Menin tiistaina opon luo kyselemään ens vuoden kurssivalinnoista muttei tarjotin ollu tullut eli sitä ei saatu katottua mutta juteltiin sitten muuten mun koulunkäynnistä ja sanoin etä käyn terapiassa ja näin. No se alko heti puhumaan kirjotuksista ja ennen kun tajusinkaan opo oli ilmottanut mut äikän verkkokurssille ja hakenut sen opettajan siihen huoneeseen. No sit sovittiin että meen tekemään niitä tehtäviä koululle keskiviikkoisin ja torstaisin klo 15-16 kun siellä on joku ns. läksyparkki että saa yheltä tytöltä apua koulunkäyntiin. Ja mä en siis sanonut mitään siitä että haluisin mennä sinne, se vaan päätteli että en haluu tehä yksin. No oli se tavallaan oikeessa, en mä saa oikeen kotona mitään tehtyä. Mutta pitää nyt kattoa että teenkö äikkää mieluummin kotona. Kävin eilen siellä koululla sillon enkä tehny mitään ku ei ollu vielä kirjaa. Tai piti tehä sit jtn yo-tehtäviä mutten ehtiny.
Osallistuin joku aika sitten johonkin tabletin arvontaan vähän aikaa sitten ja siinä oli ruutu missä luki jotain että voi ottaa yhteyttä kesä- ja osa-aikatyöstä ja laitoin rastin molempiin ja nulle sitten soitettiin sieltä eilen ja pyydettiin työhaastatteluun ja sain ajan täksi päiväksi jo. Mulle ei selvinnyt puhelimessa että millasista töistä oli kyse joten jännitti vielä enemmän mennä sinne haastateltavaksi. Mutta se meni ihan hyvin vaikka jännitti. Se oli joku sähköyhtiö ja mun pitää kai puhelmiessa tehdä sopimuksia ihmisten kanssa. Se haastattelutilanne oli onneks aika rento ja kyllä mä alkujänityksen jälkeen vähän rentouduin. Se vaikutti kivalta paikalta ja innostuin siitä oikeesti. Ja kyseessä on siis nyt osa-aikatyö, 15 tuntia viikossa, saan ite päättää työpäivät ja -ajat. Ja saan siitä sitten jatkaa kokopäiväsenä kesän ajan kai.
Ajatus tosta työstä ei tunnu nyt yhtään ylivoimaselta vaikka just terapeutti sano että ei todellakaan osa-aikatöitä vielä mulle kun en tiennyt kumpaa se haastattelu koski. Mutta toi 15 tuntia ei nyt kuitenkaan oo kovin paljoa. Kyllä mä uskon jaksavani koulun lisäksi. Vaikka nyt tulikin yksi kurssi lisää...
Syöminen on alkanut mennä parempaan suuntaan, oon huomannut nyt selkeen eron siinä että meenkö kouluun illalla syömättä mitään vai että syön ennen kouluunlähtöä vaikka ruisleipää ja jugurttia. Eilen oli eka kerta kun oikeesti jaksoin keskittyä bilsan tunnilla ja päässä pyöri muutakin kuin ruoka kun söin siis ennen kun menin kouluun. Kyllä mun pitäis nää faktat nyt tietää mutta näköjään pitää kantapään kautta oppia. Kai tä tästä pikkuhiljaa :) Paino ei oo tippunut nyt tässä, oon syöny sen verran paljon. Tai se liikkuu siinä puolentoista kilon akselilla, riippuu minkä verran syön.
Kyllä oon nyt selkeästi huomannut että tä ei oo todellakaan pelkästään kiinni painosta. En mä romahda jos aamupaino on melkeen kilon isompi kuin edellisenä päivänä enkä lopeta syömistä. Osaan ihan järjelläkin ajatella. maailma ei pyöri van numeroiden ympärillä, en laske kaloreitakaan melkein ikinä tarkkaan tai siis yhteen, kyllä mä yksittäisten aineiden energiamäärät tiedostan hyvinkin.
Polilla en pystynyt kertomaan että oon ostanut vaa'an, en vaan saanut sitä ulos suusta. Enkä oo terapiassakaan kertonut.
Mutta menin vähänniinkuin lupaamaan maanantaina polilla että kerron tukihenkilölle rehellisesti syömistilanteesta. Mutta tä on nyt mennyt paremmin. Niin ei mulla oo paljoa kerrottavaa kai. Taino lämmin ruoka on edelleen se vaikein. Mutta on edistystäkin tapahtunut :) Siis ei oikeestaan lämpimässä ruuassa mutta muuten oon monipuolistanut ruokavaliota :) Ja söin mä tänään savulohisalaattia jonkun verran :) Kai mä jotain sanon huomenna kun on aika tälle nmky:n psykiatrille, ollaan siellä siis kolmestaan tukihenkilön kanssa. Tuntuu vaan turhalta sanoa kun oon syöny tarpeeksi kuitenkin. Mutta ei kai se tarkota että syöminen ois ihan kunnossa... Ja se menee vähän niin että liikaa tai liian vähän.
Ahdsitaa vaan kun polilla hoitaja puhu siitä että paino ei sais laseka yhtään ja sen pitäis jopa nousta tänhetkisestä vaikka oon vielä normaalipainonen. Mutta joo on se mun ns. biologinen paino kai jonkun verran enemmän tai paino on ollut kuitenkin suurempi pitkän aikaa jo.
En vaan tiedä mitä mun pitäis tehä itteni kanssa. Tai tän itseinhon ja häpeän. Kaupungilla kävellessä tekis mieli vaan vajota maan alle tai huutaa jotain että "Vittu ei tarvii tuijottaa vaikka oonkin ruma ja läski" Peilistä katsoo ällöttävän näköinen ihminen enkä yksinkertaisesti halua elää tän näköisenä ja kokoisena, vihaan itseäni ihan älyttömästi. Mittailen kehoani jatkuvasti ja ravaan vaa'alla useita kertoja päivässä ja tuijotan itseäni peilistä vaikka se vaan lisää itseinhoa ja iltaisin itkettää kun tunnen oman kehon selkeästi kaikki ne pehmeät kohdat ja usein kyllä itkenkin sitä hysteerisenä
Hyvä, että syömiset sujuu jo paremmin ja oot saanut laajennettua ruokavaliota :) siitä se lähtee! ja älä ravaa siellä vaa'alla, ei se luku kerro automaattisesti lihomisesta tai laihtumisesta.
VastaaPoistaMä en tiiä miks inhoot ittees niin paljon kun et kuitenkaan oo ruma etkä läski :/ Miten saisin sut vakuuttumaan siitä et oot oikeesti hyvä just tollasena♥
halaus♥
niin:) nojoooo tiän...
Poista♥
Sullekin♥
Sä tuut jotenkin mieleen tästä tytöstä http://girlbehindsmiles.blogspot.fi/ mut mä niiin toivon, että sun kohtalo on toisenlainen.
VastaaPoistaai tuun:( Mutta mä oon aika varma että mun kohtalo ei tle olemaan samamlainen!:)♥
Poista