Kuuntelin Superchikcin kappaleita pitkästä aikaa ja aloin melkein itkemään. Tuli mieleen kaikki muistot ysiluokalta, kun istuin välitunnit vessassa kuunnellen mm. näitä biisejä koska en kestänyt muiden seuraa, kun kuuntelin musiikkia koko ajan että pysyin jotenkuten kasassa ahdistuksen kanssa kun ei kuule muiden puhumista ja nauramista. Kun koko ajan sai pidätellä itkua ja näytellä normaalia, nauraa väkisin ja puhua "normaalisti". Nyt taas tajuan kuinka pitkälle mä olen päässyt niistä ajoista. Enää en välttele muiden seuraa ahdistuksen takia, olen mukana muiden jutuissa ja tykkään olla kavereiden kanssa. En vain mieti pelkästään kuolemaa tai laihdutusta tai halua viiltää. Mun elämässä on paljon enemmän sisältöä kun tuolloin. Enhän mä tehnyt muuta kun tein pakolliset asiat, eli kävin koulussa ja söin kun oli pakko ja lopun ajan istuin huoneessa.
Törmäsin näihin biiseihin itseasiassa kun selailin vanhaa blogia läpi. Se on aika surullista luettavaa.Täynnä kaloreita ja itsevihaa ja ajan kuluessa eteenpäin yhä enenevässä määrin itsetuhoisuutta ja pahaa oloa.
Laitan tähän pieniä pätkiä vanhoista postauksista... noista tajuaa kyllä kuinka paljon mä oon parantunut.
6. Helmikuuta 2011
Tässä vaiheessa omahoitaja oli vähän huolissaan musta, mutten pystynyt kertomaan vielä mitään..(myöhemmin se sanoi sitten että oli ollut huolissaan aiemmin muttei ollut enää, vaikka mulla meni koko ajan vain huonommin)
"mun
pää on ihan sekasin.
tänään mä itkin ihan sikana, ja olin tosi ahdistunut ja oli tosi heikko olo ja kaikki voimat loppu. meinasin sit alkaa itkemään mun omahoitajan edessä, ku istuin sen kaa pöydässä ja juteltiin jotain, ja se kysy et
"onhan
sul kaikki hyvin?"
"joo,
on mul"
"kertoisithan
sä, jos sul olis jotakin?"
"joo"
meinasin
alkaa itkemään, kun vastasin, että "joo, on mul". voi,
kun mä vaan pystyisin kertomaan kuin paha olo mul oikeesti
on. siinä sitten pidättelin taas kerran itkua ja jatkoin
juttelemista.
"mä
alan koht oikeesti huolestuu sust" se sano, ku mä en hetkeen
jaksanu esittää ilosta, normaalia. mut
sit sain koottuu itteni ja sanoin et "ei mul mikään oo"
miks
sn pitää olla niin hiton vaikeeta? miks mä en vaa voi mennä vaik
mun omahoitajan luo ja sanoo et "mä en jaksa enää" miks
se on vaan helpompaa esittää, että kaikki on hyvin?"
15.helmikuuta 2011
Tässä vaiheessa mä aloin huomaamaan mun syömiskäyttäytymisen muutoksen...Kumpa olisin lopettanut tossa vaiheessa mutta ei...
"koulu oli ihan perseestä, se nyt ei mikään yllätys ollut...paitsi nyt M
jutteli vähän enemmän mun kanssa, ja halus tulla jopa tänne mun
kaa suoraan koulusta ja sen jälkeen mu synttäreille :) meil oli
ihan kivaa, ei me mitään erikoista tehty, kuunneltii musaa ja
luettiin jotai ylityhmiä vitsejä ja naurettiin
(huom! mä nauroin!!!) ihan turhille
jutuille...
sit
J tuli ja sit alko synttärit... alku oli ihan kamala, syöminen
tuntu ihan ylivoimaselta, ja kun vihdoin otin popparin, kun en enää
kehdannut olla syömättä kun kaikki työns koko ajan naaman eteen
purkkeja ja sano"ota vähän juustonaksui tai keksii", niin
J ja M oli ihan et "WOOU SE SYÖ! ihme! " sit olin vaan et
mitenni? " noku ei sun ikinä tee mieli" ja M sano
"koulussakaa sä et ikinä syö mitään, sä otat sitä ruokaa
lautasel ja sit sä vaan leikit sen sotket sitä haarukal" sit
aloin oikeesti aattelemaan et koska mä oon viimeks syöny kunnon
ruokaa koulussa, ja e muistanu... ja muutenkin aloin miettimään et
onks ruoka oikeesti mun mielestä niin"paha" asia ja tulin
tulokseen, että on... mä oon oikeesti sitä mieltä, et ruoka ei oo
hyvä asia, se on huono ja se et mä syön, on väärin...
