torstai 15. toukokuuta 2014

hupsista...

Tiistai-ilta
Ahdistaa kaikki
lääkkeiden oton aika
Kaadan kuuliaisesti yhden kädelle

sitten toisen.
kolmannen... 
neljännen.......
 seitsemännen....
kymmenennen...
Lopetan luoettelon tohon
. En kerro kuinka paljon otin, mutta ihan tarpeeksi
Enhän mä ole enää edes itsetuhoinen, miksi näin tein?
Mä en osaa kertoa miksi
En oikeasti osaa

ti-ilta - ke-aamu

Väsyttää kauheasti, taidan mennä nukkumaan (en silloin osannut yhdistää sitä lääkkeisiin)
Vihdon sain nukahdettua, kunnes
 ovi aukeaa ja punapukuiset ensihoitajat ryntäävät sisään
Ne yrittää kysellä multa kaikkea
Lopulta ne heittää mut paareille ja siitä lanssiin.

Seuraava mielikuvat oman makuuhuoneen jälkeen taitaa olla sairaalassa
Mitä mä täällä teen? Kuka edes tiesi tästä?
 Miksi mun käteen törkättiin mukillinen pahanmakuista mustaa nestettä?


Sitten kaiken sähläyksen jälkeen mulle latetaan tippa ja ummistan silmät ja nukahdan
Nousen n. vuorokauden päästä seuraavana päivänä
ja lääkärin kysyessä olin ihan varma että on keskiviikko
lääkäri korjaa lopulta ja kertoo että on torstai

Lääkäri haastatteli ja kyseli kaikkia tyhmiä peruskysymyksiä
Lopulta läääkäri luetteli mun vaihtoehdot:
1.Menen kotiin ja jatkaan samaan malliin ja lopulta keho ei enää kestä
2.Yritetään saaa joku tiiviimpi tukiverkosto hetkeksi
3.Menen osastolle.


Tultiin siihen tulokseen että tulin kotiin ja huomenna piti jonkun työntekijän psyk. polilta soittaa, tosin terapeutti juuri lähetti viestiä kyselläkseen miten mulla on ens viikko koulua, eli en edes tarvitse varmaan ylimääräistä tukea.

Kaikkein kamalin asia tossa sairaalareissussa oli?
No se, ettei mulla ole kännykkää enkä siten voi edes ilmoittaa missa olen
Kaikki sai vain arvailla. En kertonut esim. L:lle, O:lle tai edes tukihekilölle, missä olen. Tänään sain sitten kuulla kuinka huolissaan kaikki oli kun mä en eilen tai tänään mitään viesteihin ja soittoihin vastattua. En kauheasti kännykkää voinut hakea kun en päässyt liikkumaan kauheasti mihinkään siinä hakutilanteessa enkä oikein ollut vielä tässä maailmassa. Ja nyt hävettää ihan tajuttomasti että oon ollut niin epäselvä enkä ole kavereille löytänyt keinoa ilmoittaa hengissä olemisesta.

Haluan vielä kiittää tietä ihania ketkä teitte parhaanne huolehtiaksenne musta. Soititte vaikka inhoaisitte soittamista, kävitte mun oven takana kun tajusitte ettei mulla ole kaikki kunnossa. Tilasitte mulle ambulanssin.  Ette lopettaneet viestien pomittamista kännykkään. (tiistain jälkeen tais olla noin. 50 viestiä/puhelua) Ettekä paljoa edes nukkuneet kun murehditte olenko edes hengissä enää.
Tuntuu niin pahalta että te olette joutuneet kärsimään. Anteeksi ihan vilpittömästi, mä kadun sitä :(

On ollut hirveää selittää kaikille yksitellen et miksi oon ollut koko ajan... Kummisedälle ja siskon äidille varsinkin tosi kiva selittää miks oon ollut sairaalassa enkä mennyt soveltuvuuskokeisiin kun ne ei tiä mistään mitään muutenkaan..Selitin sitten että olin sairaalassa mutta eri syistä kun oikeasti olin...

Mutta nyt oon ihan kunnossa, ei tässä mitään :)












13 kommenttia:

  1. Voi ei :( oot blogissas antanu ymmärtää et sul menee paremmin, järkytys oli tämä, mut hyvä et nyt oot (ainakkn jotenkin) kunnossa.
    Onneks sulla oli ihmisii, jotka välittää <3

    Voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tä ei ollu ees mikään kauheen suunniteltu juttu enkä itekään älyä miksi tein noin... Mutta jooo oon nyt ihan kunnossa :)
      ja niinpä!
      Kiitos, sinnekin <3

