sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Päätös parantumisesta

Mä luulen, että varmaan yksi suurimmista asioista jotka tekee syömishäiriöstä paranemisen niin vaikeaksi, on se, että se päätös paranemisesta pitää tehdä yhä uudestaan ja uudestaan. Se ei riitä, että kerran päättää nyt mä parannun, vaan se päätös pitää tehdä joka päivä yhä uudelleen. Joka kerta kun antaa syömishäiriölle periksi, pitää se päätös toipumisen jatkamisesta tehdä taas. Pitää päättää, että haluaa terveyttä enemmän kuin sairautta ja olla valmis yrittämään yhä uudelleen ja uudelleen jos ja kun takapakkeja tulee. Se ei ole helppoa, ihan helvetin raskasta usein, mutta uskon että terve elämä on sen arvoista.

Pitäisi itse pitää se mielessä, ja joka päivä vain päättää yhä uudelleen että mä aion parantua. 

Tein perjantaina ihan oikeaa ruokaa. Viimeksi tehnyt varmaan yli puoli vuotta sitten yksin, joten tä oli iso kynnys mulle. Ja koko omassa kämpässä asumisen aikana olen tehnyt itse ruokaa yhden käden sormilla laskettavat kerrat. Nyt tein kanasalaattia. Se vaati vain päätöksen siitä, että teen sitä, ja tukea kaverilta.

 Ja tämäkin päätös pitäis pystyä tekemään yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta kai tä tästä, pienin askelin :) Jos nyt kokeilisi vaikka tehdä kerran viikossa sitä lämmintä ruokaa. Voisi olla hyvä tavoite, eikö? :) Pelottaa, myönnän, mutta kai se on vain pakko alkaa tekemään jos ikinä haluan oikeasti parantua kokonaan. En mä siihen tälläkään kerralla kuollut.





Oon huomannut että mun blogi käsittelee nykyään suurimmaksi osaksi syömishäiriötä. Jotenkin hassua kun mulle on aina puhuttu sitä että syömishäiriöoireet katoaa masennuksen kanssa samaan aikaan, tai että mun syömishäiriö on pelkästään masennuksen oire. No, eipä käynyt niin eikä se tunnu lähtevän pois itsekseen masennuksen ohella.  Paljon enemmän syömishäiriö mun elämää haittaa kuin masennus nykyään. En osaa edes sanoa mitään masennuksesta, että miten mulla sen suhten menee. Ihan hyvin sitten varmaan kun en sitä sen enempää useinkaan ajattele. En väitä että olen terve mutta hyvällä mallilla :) Oon lukenut tässä välillä jotain vanhoja postauksia ja huomannut niistä sevästi kuinka olen mennyt eteenpäin ja mietin että kiinnostasiko teitä postaus aiheesta ennen/nyt masennuksen suhteen? Vertaisin vanhojen postausten ajatusmallia ja oloja nykyhetkeen. Mielipiteitä olisi kiva saada :)

12 kommenttia:

  1. E r i t t ä i n hyvin sanottu tuo, että päätöksen joutuu tekemään aina uudelleen! Oikeasti, ihan todella oivaltavasti sanottu!

    Onnittelut ruuan laittamisesta, tosi upeasti haastoit itsesi :) Mä olen ainakin huomannut, että kerta kerralta tuollaiset asiat muuttuvat helpommiksi. Nyt vaan sitten kohta uudelleen, niin nopeammin kuin uskoisitkaan huomaat ahdistuksen tässä asiassa kutistuvan. Kuulostaa hyvältä asettaa tavoitteeksi vaikka edes sen kerran viikossa. Kohta jo kaksi kertaa jne. ;) Tsemppiä haasteiden kohtaamiseen ja niiden ylittämiseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)

      Kiitos! Niin, alku on aina se vaikein. Kyllä mä sitten niit tekokertoja varmaan lisään pikkuhiljaa, kun ensin tähän kertaan viikossa totun ;) Ja nyt onneksi koulussa usein sitä lämmintä ruokaa syön niin tulee edes silloin sitäkin syötyä!
      Kiitos!<3

      Poista
  2. Tsemppiä, you can do it!!