ei
kai mul oo oikeesti tulos mitään hiton syömishäiriötä?? ruuast
on oikeest tullu tärkein asia mu elämssä, tai laihduttamisesta...
mun koko elämä tuntuu pyörivän vaan sen ympärillä...pelottavaa.
ja aattelin viel vähän aikaa sit, et ky mä nyt omil synttäreil
voin syödä hyväl omal tunnol herkkui, mut ei, en mä voinu... siis
se oliihan uskomattoman vaikeeta syödä yks vavanen poppari, kun
pöytä oli täynnä muita nuoria... sit mä kuitenin söin sen, ja
ei se sit todellakaan jääny siihen, söin sit viel ihan sikana
lisää popparei ja keksii ja karkkii ja ja pieni pala kakkua,
jota vannoin olevani syömättä, ja limsaa... ja sit
söin oikeestaan ihan hyvällä omallatunnolla päivällä
nakkikeittoa M:n kanssa lastiksessa...yks syy o se, et siin ei ollu
muit syömäs samaan aikaan ja arvostelemassa mua koko aikaa... olin
ihan ylpee itestäni, mut nyt vaan ahdistaa noi synttärit, ku tuli
syötyy kaikkee paskaa... kaloreit ajoku miljoona... onneks en
sentään sortunut juustonaksuihin, hyyi.. "
27. Helmikuuta 2011
"mua
oikeesti pelottaa, miten tuun selviimään tän loppukevään
koulussa, ihan oikeesti. mä en vaan jaksa
esittää enää
et mul
on kaikki kunnossa, hehe
nauran ja oon ilonen, näättekste? ku
oikeesti tekis vaan mieli jäädä ainakin muutamaks ylimääräseks
päiväks makaamaan sänkyyn ja yrittää selvitä edes siitä...
miten elämä voi mennä näi vaikeeks? siis ku mun voimat menee
nyttenki kaikki siihen, et yritän jaksaa esittää noil aikuisil
pari kertaa päivässä, et ei mul oo mikään...
mä
en oikeesti jaksa enää tehä mitään, en
ees elää, tai
voiks tätä elämiseks ees kutsuu? koitan vaan selvitä yhen päivän
kerrallaan, mut seki on liian vaikeeta, ku en osaa elää silleen, ja
must oikeesti tuntuu, et kuoleminen ois vaan helpotus. mun
elämä menee nyt vaan hukkaan, ku en osaa
elää.
eläminen on mulle oikeesti pelkkää pakkopullaa, mä en nauti elämisestä, mä en pidä siitä, tä on mulle vaan jotain sellasta, mitä täytyy tehdä, miks, sitä mä en tiedä, en oikeesti tiedä.
mä en enää pysty tekemään mitään, mä en jaksa enää pakottaa itteäni tekemään mitään... hyvä kun mä jaksan sen verran nousta, et meen syömään, ja senkin teen vaan siksi, että aikuiset käskee... mä en jaksa pedata sänkyä, en jaksa mennä ulos, en jaksa liikkua, en jaksais vaihtaa vaatteita, en jaksais käydä suihkussa, en jaksais laihduttaa, en jaksais elää... "
eläminen on mulle oikeesti pelkkää pakkopullaa, mä en nauti elämisestä, mä en pidä siitä, tä on mulle vaan jotain sellasta, mitä täytyy tehdä, miks, sitä mä en tiedä, en oikeesti tiedä.
mä en enää pysty tekemään mitään, mä en jaksa enää pakottaa itteäni tekemään mitään... hyvä kun mä jaksan sen verran nousta, et meen syömään, ja senkin teen vaan siksi, että aikuiset käskee... mä en jaksa pedata sänkyä, en jaksa mennä ulos, en jaksa liikkua, en jaksais vaihtaa vaatteita, en jaksais käydä suihkussa, en jaksais laihduttaa, en jaksais elää... "
1. Maaliskuuta 2011
"miksen
mä vois vaan syödä ihan normisti ja liikku tarpeeks ja laihtuu
muutaman kilon? miks mun pitää yrittä pärjärä mahdollisimman
vähällä ruualla ja yrittää laihduttaa niin, ja sitten ahmia
kaikki kalorivajeet kerralla? tä on vaan nii helvetin
stressaavaa käydä koko ajan vaa'alla ja miettiä suurimman osan
aikaa kaoreita. ja sit ku mä en ees laihdu...
