She feels locked in her own life, scared of what she might lose If she moves away from who she was

Seuraava postaus liittyy pelkästään syömiseen joten jos ei kiinnosta tai ei halua lukea negatiivista tekstiä siihen liittyen niin suosittelen skippaamaan.

Oikeestaan musta tuntuu että syöminen mene paremmin kuin pitkään aikaan, mutta ulkopuolisen silmin katsottuna todellisuus taitaa olla vähän toinen. melkein 3 kiloa viime sunnuntaista.mutta ne on vaan nesteitä.  Olo on fyysisesti ihan hyvä. Tai okeiokei välilä vähän huimaa mutta se menee nopeasti ohi.
Aamu alkaa sillä että hymyilen mielessäni vaa'alle kun paino laskee tasaisieen tahtiin. Syömättömyys on helpompaa kun syöminen, syöminen tuntuu vain niin väärältä, ei mun kuulu syödä En mä enää tiedä mitä mun pitäis tässä tilanteessa tehdä. Mitä vähemmän mä syön niin sitä vähemmän mä haluan apua, tä on mun oma sotku jota en edes halua selvittää

Kun nään jonkun blogissa ateriasuunnielman niin  hetkellisesti tajuan kuinka huonossa jamassa mun syöminen on. Oon nyt tän viikon merkannut kaiken ruuan ylös mitä oon syönyt ja siinä ehkä tajusin että syön liian vähän silloinkin kun tuntuu että oon syönyt tyyliin tuplasti mitä pitäisi. En syö lämmintä ruokaa ollenkaan ja syön mitä sattuu, mitä valmiimpana niin sitä helpompi on syödä, mitä enemmän pitäis nähdä vaivaa sen ruuan eteen niin sitä vaikeampaa sitä on syödä. Ja tuntuu ihan mahdottomalta syödä 5 kertaa päivässä tarpeeksi. Lämmintä ruokaa. Leipää. Kaikkea. Mun ruokavalio tuntuu vaan kaventuvan koko ajan eikä syöminen ainakaan helpotu. kyllä mä nyt ehkä vähän tajuan miksi polilla ollaan huolissaan. Mutten halua tehdä muutosta. En pysty. 

Liikkuminen on lisääntynyt. Eilen kyllä meni ehkä vähän yli. Ravasin melkeen koko päivän lenkin jälkeen kämppää edestakasn, kävellen tai juosten. Ja sen lisäksi muuta jumppaamista. Mutta se oli vaan yksi päivä. En usko että tästä tapaa tulee.
Mun piti perua ravitsemusterapeutin aika koska oon sillon tädin luona käymässä, pääsen siskon kyydissä sinne ja takasin. Ärsyttää kun se aika menee luultavasti myöhemmäksi, toivon että se ois kuitenkin mahdollisimman pian. Lähetin sille sähköpostia mutten muistanut kirjottaa että mieluiten niin pian kun mahdollista... No katotaan mitä se vastaa että millon saisin uuden ajan.

Pitäis alkaa meikkaamaan ja lähtemään käymään lastenkodissa, lupasin tänään mennä sinne. En jaksais A:n kyselyjä syömisestä kun puhelimessa yks päivä myönsin että mulle pidetään se verkosto syömishäiriöpolilla. Mut se tietää ettei se voi asialle mitään joten se voi vaan kuunnella, tai niin se on sanonut. Eli mun ei pitäis pelätä sen reaktiota. Mutta pelkään silti. Ja myös terapeutin. En usko että terapian idea on olla kertomatta tai kaunistella asioita siinä pelossa että terapeutti suuttuu totuudesta.  Mutta en kai mä nyt kauheesti menetä jos vähän kerron A:lle. En kyllä tideä uskallanko. Mutta jos yritän kuitenkin:)

Ps. Mun kuukautiset on kestänyt nyt 12 päivää jo, onko se enää normaalia?