torstai 3. huhtikuuta 2014

Mitä mulle nyt kuuluu?

Voisin pitkästä aikaa kertoa ihan että mitä mulle kuuluu.  Edelliset postaukset kun ei sitä ole käsitellyt varsinaisesti.

Mulle kuuluu  hyvää tällä hetkellä. Ensi viikolla alkaa "työharjottelu" eli tavallaan tet-jakso. Paikan piti mielellään liittyä hakutoiveisiin ja yritinkin ekat kaksi viikkoa saada erilaisista labroista paikkaa, mutta turhaan. Mikään ei ottanut; joko oli jo harjoittelija tai sitten kiikasti siitä etten opiskele vielä alalla. Huoh. Soitin varmaan kymmeneen eri paikkaan. Tän viikon olen yrittänyt hakea kaikista mahdollisista paikoista, en ole muuta tehnytkään. Valehtelematta käynyt noin kahdessakymmenessä liikkeessä kysymässä, turhaan. Tänään sitten onneksi sain paikan Coffee Housesta. Ei ihan omiin yhteishakutoiveisiin liity, mutta sentään joku paikka ja kuulemma suurella todennäköisyydellä saisin jatkossakin kyseisestä kahvilasta töitä!

Mulla menee psyykkisestikin oikeasti hyvin. Terapeutti kysyi viime viikolla olenko onnellinen? Siihen en osannut vastata. Mitä edes on onnellisuus? Mutta kun mietin sitä sitten yksiksenikin myöhemmin niin tulin siihen tulokseen että onnellisuus tarkoittaa mulla psyykkistä ja fyysistä terveytta tai tasapainoa ja tyytyväisyyttä elämään (ja kai itseenkin...). Sanoin kyllä terapeutille että kai mä tyytyväinen tällä hetkellä olen. On asioita, joihin en ole tyytyväinen ja ne kohdistuu lähinnä itseeni mutta muuten olen kai ihan tyytyväinen tänhetkiseen elämään. Mulla on ihania ystäviä ja kavereita, tulevaisuus on aika selkeä, tiedän mihin menen syksyllä opiskelemaan (toki se ei ole 100% varma mutta melkein), koulussa menee ihan hyvin enkä koe itseäni enää oikeastaan yhtään masentuneeksi (IHANA SANOA!). Syömisen kanssa pärjään myös ihan jees. Tänään tein lämmintä ruokaa. Tonnikalapastaa ja salaattia. Jääkaappin jäi vielä toinenkin annos ;)

Nyt on taas jotenkin motivoitunut olo syömistenkin suhteen ja haluan oikeasti saada sen kuntoon. Haluan syödä säännöllisesti ja monipuolisesti ja harrastaa liikuntaa ja kohottaa kuntoa ja kiinteytyä. Laihduttaminenkin houkuttaa koska tuntuu että vain lihon koko ajan mutta kyllä mulla pysyy järki kädessä sen kanssa, en mä lähde mihinkään anoreksiapeliin mukaan. Toivottavasti en ikinä. Ja mä toivon että kun saan syömisen kuntoon oikeasti niin paino tippuu hieman koska en mä ennen syömishäiriötäkään näin paljoa painanut. Tai oletan että painan nyt enemmän kuin silloin, en tiedä mitä paino oikeasti on. Ja hyvä niin.