mut
tänään taas nähtiin se syömisen vaikeus, kun piti
niitä rasvasia ranskalaisia
syödä, mä vaan tuijotin niitä ekat viis minuuttii ennen ku
tajusin, et mun pitäis syödä
ne. sit
alko ahistamaan ihan mielettömästi, enhän mä voi
syödä noita, niissähän on ihan sikana kaloreita ja
rasvaa. kyl
mä niit sit muutaman söin kyyneleitten valuessa poskilla... pelotti
koko ajan, että mä lihoisin niistä ihan sikana. sit ku selvisin
parista ekasta ranskalaisesta, syöminen muuttui paljon helpommaksi,
ei enää ahdistanut niin paljon. en mä niitä kuitenkaan paljoa
syönyt, kun alkoi pelottamaan se syömisen helppous. mä
oisin hyvin voinu syödä ne kaikki ranskalaiset ja ne
broileripyörykät siitä lautaselta, jos oisin vaan alottanu syömään
vauhdilla... sit ku syö hitaasti, ehtii miettimään niitä kaikkia
kaloreita, jotka imeytyy sun kehoon ja muttuu rasvaksi, eikä tee
mieli syödä, mut sit ku syö nopeesti, eikä ajattele, niin voi
syödä vaikka kuinka paljon... tai niin musta tuntuu, en vaan ite
pysty alkaa syömään siten, se oli yllättävän vaikeaa..."
22. Maaliskuuta 2011
"äsken
oli vähän aikaa melkeen ilonen olo, se johtui sellasista asioista,
kun että
A)
onnistuin välttämään lämpimän ruuan äsken ja
B) vaa'an numero on selvästi laskussa
B) vaa'an numero on selvästi laskussa
ja
tänään oli sit koulus tosi paha olla, ahdisti ihan hirveesti ja
halusin vaan lähtee pois. teki pahaa kattoo ku M vaa nauro ihan
sikana ku se sekoili jotain muitten meijän luokkalaisten kaa, mä
vaan seisoin siin reunas hiljaa musiikit täysil korvil ja yritin
taas vaihteeks pidättää niitä kyyneleitä, mitkä meinas tulla...
sit O tulee siihen R:n kaa selittämään jotain omaa ja asekoilemaan
siihen, ja mä meinasin oikeesti mennä paniikkiin, ku oli nii hirvee
olla. sit O vaa sanoo mul jotai, mä en kuule mitä, ja sit se vetää
mun kuulokkeet pois korvilt ja sanoo "älä kuuntele musiikkii,
ni et jäädytä nii pahasti" sit se hakkas jollai ihme
avaimenperäl mun päätä ja kaikkee, voin sanoo et ei ollu kauheen
helppoo seisoo siinä... pari huomaamatonta kyyneltä siinä valus,
mut muuten sain pidettyy itteni kurissa..."
10.Huhtikuuta 2011
"ja
kohta pitäs mennä syömään, ranskalaisia
ja uunimakkaraa. syö
vain muutaman ranskiksen, "ei
mee vielä alas ku heräsin vast äsken".
makkaraan en koske, piste. ja miks mä olin niin tyhmä, että
laitoin salaattiin viinirypäleitä?
niissähän on ihan sikana kaloreita. no, yritän olla ottamatta
niitä. sit seuraavaks aion syödä iltapalan, activia tai yks
ruisleipä.
on se muuten kiva, kun mulle nauretaan kun mä yritän tehä mun ruisleipää. eilen T(hoitaja) ja L (nuori) nauro mul, ku kuulemma "katoin leikkelelautasta niin keskittyneesti". mul oli kauhee taistelu et otanko mä salaattia, kalkkunaleikkeen ja kurkkua ja paprikaa vai otanko pelkästään kurkkua. ahisti ihan sikana se tilanne, kun muutenkin on syöminen tarpeeksi vaikeaa ja sitten mulle vielä nauretaan. otin sitten pelkästään kurkkua. ja koko sen ajan, kun mä söin, T tuijotti mua. ihan koko helvetin ajan. kaikki muut oli syöny, myös se, mut se ei mitenkään voinu lähtee pöydästä pois ku piti kattoo ku mä syön. mikä helvetin ongelma sil on mua kohtaan? ja aina ku meen aamulla vessaan, niin se tulee salamana aikuistenhuoneesta kattomaan et mihin mä meen vessasta tultuani. ja jos mä oisin syöny aamupalaa vessan jälken, niin en varmana syö sen jälkeen enää kn se tulee kyttäämään kun mä syön. ja aina ku se kuulee et meen keittiöön, se tulee heti aikuistenhuoneesta kyyläämään, että mitä mä teen. siis ei helvetti se on ärsyttävä ja ahdistava. mul menee oikeesti hermo siihen. "
11.Huhtikuuta 2011
"nyt
mä aion vaan laihtua, laihtua, laihtua niin
paljon, ettei mua enää oo. mä
haluun vaan kuihtua
pois.
