mielialojen heittelyä ja "alkoholismia"

Mä oon nykyään koulussa usein jotenkin hyperaktiivinen, tai nauran koko ajan ja olen ihan tyhmä. Ja sitten saattaa ihan yhtäkkiä alkaa ahdistaa tosi paljon. Ja kotona on taas ollut huonompi olo, ahdistaa ja itken paljon. Oon alkanut ajattelemaan, että oonko mä alkanut jotenkin peittämään sen pahan olon tollasella yliaktiivisuudella, etten tuntisi sitä muiden seurassa? Kaikkihan ajattelee että mulla menee tositosi hyvin ja oon liiankin ilonen. Mutta sitten kotona on kuitenkin paha olo taas aina. Taino kai se on koulussakin välillä näkynyt kun kaveri pari kertaa kysynyt että mikä mulle tuli kun hiljenen yhtäkkiä. Yksikin päivä kun oli kuvista niin alkoi ahdistamaan ihan helvetisti ja laitoin vaan musiikit täysille etten kuulisi muita ja yritin hengitellä ja naputin kynällä pöytää ja suttasin paperin täyteen epämääräistä mössöä ja tein vain kaikkeni etten alkaisi itkemään ja oli todella lähellä etten vaan juossut luokasta ulos. Kaveri kirjotti paperille varmaan 10 kertaa että mikä mulla on, onko mulla joku hätänä? vastasin vaan koko ajan että ei ei ja yritin hymyillä ja vakuuttaa että joojoo kaikki on jees. Ei se tainnut uskoa mutta lopetti kyselemisen.. En mä vaan osaa sanoa sitä just sillon kun olo on päällä.  Opettajakin jossain kohtaa katsoi mua vähän pitkään, musta tuntui että näytän joltain pakokauhuiselta eläimeltä. Ja siltä musta vähän tuntuikin. Mutta se meni onneksi ohi. En mä sillä tunnilla mitään kyllä aikaiseksi saanut, pelkkää suttua vain. Kirjotin varmaan 20 kertaa paperille että AHDISTAA, mutta kaikki kirjaimet päällekkäin ettei siitä saanut selvää. Ja opettajaharjoittelijalla meinasi mennä muhun hermo kun naputtelin sitä kynää pöytään (en siis itse edes kuullut sitä naputusta kun kuuntelin kuulokkeista musiikkia) ja käski lopettaa ja siitähän mun olo vaan paheni kun tuntui niin pahalta että se ärsyyntyi muhun.
Pointti oli, että mun olot siis vaihtelee, ja paljon. Yhtenä hetkenä olen yliaktiivinen ja seuraavana istun hiljaa pitelemässä päätä pöydänkulmassa ja yritän olla itkemättä. Enkä tajua omaa käytöstä... En mä edes normaalisti ole sellanen yliaktviininen kehen kaikki ärsyyntyy (kai) mutta musta on tullut sellainen usein koulussa.

Ja sitten ärsyttää kun mulla on meidän ryhmässä alkoholistin maine.... Ei ole kauhean kiva kun tyyliin joka aamu alkaa sillä että joku sanoo "kato sielt se meijän alkoholisti tulee!". Yhelle kaverille jo sanoin etten oikeasti tykkää siitä, mulla on syyni etten halua että mua kutsutaan alkoholistiksi. Se onneksi ymmärsi ja lupasi lopettaa, kun se siis tietää esim. sen, että mun äiti kuoli alkoholismiin.
Tiän että ne sanoo sen vitsillä mutta ei se silti kivalta tunnu, kun sillä sanalla on niin henkilökohtainen negatiivinen merkitys ja mä tosissani pelkään sitä että musta tulee alkoholisti joku päivä, vaikka tavallaan tiedän ettei musta ikinä tule juuri sen takia mitä olen joutunut näkemään ja kokemaan. Silti se pelko on siellä. Mutta olen silti uskaltanut juoda alkoholia :) Okei toi kuulosti tyhmältä. Ei alkoholin juominen nyt varsinainen ylpeyden aihe ole, mutta se on kuitenkin yksi asia jota olen kovasti pelännyt. Eihän sen haittaisi, jos en joisi ollenkaan, mutta olenpahan juonut kuitenkin. Olen itseasiassa omalle mittakaavalle juonut paljon, mutta no ei tä ikuisesti tule jatkumaan kuitenkaan, eikä se nyt varmaan niin hirveästi haittaa :D itsepähän sen juoman olen kurkkuun kaatanut ja päätökseni tehnyt.

Nyt ärsyttää kun ei ole terapiaa. Muutenkin ollut harvemmin kuin pitäisi ja nyt sitten ainakin kahden-kolmen viikon tauko kun terapeutti on leikkauksen takia sairaslomalla. Jes. Ei sillä, kyllä mä pärjään mutta tuntuu oudolta kun en pääse puhumaan asioista.

En jaksa kirjoittaa enempää joten taidan lopettaa tähän :D