I break down, the fear is sinking in. The cold comes, racing through my skin

Itkettää. Luen fit-lehteä ja  katson kaikkia lihasliikeohjeita ja ruokavalioita ja mietin vain että pitäis alkaa noudattamaan vaikka mitä. Ja oikeasti haluaisin elää terveellisesti ja saada kiinteämmän kropan. Mutta ei, mä jatkan tätä älytöntä ahmimista ja oksentamista (tai oksentamattomuutta). Ja unelmoin siitä että pitäisin itsestä huolta, tai siitä että haluaisin sitä tarpeeksi tehdäkseni sen eteen töitä. VIHAAN tätä kehoa, vittu että vihaankin. Enkä halua mitään muuta niin kovasti kuin laihtua ja olla tyytyväinen itseeni. Tai kuihduttaa itseni sairaan näköiseksi
Ja tuntuu niin tyhmältä sanoa O:lle että en pysty menemään ensi viikoksi sen kanssa elixiaan (pääsen ilmaseksi) koska keho ahdistaa niin paljon. Silleen "Oon lihonnut joten sen pysty menemään salille" Enkä pysty menemään lenkillekään. Ajattelen vaan että "En voi mennä ennenkun painan vähintään sen x kiloa, en kehtaa" Ei siis mitään järkeä. Ja kun en edes oo itseeni sen tyytyväisempi ton painosenakaan. Tai kai mä saatan jotenkin eron huomata, mutta silti vihaan itseäni yhtä paljon.

Terapeutilla alkoi loma nyt, kaksi viikkoa onneksi vain. Hyvä että se pitää kahdessa jaksossa sen loman eikä kerralla niinkun suurin osa. Vaikka eipä mulla mitään hengenhätää ole. Mutta oon tottunut käymään sen 2 kertaa viikossa

Ps. Innolla odotan ens viikon hellettä <3 ei vittu jaksa mitään plus kahtakymmentäyhdeksää. Mut varmaan löytää sisältä.