Tänään kun oltiin yhden ohjajan kanssa käymässä yhdessä työpaikassa ja käveltiin koululle niin ohjaaja sanoi että  "Sä oot kyllä muuttunut ihan hirveästi tän vuoden aikana. Sillon kun sä tulit niin sä olit tosi arka ja hiljanen mutta nyt oot ihan erilainen. Oot aikuistunut tosi paljon tän vuoden aikana ja juteltiinkin *opettaja*:n kanssa että susta on kyllä vaikka mihin. Jos sä syksyllä olit arka ja ujo tyttö niin nyt susta on tullut nuori nainen " Mä jotenkin liikutuin kun se sanoi noin. Se oli niin ihanasti sanottu :) Eikä se varmaan valehtelekaan...  Eikä se ole ainut ketä on ton suuntasta sanonut, terapeutti ja tukihenkilö ja A esimerkiksi on ihan samaa mieltä siitä että oon vaikka viimisen vuoden aikana muuttunut ja kasvanut ja toipunut hirveästi. Musta on tullut paljon itsevarmempi ja avoimempi ja voin paljonpaljon paremmin niin masennuksen kuin syömishäiriön suhteen. Vielä on joissain asioissa paljonkin töitä jäljellä mutta hirveästi mä olen eteenpäin jo mennyt :) Ja terapeuttikin on monta kertaa sanonut että paljon mä olen sen eteen töitä tehnytkin. Kai mä sitten olen. En jotenkin osaa silleen itse ajatella mutta enkai mä ihan itsestäni ole parantunut :D Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen ja koululla esimerkiksi on ollu todella suuri rooli mun itsevarmuuden ja voinnin paranemisen suhteen.



Mä tossa yks päivä jopa hetken ajattelin että mä näytän aika normaalilta. En nähnytkään peilistä sitä normaalia rumempaa ja epämuodostunutta olemusta vaan aika tavallisen näköisen tytön. En pysty mitenkään sanomaan että olisin kaunis mutta ehkä mä opin vielä hyväksymään joka päivä itseni tän näköisenä enkä toistele samaa "rumaläskihyivittuyäk" -mantraa kun katson itseäni.

ps. Tänään laskee seroquel kolmeensataan! ;)

pps.  Tämä kuva jotenkin puhutteli mua niin paljon että halusin jakaa sen. Haukkuisitteko te ketään muuta samalla tavalla kuin itseänne?

4 kommenttia:

  1. Tosi ihana lukea että sulla menee hyvin <3 ja sä oot tosi kaunis, toivottavasti vielä joskus itekkin näät sen. :)

    Hyvä myös ku oot saanu lääkkeitä laskettua, mutta kantsii silti olla varovainen niitten kanssa ettei laske liian nopeasti alas. Mulla itellä oli ennen kauheen raskas lääkitys, ja aluksi lääkkeitten laskeminen meni tosi hyvin ja laskettiin parikin lääkettä kokonaan pois mutta sitte ku ruvettiin laskemaan viimestä lääkettä pois nii huomas että olikin liian aikasta (ootkin varmaan lukenu viime syksynä mun blogista)... vaikka eihän se liian aikanen laskeminen sillee niin katastrofi olis, koska voihan niitä nostaa takas ylös niinku mullakin, mutta kuitenkin :) tietty se voi olla sulle myös se ihan oikee hetki, mutta sanoinpahan vaan ettet kiirehdi liikaa. :) onko seroguel sun viimenen lääke muuten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No voi kiitos, niin toivottavasti:)

      Joo siis toi on eka lääke mitä lähdetään laskemaan ja mun mielestä on jo ihan turvallista :) oon totakin syöny jo 3 vuotta :D Eikä sitä tosiaan lasketa nopeeasti, syön totakin annosta ensin kaksi kuukautta ja sitten katsotaan lasketaanko vielä vai mitä tehdään :) Mulla on ton lisäksi mielialaan lamictal 200mg ja sitten nukkumiseen ja hieman mielialaankin mirtazapin 15mg. Mä oon jo kärsimätön ja haluan lääkkeistä eroon mutten oo niin tyhmä et luulisin että on ok lopettaa kaikki kerralla :D ja mä luotan lääkäriinkin sen verran että teen niinkuin se sanoo :)

      Poista

Kiitos jo etukäteen kommentista, arvostan kaikkia sanoja:)♥
Kommentinvalvonta on käytössä joten voit sanoa jos et halua kommenttiasi julkaistavan:)
Vastaan kommentteihin pääasiassa omaan blogiini.