Vaikka olisin hullu niin saan olla täällä, vaikken saavuttais mitään ja olisin vaan. Vaikka olisin sairas saan istua tässä, vaikka katseeni saisi sut vaivautumaan.

Varoitan että on kyllä nin sekanen postaus että huhhuh. :D

Tänään kyllä tuli tosi vahvasti terapiassa sellanen olo, että en enää ikinä puhu sille syömisistä, tai siis negatiivivista asioista. Tuli taas harvinaisen selväks ettei se halua mun syömisiä sen enempää käsitellä.
Me siis päätettiin nyt tukihenkilön kanssa ettei se enää tarkista mun ruokakuitteja eli oon nyt enemmän itse vastuussa siitä mitä kaupasta tuon. Kun kerroin terapeutille siitä niin se oli ihan tyytyväinen. Kunnes sitten vähän ajan päästä myönsin että heti ensimmäisenä ajatuksena oli että jes nyt ei tarvii ostaa ruokaa niin ei tuu sitten syötyäkään! Se melkeen suuttu siitä ja sanoi että "Mitä, miks sä noin sanoit? Täs vesitty nyt sit kaikki" enkä oikeen tiä että mikä vesitty, varmaan sen kuvitelmat siitä että mun ajatukset on järkevöityneet enemmän mitä ne oikeesti on. teki mieli sanoo jotain että "No anteeks että rikoin sun kuvitelman siitä että oon terveempi kuin oikeesti oonkaan" Tuli tunne että ois vaan pitäny pitää se suu kiinni kun se ei kerran halua multa kuulla tollasia lauseita. Ehkä mun pitää vaan sanoa että hyvin menee eikä sitten sen enempää. Jotenkin kyllä turhauttaa etten voi sen kanssa puhua mun syömisestä kunnolla vaan se käsitellään muutamalla sanalla. No, ei voi mitään.  Onneks käyn sh-polilla vielä. Tai en tiedä kuinka kauan ne käynnit jatkuu kun ne oli suunnitellut että tän kevään aikana lopetetaan. Mutta kai ne kuuntelee jos sanon että haluisin jatkaa siellä vähän pidempään. Tai kai mä yksinkin pärjään, en mä mitenkään akuutissa tilanteessa ole. Se lääkäri soitti mulle tiistaina sydämen ultraäänitutkimuksen tuloksista (kaikki oli ihan kunnossa) ja sano siinä että se on miettinyt että pitäis ehkä pitä yhteinen palaveri siis hoitajan ja lääkärin ja mun kanssa. Ihan hyvä vaan ehkä.
Eilen saatu kommentti mun ulkonäköön liittyen ei kyllä varmasti auttanut terveitä ajatuksia. Yks kaveri kysyi multa että oonko lihonnut, facebookissa siis, kasvokuvan perusteella ja kun kysyin ett näytänkö siltä niin se vastasi että  Kasvot on kuulemma pyöreät. Oli kiva vastata ja laittaa hymiö perään. 
Oonko mä ihan oikeesti lihonut niin paljon? varmaankin... v i t u n  l ä s k i nyt lopetat syömisen saatana

Niin ja vielä siitä ultrasta niin kysyin siltä lääkäriltä että johtuuko mun pidentynyt QT-aika seroquelista, kun sitä ei viimeksi ollut ja niihin aikoihin aloitin seroquelin ja oon siis lukenu että neuroleptit vaikuttaa siihen, ja se sanoi että luultavasti ja että ei se ikinä ole hyvä jos lääkkeet vaikuttaa sydämen toimintaan. On sen lopettamiseta kyllä muutenkin mietitty. oon sitä kuitenkin jo kaks vuotta syönyt kohta. Seuraava aika on polille joskus heinäkuun lopussa että sillon aletaan ehkä vähentämään sitten. Välillä tekee kyllä mieli lopettaa seinään ja katsoa että mitä tapahtuu, olla vaikka pari viikkoa ilman ja katsoa että vaikuttaako se mun vointiin oikeasti enää. Ainoo että siitä tulee vieroitusoiretia kuitenkin jos tollasenkin määrän lopettaa kerralla (400mg) harmi ettei mulla oo itellä muutakun tota vahvuutta. Tainojoo ehkä mä odotan seuraavaa lääkäriaikaa enkä ala ite säätämään niiden kanssa.