onks se liikaa pyydetty?
mä en enää vaan pysty olemaan tällänen läski.en vaan pysty. jos mun mieli on sairas, niin mä sit myös aion näyttää siltä.
mä en enää ikinä halua syödä mitään. ruoka on paha. se on turhaa. mä en tarvii sitä.
mä aion vielä näyttää, että mä pystyn siihen. "
onks se liikaa pyydetty?
mä en enää vaan pysty olemaan tällänen läski.en vaan pysty. jos mun mieli on sairas, niin mä sit myös aion näyttää siltä.
mä en enää ikinä halua syödä mitään. ruoka on paha. se on turhaa. mä en tarvii sitä.
mä aion vielä näyttää, että mä pystyn siihen. "
17.huhtikuuta 2011
"mä
en vaan haluais pettää ihmisten luottamusta taas
kerran.
mä
en haluis todistaa, ettei musta vaan oo
tähän
mutta
samalla mä vaan haluun lopettaa tän pelleilyn
tyyny
kastuu yhä uusista kyynelistä,
reidet
täyttyy yhä uusista viilloista.
pää
täyttyy yhä sairaammista ajatuksista
keho
täyttyy yhä turhemmasta ruuasta
voiko
tätä kierrettä enää lopettaa?"
27. Huhtikuuta 2011¨
"en pysty tekemään enää mitään
29.Huhtikuuta 2011
"miten voi ahistaa näin paljon? ja miten kukaan ei huomaa sitä? must tuntuu, että kohta mä hajoan palasiksi, mä en vaan jaksa pitää itteäni koossa päivästä toiseen. mutta silti mä teen sen. ja kukaan ei taaskaan huomaa mitään.
27. Huhtikuuta 2011¨
"en pysty tekemään enää mitään
oon
menettäny kauan sitten kyvyn hymyillä aidosti, nauraa aidosti
en
haluis enää nähä ketään ihmistä
en
haluis sanoo enää sanaakaan
en
haluis enää valehdella kenellekkään
en
jaksais enää yrittää elää
tai
voiko tätä enää yrittämiseksi sanoa?
mä
oon jossain sisimmässäni jo luovuttanut
ja
katson itseäni ulkoapäin
kuinka
kauan aion vielä jatkaa tätä teatteria?
kuinka
kauan aion vielä kituuttaa turhaan?
mä
oon vaan tyhjä kuori
mun
sisällä ei oo enää mitään
mä
oon kuluttanu sen kaiken
ja
nyt en enää tiedä mitä mun pitäis tehdä"
"miten voi ahistaa näin paljon? ja miten kukaan ei huomaa sitä? must tuntuu, että kohta mä hajoan palasiksi, mä en vaan jaksa pitää itteäni koossa päivästä toiseen. mutta silti mä teen sen. ja kukaan ei taaskaan huomaa mitään.
vittu
mä en pysty tulemaan huoneesta ainakaan
tuntiin ulos sen
jälkeen kun
mä olen syönyt,
mä en kehtaa,
mua pelottaa et kaikki kattoo mua ja ajattelee vaan et mikä
läski mäki oon."
En nyt jaksa laittaa enempää. Toukokuussa mun blogi sitten löydettiin ja lastenkodin hoitajat sai tietää kaiken... Sitten pian vaihdoin blogia ja se olikin asia erikseen. Täynnä pelkkää pahaa oloa. En mä edes tunnista itseäni näistä vanhoista teksteistä, mikä on tietenkin hyvä asia.
Ja kun kirjoitin siitä miten kukaan ei huomaa mun pahaa oloa niin kyllähän ne huomasi, ettei mulla kaikki ollut hyvin. Muttei ne osannut kuvitellakaan sitä mitä ne mun blogista löysi...