      Poista
  2. :-( voi eii :( iso voimahalaus <3

    VastaaPoista
  3. En osaa ees kertoa kuin kiitollinen oon siitä, et oot elossa ja 'kunnossa'. Tai miltä tuntus ku olin kulkenu kännykkä mukana sen äänet täysillä (myös vessassa) vuorokauden tuijottaen sitä näyttöä ja rukoillen et se alkais soimaan. Tai miten pettynyt olin kun tuli viesti ja se olikin vaan sähköposti kaiuttimien takuutodistuksesta tai tekstari äitiltä -.- Miten maailma näytti ja tuntu oikeesti ihan erilaiselta. Aurinko paisto, mut ei se silti paistanu. Kahvi ei maistunu kahvilta. Olin niin kateellinen kun näin ihmisten nauravan ja mietin et voinko mä enää ikinä nauraa. Kaupungilla kävellessä jalat ei meinannu jaksaa kantaa ja silmien takana oli pato kyyneleitä. Äitikin sano, et oon ihan hirveen kalpee. Kävelin sen perässä vaatekaupoissa silmät turvonneina kun halusin muuta ajateltavaa, mut enhän mä mitään muuta voinu ajatella. Kirppari täynnä vaatteita parilla eurolla, mut ei muo kiinnostanu edes kattoa niitä. Mietin, et oot samassa kaupungissa, mut en edes tiedä elätkö. Mietin et ei kai suhun satu. Pelkäsinpelkäsin niin helvetisti etten ikinä sais enää halata suo tai kertoa miten rakas olet. Ettei kukaan enää ikinä tuis ymmärtämään muo niin hyvin kun sä oot aina ymmärtäny. Itkeny ja huutanu ja melkein jopa rukoillu (näin melkein ateistina), et sul on kaikki hyvin. Ja kun sit lopulta näin sun nimen whatsapp keskustelussa ja kerroit mitä tapahtu niin aloin itkeen vielä enemmän. Helpotuksesta ja huolesta ja pelosta ja kaikesta yhtä aikaa. Siitä, et miten mä en tajunnu mitään. Ja se itku ei meinannu loppua.

    En ihan oikeesti halua syyttää suo. Se miks kerron kuin paha olla mun oli ja kuin paljon oon pelänny ni siks, et toivon et ymmärrät oikeesti kuin helvetin tärkee oot niin monelle ihmiselle. Kun puhuin sen mun blogin L:län kanssa niin sain senkin itkemään, vaikka te ette ees silleen 'tunne' kunnolla. En oo vihanen siitä mitä teit, oon vihanen tälle kaikelle paskalle mitä säkin oot liian kauan kestänyt. Ja kun arvoin et mitä sulle on voinu tapahtua niin tavallaan jopa toivoin, et ei mitään fyysistä sairaskohtausta tms. Kuulostaa ehkä nyt hullulta, mut kun tiesin et jos sä oot fyysisesti ok niin sä pystyt paranemaan. Koska sä oot näyttäny niiiin monta kertaa kuin vitun vahva oot ja noussu sieltä pohjamudista.

    -- jatkuu kun ei mahtunut tähän :D --

    VastaaPoista
  4. -- jatkoa --

    Ehkä tää oli joku pakollinen takapakki? Pelottaa vaan, kun et tunnu saavan ees mitään lisäapua. Kun oikeesti se, et sä oot elossa on niin monta miljoonaatsiljoonaa kertaa tärkeämpää kun YKSKÄÄN koe, pääsykoe, koulu, työ.. mikään tollanen. Muo pelottaa miten sä jaksat kun koulu loppuu niin alkaa työt etkä saa levätä kesälläkään :/ Vaikka sä oisit vuosia sairaslomalla niin sulla ois niin monta vuotta aikaa opiskella ja tehdä töitä. Niin saati, et oisit ees hetken tjtn.. En ymmärrä sitä polia, miten ne voi vaan sanoa et no kyl sä varmaan pärjäät kymmenen päivää lääkäriin asti?? Ymmärrän, et aikusen pakkohoitoperiaatteet on pikkasen löysät ja ehkä ne ei sit täyttyny, mut miksei tohon reagoida muuten kun järjestämällä keskustelua jonkun täysin ventovieraan ihmisen kanssa?? Joka sekään ei sit toteudu.

    Nyt mun tekis vaan mieli koko ajan kysyä pärjäätkö ja mikä olo jajaja, mut tiiän et mun on pakko pystyy vaan luottaan suhun ja et hermot sulla menis, jos vartin välein laittaisin viestiä. Mun on pakko vaan luottaa, vaikka kuinka pelottais mennä nukkumaan joka ilta. Muista kuitenkin se, et ihan oikeesti _koska vaan_ voit laittaa viestiä tai soittaa. Se, et sä kerrot asioista on niin paljon pienempi taakka kun siinä pelossa eläminen. Mun oloa ei pahenna se. Mä HALUAN tietää. Ja monimoni muu. Jos tollasia oloja tulee niin ihan sama kelle kerrot, kerro sille kehen luotat ja kelle on helpointa. Mut kunhan ET JÄÄ YKSIN. Sul on oikeus vaatia apua, jos sä sitä tarvitset. Ei suo saa jättää nyt noin yksin.