Mun sossu soitti mulle muuten tässä yks päivä. Sehän sanoi siis sillon kun olin muuttamassa että hän haluaa pitää mahdollisimman paljon nuoriin yhtyettä ja tutustua kunnolla jne. Ja tä oli eka kerta kun kuulen siitä, ja oon siis yli kaks kuukautta asunu jo yksin. Olihan se nyt selvää ettei se usein ehdi nähdä kun sillä on niin paljon muita nuoria, sillä itellään vaan oli joku ihan muu käsitys. Sovittiin sitten palaveri 11.6, en tiedä mitä siellä jutellaan. No sen näkee sitten.

Yks ilta mulle tuli mieleen se yövuorolainen lastiksesta jonka kanssa siis vietin paljon aikaa ennenkun muutin ja kirjotin sille kirjeen ja kaikkea ja päätin sitten soittaa sille ihan muutenvaan, kun tiesin että se on töissä (tarkistin yhdeltä pojalta lastiksesta fb:n kautta). En oo varman kyllä ikinä puhunut ennen niin pitkän puhelimessa kun sen kanssa! puoltoista tuntia. (vertailuna, ennen tota puhelua olin puhunut kahden vuoden aikana 3.5h omaan laskuun puhelimessa. ) Eikä yhtään hiljasta hetkeä:D Ainoo et se meni sit mun kalliista prepaidin saldosta... Mutta oli kyllä kiva jutella enkä tajunnu todellakaan etä me juteltiin noin kauan. Ja siis ihan mistä sattuu. Mutta kyllä mä sille kerroin esimerkiksi syömisistä enemmän kun kellekään muulle "ei-ammattilaselle" aikuiselle. Kun tiesin että se ei mitenkään ylireagoi tai mitään ja se on kuitenkin "ulkopuolinen"  Ja sitten se vielä lopuksi puhui jotain siitä että voitais mennä joku kerta kahville :) Tuntuu jotenkin ihan oudolta että se jaksaa puhua mun kanssa puhelimessa puoltoista tuntia ja haluaa vielä mennä kahvillekin, ei kenenkään muun hoitajan kanssa tollasta oo ikinä ollut. Tai no toi on vähän eri asia kun se on yövuorolainen eikä varsinainen hoitaja, mutta kuitenkin. No mutta en valita, ihan kivalta se musta tuntuu kuitenkin, en oo vaan tottunut tämmöseen :)

J on pitänyt muhun nyt vähän enemmän yhteyttä, saattaa vaan lähettää viestin muutenvaan että mitä teen ja missä oon tms. mitä ei olla tehty piiitkään aikaan, vuosiin siis varmaan.  Ja kai sekin tuntuu ihan kivalta, ei se enää oikeestaan ahdistavalta tunnu :)

En tiedä kuin kauan jaksan olla tuolla töissä, se on oikeesti ihan perseestä kun on pelkkä provikkapalkka joka ei suuren suuri ole eli vaatii paljon sopimuksia että saa rahaa enemmän. Eilen sain tasan nolla. Asennekin vaikutti varmasti, kun ei kiinnostanut paskan vertaa niin en saanut senkään takia sopimuksia. Tänään tein yhden. Tällä viikolla oon tehnyt 3 sopparia, 22.5e. Ja istunut siellä 12,5h. Tosi mahtava tuntipalkka joo.
En mä jaksa tollasta pitkään, se ei muutenkan mikään kaikkein helpoin työ oo, mulle ainakaan kun en mikään maailman sosiaalisin ihminen ole enkä tykkää puhelimessa puhumisesta. Mutta ihmettelen joka päivä kyllä sitä että ne muut työntekijät kiinnittää muhun huomiota ja heti kysyy että mitä etin jos kuljen ympäriinsä ja muutenkin juttelee. Jotenkin vaan odotin sitä ettei muhun kiinnitetä mitään huomiota ja olisin ihan yksin ja tuntuu tosi oudolle kun mut on otettu noinkin hyvin joukkoon. En mä tietenkään kaikkien kanssa osaa jutella ja enkä niin hyvin kuin ne muut keskenään mutta kuitenkin enemmän kun luulin, ei oo läheskään niin ulkopuolinen  olo kun oletin.
Mut pitää nyt kattoo kuin pitkään jaksan olla tuolla. Terapeuttikin koko ajan jankkaa että en oo siellä sitten yhtään sen kauempaa kun haluan.