Ja tosiaan juuri edellisenä päivänä ennenkuin ne löysi mun blogin, kävin A:n kanssa keskustelun siitä että mikä mulla on.
"maanantaina, vähän ennen ruokailua mun omahoitaja sanoi, että hänellä on asiaa sitten ruokailun jälkeen. mä kysyin vaan että oonko mä tehnyt jotain? mut se sano että eeen mä mitään oo, ihan yleisesti vaan haluu jutella. siin vaihees mun epäilykset alko heräämään. no, ei siinä mitään, söin sitten ruuan ja sitten se tuli mun huoneeseen ja istus siihen mun tuolille, mä olin sängyllä, ja kattos mua. sitten meillä oli pieni keskustelu:
Ja kun kirjoitin siitä miten kukaan ei huomaa mun pahaa oloa niin kyllähän ne huomasi, ettei mulla kaikki ollut hyvin. Muttei ne osannut kuvitellakaan sitä mitä ne mun blogista löysi...
Ja tosiaan juuri edellisenä päivänä ennenkuin ne löysi mun blogin, kävin A:n kanssa keskustelun siitä että mikä mulla on.
"maanantaina, vähän ennen ruokailua mun omahoitaja sanoi, että hänellä on asiaa sitten ruokailun jälkeen. mä kysyin vaan että oonko mä tehnyt jotain? mut se sano että eeen mä mitään oo, ihan yleisesti vaan haluu jutella. siin vaihees mun epäilykset alko heräämään. no, ei siinä mitään, söin sitten ruuan ja sitten se tuli mun huoneeseen ja istus siihen mun tuolille, mä olin sängyllä, ja kattos mua. sitten meillä oli pieni keskustelu:
"mä
oon huolissani susta. mä oon saanu taas viestiä, että sä et syö
tarpeeks ja vietät hirveesti aikaa huoneessas. ja tää ei oo eka
kerta. nyt mä kysyn sulta ihan suoraan: mikä mättää?"
"hä?
en mä syö liian vähän!! ja ei missää mätä!"
"no
kyllä mättää. mä en enää usko tohon. tähän asti mä oon aina
uskonut sua, ku oon kysyny sulta ja sä oot kattonu mua noilla
suurilla vihreillä silmilläs niin vilpittömästi. mut nyt oon
saanu nii paljon viestiä, että sä et enää puhu kellekkää ja
syöt liian vähän ja vietät kaiken aikas huoneessas. niin kyllä
jossain mättää."
"no
ei missään oikeesti mätä. ei mul oo mikää."
"no
kyllä on. sä oot vaan ollu aina niin perhanan hyvä piilottamaan
kaikki tuntees. sä et näytä yhtään mitään, mitä sä et haluu
näyttää. sä oot oikeen mestari siinä lajissa. ja se ei oo hyvä
juttu. ku sitten ne kaikki patoutuu sun sisään ja niitten pitää
päästä ulos."
"jaa"
"älä
taas tee tota. mä en enää mee tohon. mä en enää usko sua, sä
oot vaan liian hyvä tossa. sä vedät sellasen verhon sun eteen ja
piiloudut sen taakse. mä en luovuta. kerro kiltti, mikä mättää
oikeesti."
"no
ei mikään mätä."
"kyllä
mättä. mä en usko, ettei mätä."
"noku
ei mätä"
"sun
pitäs joskus suuttua kunnolla, ja vaan päästää se kaikki paska
ulos susta. se olis terveempää kun toi, että sä vaan hymyilet
kauniisti tossa mun edessäni ja vakuutat kaiken olevan hyvin."
"jaa.
ja mul on kaikki ihan tarpeeks hyvin."
no
ei tasan oo. sä oot laihtunukkin. täätkö, se on eka merkki, mikä
viestii siitä, ettei kaikki oo hyvin."
"jaa.
mut mitä sitten jos mä laihduin pari kiloo? ja seki on jonku yli
puolen vuoden aikana."
"no
se ei oo tossa iässä tervettä. sun päinvastoin pitäs lihoo."
"jaa"
"ihan
oikeesti. vastaa ihan rehellisesti, tuntuuko susta, että sut
pakotetaan syömään, ettet sä haluis syödä?"