    Mä en pärjää ilman suo täällä, se on fakta. Mulle konkretisoitu nyt se, et mitä vaan voi oikeesti tapahtua. Ainahan oon pelänny sun ja muiden puolesta, mut en ikinäikinä oo ollut näin huolissaan susta. Ymmärsin myös paljon paremmin sen, et mitä mä omalla itsemurhalla saisin aikaan. En mä halua tollasta tunnetta kun mulla oli niin miljoona kertaa pahempana ja pitkään jatkuneena. En itelleni uudestaan saati sitten muille. Sä selviät ihan varmasti, paranet kokonaan, kunhan et luovuta nyt. Oot päässy niin pitkälle jo! Rakas :'(<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ääääää en mä osaa vastata tähän mitään järkevää :(<3 aloin itkemään kun luin tätä:( jdkngilaengd. Ei mun ollu tarkotus huolestuttaa mut nii... En silti ajatellu et ihmiset niin vahvasti reagoisi. Mut hei, älä ajattele et sun ois pitäny tajuta jotain, koska et sä ois voinu ku en mitenkää suunnitellu tota pahemmin. Enkä kertonut. Eli ei missään nimessä ollut sun syy! Mä en vaan osannu sanoo mitään kun tein ton :( huono tekosyy mut kuitenki...

      Ja kyllähän se psykiatri ketä mua haastatteli, olis laittanu mulle lähetteen jollekin osastolle mutta en mä kokenut todellakaan että siihen ois tarvetta.
      Ja niin, kyllä mäkin vähän tota polihoitajaa ihmettelin, että se ei aikaa antanu koska lääkäri just painotti et pitäs heti ens viikon alussa saada. Mut onneks terapeutti sit alottaa jos ens viikolla taas työt niin en oo montaa viikkoa ilman mitään kontakteja :) Ku ne lääkärikäynnitki polilla kestää sen max. 15min...

      Ja kyl mä uskon että mä jaksan koulun loppuun ja sitten ne työt! Ne auttaa ettei vaan mieti kaikkea paskaa vaan saa ajatukset muualle!

      Ja kyl mult saa kysyy, en mä siihen hermostu :D <3

      Niin ja en mäkään pärjäis ilman sua täällä mitenkään :((( <3

      Poista
  5. Onneks sä oot elossa!!! Voi pieni :( <3

    VastaaPoista
  6. Oon niin onnellinen ettei sulle käynyt mitenkään peruuttamattomasti! olin ihan sekaisin huolesta mut onneks oot nyt siinä ja hengissä, se on kaikkein tärkeintä nyt <3 sä nouset tosta vielä ja aina saa soittaa/lähettää viestiä, jos siltä tuntuu. oot tärkeä ja parhaita ystäviä mitä mulla on, vaikken sitä oo sanonutkaan varmaan ikinä, pärjäile <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 en osaa sanoa muutakun että samat sanat sulle, oot ihana! <3 <3

      Poista
  7. En oo pitkiin aikoihin lukenu kenenkään blogeja. Tää postaus yllätti ihan täysin, koska oon myöskin ymmärtäny et sulla menee paremmin. Haluisin sanoo paljon kaikkea ja kertoo kaiken mut tuntuu et se ois outoo ja en tiiä turhaa(?) koska L summas kaiken tosi hyvin. En ees tunne sua muuten kuin et oon lukenu sun blogia, mut mä ajattelen sua välillä ja mietin et miten sulla menee.

    En tiiä mitä tällä halusin sanoa.. ehkä sen, että koska mulla on menny nyt paremmin, oon ruvennu uskomaan et kaikesta paskasta voi selviytyy, ja haluun et sä uskot sen kans (ja kyllä varmasti uskotkin)!

    Onneks sait apua noin nopsaa! Hyvä kun sulla on välittäviä ihmisiä! Siitä oon onnellinen :) Ja kummaakin kummallisempi on tää psykiatinen hoitosysteemi...

    ♥:llä Huolipallo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Eikä ykskään kommentti oo outo tai turha :)) <3

      Ja joo kyllä mäkin siihen uskon suurimman osan ajasta, mutta välillä vain sillä sen hetkisellä ololla on väliä... Mutta kyllä me tästä selviydytään :)

      Ja niin oon mäkin onnellinen näistä ihanista ihmisistä <3 Ja tosiaan tä hoitosysteemi on vähän, hmm. erikoinen välillä. Se on heti kun on täysikänen niin suhun suhtaudutaan tosi tympeästi. Siraalassakin tuntui että kaikki hoitajat olisi tarkoituksella vtänyt jonkun sitruunan nenäänsä ennenkun tulee mun luo.

      Poista

Kiitos jo etukäteen kommentista, arvostan kaikkia sanoja:)♥
Kommentinvalvonta on käytössä joten voit sanoa jos et halua kommenttiasi julkaistavan:)
Vastaan kommentteihin pääasiassa omaan blogiini.