Mä en oikeestaan tiedä miksi oon osastolla, en mä halua täällä olla. Mä haluan kuolla. Tuntuu että tä ei tee muuta kuin siirtää sitä väistämätöntä. En mä jaksa taistella, oon jo täysin luovuttanut.
Mä oon täällä vaan muiden takia. Luulin hetken että olen itseni takia mutta täällä tajusin että paskat, en mä jaksa yrittää parantua. Mä oon täysin varma että tapan itseni, ennemmin tai myöhemmin.
Mun päätä ei saa käännettyä tällä hetkellä.
Yritä silti muistaa, että toi ei oo ihan totta. Et sä halua tappaa itteäs. Sä haluut tappaa sen pahan olon ja ahistuksen, mut et sä haluu tappaa sitä ihanaa ihmistä sen kaiken takana <3
VastaaPoistaMasentuneena sä näät nää asiat eri tavalla ja mä tiiän sen. Mä tiiän että nytki aattelet mielessäs että "ei siellä pahan olon takana oo mitään ihanaa ihmistä vaan inhoon itteeni". Tiiän sen koska oon ite ollu ihan samassa tilanteessa. Oon ite aatellu just samalla tavalla. Ja nykyään oon niin helvetin onnellinen ja kiitollinen siitä, etten sillon tehny itelleni mitään lopullista.
Se että sä aattelet inhoovas ittees, tarkottaa vaan sitä että sä SUOJELET itteäs. Sä suojelet itteäs vielä pahemmalta ololta, koska on helpompaa aatella että syy on omassa itessä. On niin paljon helpompaa ottaa se pahan olon vastuu itelle ja aatella olevansa ite se paska ja kamala tyyppi. Koska totuus on paljon vaikeempaa: on ihan sietämättömän kamalaa hyväksyä se, että ei pysty ite vaikuttamaan omaan elämäänsä. On paljon vaikeempaa vaan todeta, että pahoja asioita tapahtuu eikä niille voi ite yhtään mitään. Sun mieli yrittää ottaa vastuun sun pahasta olosta, jotta sä voisit tuntee kontrollia. Sun mieli siis suojelee sua, koska _sä rakastat ja haluut auttaa itteäs_.
Sulle on tapahtunu pahoja asioita ja sä oot joutunu kestämään ihan hirveitä juttuja. Sä oot tehny kaikkes jotta pystyisit selviämään niistä, mutta pienenä lapsena ei oo vielä kovin kehittyneet keinot ittensä suojelemiseen. Pienet lapset ottaa ihan hirveesti vastuuta kaikesta ja kaikki paha olo kääntyy sisäänpäin. Se on pienen lapsen logiikkaa.
Sä et oo enää pieni lapsi. Sä oot aikuinen ihminen ja nykyään sulla on parempia keinoja käsitellä noita asioita. Sulla on mahollisuus käsitellä ne asiat aikuisen ihmisen aivoilla ja ymmärtää, miks oot alkanu luulla että vihaat itteäs. Koska se ihan oikeesti on vaan luuloa. Sä oot ihana ja tärkee ja arvokas ihminen, ja sä pystyt selvittämään nää asiat ja olemaan onnellinen <3
Asioiden selvittäminen on vaikeeta, mutta mä lupaan sulle että se on sen arvosta, ihan oikeesti <3 Mä en ois vielä esimerkiks kolme vuotta sitte voinu uskoa, että eläminen voi tuntua näin ihanalta ku se nyt tuntuu. Mulla ei ollu aavistustakaan siitä miten vääristyneesti näin kaiken ja luulin että mikään ei ikinä voi tuntua hyvältä. Se on vaan se masennus, ahdistus, _sairaus_ joka saa luulemaan ettei maailmassa oo mitään hyvää. Mä en oo vielä ees kokonaan parantunu ja mulla on vielä paljon ahistuksia, ja SILTI oon joka päivän ihan käsittämättömän kiitollinen siitä että oon vielä elossa <3 Sä tuut vielä näkemään tän maailman ihan eri tavalla ja sillon sä muistelet just näitä hetkiä ja mietit kyyneleet silmissä, miten helvetin ilonen oot että päätit vielä jaksaa eteenpäin <3
Apua kiitos kommentista,oot ihana <3 en mä tiiä mitä tähän sanoa. Kai toi on totta mut mun on vaa nyt niin hirveen vaikee uskoo et tä muka muuttuis johonkin joskus..
VastaaPoistaEn tunne sinua, mutta silti haluaisin lähettää sulle kaiken voimani vaikka hetken olisin itse heikompi. Toivon vilpittömästi, että löydät halun elää ja hyväksynnän itseäsi kohtaan. Olet arvokas, vaikka et sitä nyt uskokaan. <3
VastaaPoistaVoi, kiitos tidella paljon <3 voimia sinnekin <3
PoistaVoimia♥ en ihmettele miks oot siel,koska itsetuhoajatukset. Onneks oot turvassa.
VastaaPoistaKiitos <3 niin..
VastaaPoista