"öö
eei? miks tuntuis. kyl mä syön sit ku on nälkä. kyl mun tekee
mieli syödä"
"ai,
eli siinä ei oo ongelmaa"
"nii"
nojoo,
en jaksa kirjottaa enempää, se jatkus viel aika kauanki. mut
oleellisint tosa oli se, et mun omahoitaja tietää
jotain. tai nii, eli se on huomannu. mut en mä sille
mitään sanonu, ainakaa vielä. se pyys monta kertaa ja vakuutti et
se tekee sen vaan siks, et se välittää musta. mut mä en silti
sanonu, en vaan pystyny. ja se ei todellakaan jätä sitä tähän.
se odottaa, että mä kerron sille huomenna, kun se tulee
iltavuoroon. mut en kerro. mul on parempi suunnitelma. yks
ihana (en viitti laittaa nyt linkkiä, kun en tiedä haluatko)
bloggari soitti mun puolesta meijän psykologille, ja varas mulle
ajan. mulla on aika torstaina kello 15. ja mä aion sanoa
omahoitajalle siitä, sillä se raahaa mut muute koululääkäril, ja
sitä mä en haluu. sanon sille, et en pysty puhumaan sille, koska
täällä on muitakin aikuisia jotka saa tietää kaikki mitä mä
kerron, joten mä kerron ne mieluummin ulkopuoliselle. tai jotai. ja
mul on samana päivänä koululääkäri, johon omahoitaja tulee
mukaan, siis melatoniinin käytöstä. ja mä en todellakaan halua,
että se sanoo sille mitään.
ainoo
mikä meni läpi, oli syöminen. tai ei ne ainakaan
tällästä vammailua epäile. "
Se oli ihan kamala hetki kun sain tietää että kaikki aikuiset oli lukenut sen blogin läpi. Se oli niin henkilökohtainen ja olin muunmuassa kirjottanut mitä joistain hoitajista silloin ajattelin. Ja nyt en tajua miten mua ärsytti kaikki niin paljon mutta aika epämiellyttävää tekstiä siellä oli eräistä hoitajista. Mm. tällasta:
"en
oikeesti kestä asuu tääl...ja pitäs joku 3 vuotta viel kestää,
mä saan jonkun hermoromahduksen ennen sitä oikeesti! ja nyt T on
iltavuoros... vittu mun oikeesti tekis mieli mennä jonnekki pois
täält... mä en tajuu miten joku ihminen voi olla niin vitun
ärsyttävä? siis se ei sovi yhtään täl alal... sen on aina pakko
sanoo viiminen sana ja sen on pakko aina päästä pätemään joka
vitun asiassa, vaikkei se tietäis iitä mitään ja sit se on kauhee
pilkunnussija ja valittaa joka asiast ja sit se käy munki huonees
aina viikonloppusin ainaki 3 kertaa pelkästään sanomassa moi... ja
sit se tulee viel kyyläämää mitä mä teen ja valittaa aina
jotai... sitä ei pysty selittämään kui ärsyttävä se on, se
pitäis ite kokee..."
Eikä toi ollu ees pahimmasta päästä... En nyt löydä sitä yhtä postausta mutta siinä kirjotin siitä että oltiin samaan aikaan keittiössä ja teki vaan mieli heittää veitsi sen naamaan ku se ärsytti niin paljon "Meinasi kyllä lentää veitsi erään ihmisen naamaan kun ärsytti niin paljon sen valitus" ...Ja se siis luki sen blogin varmaan kans läpi ja ties et tarkotan sitä...:D Eikä mul sit jossain vaiheessa ollutkaan mitään kyseistä hoitajaa vastaan, yhtäkkii se ei enää ärsyttänytkään vaan oli ihan jees. Muutenkin sillon joskus örsytti ja ahdisti ihan kaikki koko ajan ja olin ihan räjähtämispisteessä koko ajan ja sain ihme "raivareita" jotka kyllä jostain syystä sattui aina ruuan yhteydessä..
Oon kyllä todellakin ihan eri ihminen kun tuolloin kolme vuotta sitten. En kyllä silloin olisi uskonut millainen olen nyt, jos mulle olisi kerrottu. Mutta hyvä että näin päin ;) Ja huomaan myös miten kirjotustyyli on hieman muuttunut..:D
ps. Jätin tarkoituksella varsinaiset laihdutuskaloripainopostaukset laittamatta tähän :)
ps. Jätin tarkoituksella varsinaiset laihdutuskaloripainopostaukset laittamatta tähän :)
noi kaks biisii tu mullekki kauheesti muistoja.
VastaaPoistasurullinen postaus :( Mutta tästä tosiaan näkee, miten sä oot edenny! Oot vahva <3
Kiitos <3
Poista