Ne sanoo mulle tää on nyt sun todellisuus, tää on nyt sitä, tässä kaikki tää on lopullisuus, tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan.

Lauantaina näin siskoa pitkästä aikaa, menin kuvaamaan sen ja sen kaverin koirien mh-koetta. (sillä siis katotaan että millanen luonne koiralla on). Oltiin siellä koko päivä, oli ihan kivaa. Ainoo että me syötiinkin sitten ihan kivasti. leipää, jäätelöä, karkkia,lisää karkkia, kana-ateria, jäätelö ja vielä lisää karkkia(siis sellanen 350g pussi syötiin yhdessä) Ällöttää ajatellakin. Mutta muuten oli ihan kivaa. Autossa paluumatkalla mainitsin sitten siskolle että tiän nyt mitä iskä teki äidille ja juteltiin sitten siitä aika paljon. Ja sisko on kysynyt joskus sen äidiltä että hakkasko iskä sitä niin ei kuulemma ikinä. Mutta se ei ollutkaan ikinä kai humalassa niinkun mun äiti. 

Tänään mulla oli aika sh-polille hoitajalle. Se käynti oli jotenkin tosi ahdistava. Ensinnäkin siinä istui vieressä koko ajan joku sairaanhoitajaopiskelija. "Saahan se olla tässä kuuntelemassa?" en sit kehdannut ajaa sitä sieltä pois kun se siinä jo istui. En kyllä pystynyt ihan niin hyvin puhumaan kuin normaalisti, mutta aika hyvin kuitenkin. Kaikkein kamalin hetki oli kun piti ottaa vaatteet pois vaakaa varten. Hyi. No selvisin hengissä kuitenkin. Mutta sitten se alko puhumaan verkostopalaverista josta se lääkrikin mainitsi kun se soitti mulle. Mutta en mä tajunnut että sinne tulisi sitten myös mun tukihenkilö ja sossukin mahdollisesti. Kun se hoitaja puhui siitä niin menin ihan paniikkiin, eeieiei en halua.  Mutta olin jo alustavasti vastannut lääkärille joo ja hoitajallekin melkeen ennenkun se sanoi ketä kaikkia sinne tulisi. Kyllä mä sitten lopulta suostuin, tai en alkanut kauheesti väittelemään ja taistelemaan vaan tyydyin sitten lopulta siihen ratkasísuun että se pidetään "Mä oon sen verran huolissani susta että se olis musta hyvä pitää" Ja muutenkin se sano että se on huolissaan musta ja mä sanoin vaan että "...no ei tarvii olla" "no mä oon kuitenkin" 

En tajuu miks se on niin huolissaan. Ei mun painokaan ollut tippunut eikä huimaa tai oo kylmä tai mitään. Taino se nyt oli varmaan yks asia kun kerroin ettei enää ruokakuitteja katota niin mun ei tarvii edes ostaa ruokaa jos en halua. Kerroin muuten sille nyt että oon hankkinu vaa'an ja snaoin että millä välillä se paino seilaa koko ajan. Se ei oikee ollu tyytyväinen että oon ostanu ja käski heittää patterit pois. 

Sit mun piti kysyä siltä siitä bulimia diagnoosista mutten kysynyt. Aluks en saanut kysyttyä ja sit unohin sen. Ja kerroin että eilen oksensin lähes kaiken minkä söin niin sen jälkeen tuntu tyhmältä kysyä että miks mulla on  bulimia diagnosoituna. Mut seuraavalla kerralla kyllä kysyn.

Se palaveri pelottaa ihan helvetisti, en todellakaan halua sitä. Myönnän joo että suurimmaksi osaksi se on sitä että en halua apua koska en halua lihoa.  Ja siinä on sekin että oon valehdellut tukihenkilölle aika reilusti ja pelkään hirveesti että se suuttuu. Ja muutenkaan en halua että se tietää kaikkea, enkä haluu että se alkaa kyttäämään tosi tarkkaan. Vittu mun elämä. Nyt kaduttaa että suostuin siihen palaveriin, ei sitä voi enää oikeen peruakaan. Mutta saan sentään vaikuttaa siihen missä menee raja että mitä ne kertoo ja mitä ei. Mut en mä nyt voi sanoo ettei ne kerro mitään. Mut en kyl haluu et ne oksentelut ja täst mitää mainitse. Tai painosta. Tai no vittu mistääään. Mut kaipa se loppujenlopuks on mun parhaaks, tai nii yritän ajatella. Eikä se, että tukihenkilö tietää enemmän, tarkota sitä ettei mikään ois enää mun käsissä. Ei se nyt koko ajan voi vahtia mitä syön ja mitä en. Mut tiän etten mä voi loputtomiinkaan sille valehdella...Ja mitä kauemmin väitän kaiken olevan paremmin kun onkaan niin sitä vaikeempi sitä totuutta on kertoa. 

Noni nyt kirjotan tän lopun vast myöhemmin illalla koulun jälkeen. Mulle tuli tänään mun b-lausunto terapiaa varten ja siinä ei ollu enää anoreksiaa tai bulimiaa, vaan määrittämätön syömishäiriö!!! Jes, oon paljon tyytyväisempi tohon diagnoosiin.  Sit siel oli edelleen se joku nuoruusiän kehityksen ogelmat, en ees tiä mitä se tarkottaa, se tuli viimiseltä osastojaksolta.

Ja nyt on sit viiminen varsinainen koulupäivä tältä vuodelta takana!! Enää kokeet jäljellä. Psykan tunnilla käsiteltiin terapiamuotoja niin teki suurimman osan aikaa mieli vaan viitata ja kertoa omat n. viiden vuoden kokemukset terapiasta kun sen tiedot oli paikoin erilaiset kun mun omat kokemukset ja tiesin enemmän joistain asioista kun se. Tai kun sen tieto on vaan teoreettista.  Mutta en sit kuitenkaan viittinyt sanoa mitään. 

Ja herranjumala tätä mun kömppää, en tajuu miten tä voi näyttää tältä, ihan oikeesti :D vähän vois ees siivota.. en kehtaa ees laittaa kuvia.. 

No ei kai mulla nyt muuta asiaa ollut. Mulle tuli tänään oven taakse muuten kaks naista selittämään raamatusta ja kysymään mielipidettä jostain kohdasta, en muista tarkkaan mutta liittyi jotenkin jumalan rakkauteen. Ei siinä siis mitään, ei ne ollut kun pari minuuttia, mutta ihmettelempä vaan että miten hitossa ne pääsi rappuun kun meillä on ovikoodi. Kai ne kyttäs siinä ulkopuolella ja näki sen koodin sivusta.