    Ja tommoinen vertailupostaus olisi kiva :-)

    <3

    VastaaPoista
  3. Vertailupostaus kuulostaa hyvältä idealta :) ( vaikka täytyy myöntää että oon jäänyt vähän jälkeen sun postauksista, kun on tullut taukoja koneen käytössä, niin en ole jaksanut etsiä kaikkia vanhempia postauksia :/ )
    t: vähän epäsäännöllinen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiva jos kiinnostaa! :)
      Haha ei se mitään :) kukin lukee miten jaksaa/haluaa/ehtii :)

      Poista
  4. Upee postaus, jatka samaan malliin!! Voisin tästä intoutuneena yrittää itsekkin tänään kokata jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, yritetään :) Noniin, jes kuulostaa hyvältä! ;)

      Poista
  5. Olet niin oikeassa tuon paranemisen suhteen! Se, että kerran sen päättää ja vannoo, ei vielä takaa mitään. Jokaikinen ilta ja jokaikinen aamu pitäisi ensimmäisen ja viimeisen ajatuksen olla "Minä haluan parantua. Minä aion parantua." Itselläni haluaminen ja aikominen eivät nimittäin valitettavasti kulje käsi kädessä.

    Olet tehnyt terveyden eteen ihailtavia tekoja ja valintoja. Niin kuin sanoit, terveys on varmasti kaiken sen vaivan arvoista. Ei taida riittää, että syömishäiriötä vetää kerran kunnolla turpaan - se isku pitää tehdä yhä uudelleen ja uudelleen. Jostain syvältä sisimmästä löytyy se voima jatkaa, vaikka taistelutahto olisi koetuksella. Toivon todella, ettet enää ikinä luovuta kamppailussa syömishäiriötä vastaan. Sä olet vahva ja pystyt saavuttamaan terveyden. Vaikutat ihanalta ihmiseltä, jolle elämällä on varmasti paljon hyvää annettavanaan.

    Lämpimän ruoan valmistus ja syöminen yksin kuulostaa hienolta edistysaskeleelta. Yksin syöminen on kaikessa normaaliuudessaan välillä ihan käsittämättömän vaikeaa. Itse huomaan tarvitsevani "luvan" syödä joltain muulta henkilöltä: eli yleensä äidin patistamana.

    Niin kuin Niina jo sanoi, tavoitteiden ottaminen kuulostaa hyvältä. Yhdestä lämpimästä ateriasta totutellen kahteen ja niin edelleen. Paljon voimia jatkoon. ♥

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se pitäisi tehdä:/ Helpommin sanottu kun tehty mutta on se mahdollista, meille kummallekin varmasti :)

      Voi kiitos, oot ihana! Ja tosta luvasta niin mulle se oli koko lastenkotiajan ennen omaan kämppääm muuttamista. Tarvitsin aina joltain luvan siihen syömiseen eli aina jonkun piti tulla pyytämään tai kehottamaan, että pystyin siihen. Ja sitten kun muutin omilleni niin olikin pakko opetella antamaan itselle se "lupa syödä" Edelleen se on vaikeaa usein mutta koko ajan parempaan päin :) Todellisuudessahan kaikilla on ihan täysi lupa syödä, ei siinä ole kahta kysymystä, ihminen yksinkertaisesti vain tarvitsee ruokaa, se on fakta eikä mitään väiteltävissä oleva asia:/

      Kiitos <3

      Poista
  6. Muutkin ovat kommentoineet tätä, mutta itsekin olen aivan samaa mieltä, siitä ettei yksi päätös voi riittää parantumiseen. Niin monta kertaa olen päättänyt blogimaailmassa, kuin oikeassa elämässänikin että tästä alkaa paraneminen, mutta sitten viimeistään seuraavana päivänä tulee takapakkia :(

    tosi hieno edistys tuo ruuan laittaminen. voi kumpa itsekin pystyisin pian tuollaisiin isoihin edistysaskeliin.. :)) ja kyllä, muutosta ajatusmaailmassasi olisi kyllä kiva lukea! :))

    paljon voimia paranemiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kunhan jatkat sen päätöksen tekemistä yhä uudelleen ja uudelleen ja yrität jatkuvasti sen pitää mielessä, niin kyllä se siitä! :) Pienin askelin. Ja pääasia on, ettei luovuta takapakeista huolimatta :)

      Niin, kyllä säkin vielä joskus! :) Ja taidan kyllä tehdä sen postauksen :-)

      Kiitos samoin <3

      Poista

Kiitos jo etukäteen kommentista, arvostan kaikkia sanoja:)♥
Kommentinvalvonta on käytössä joten voit sanoa jos et halua kommenttiasi julkaistavan:)
Vastaan kommentteihin pääasiassa omaan blogiini.