillä jopa tunsin oloni ihan hyväksi heidän seurassa. Mutta, taas kerran olen saanut itseni täysin ulkopuoliseksi. Yritän myös vältellä opiskelukavereita, etten vain joutuisi puhua heidän kanssa. Minua hävettää tämä niin paljon! Miksi en vain osaa nauttia muiden ihmisten seurasta, jos he jopa haluavat viettää aikaa kanssani? Minusta on niin hassua, että tunnen itseni niin paljon yksinäisemmäksi muiden ihmisten seurassa kuin mitä olen yksin.

    Anteeksi tästä sekavasta kommentista. Ja mukava kuulla, että olet päässyt noin hyvin eroon sosiaalisten tilanteiden pelostasi. Ehkä minäkin jaksaisin taas yrittää olla sosiaalisempi koulussa, vaikka puhuisin jonkun kanssa edes kerran päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa todella tutulta joiltain osin! Mulle on aina pienestä saakka ollut sosiaaliset tilanteet vaikeita koska olen ollut niin epävarma itsestäni ja olen vain ollut varautunut sosiaalisesti. Jossain kohtaa se vain paheni enkä enää pystynytkään olemaan muiden seurassa vaan pakenin muita ihmisiä koulussa ja jokapaikassa..

      sun tilanne kuulostaa todella harmilliselta ja toivon että sunkin tilanne alkaisi helpottaa! :) ♥ ole rohkea ja mene vaan juttelemaan muiden kanssa, ei ne ajattele susta mitään pahaa, luultavasti ne olisi vaan ilosia että juttelet niiden kanssa :)

      Poista

Kiitos jo etukäteen kommentista, arvostan kaikkia sanoja:)♥
Kommentinvalvonta on käytössä joten voit sanoa jos et halua kommenttiasi julkaistavan:)
Vastaan kommentteihin pääasiassa omaan blogiini.