Even if there is pain now, everything will be alright. There’s a rainbow always after the rain

Mä oon miettinyt nyt tätä syömisvammailua ja oon tajunnut että en mä ihan oikeasti  voi esimerkiksi hallita mun elämää tai paeta kaikkia ongelmia ja vaikeita asioita syömisen säätelyllä, en mä sillä löydä itseäni. Vaikka nyt tuntuu että olen aivan hukassa itseni ja kaiken kanssa, niin sitä enemmän mä olen hukassa mitä kauemmin olen täällä syömishäiriön ja itseni kaivamassa kuopassa. Mitä syömättömyys ihan oikeasti ratkaisee? Ei yhtään mitään. Joo se saa ajatukset kaikesta muusta pois hetkeksi mutta en usko että syömishäiriön valtaamat ajatukset ja olot on sen helpompia kestää.  Ja joo, voin kuvitella että sillä hallitsen jotain, mutta ei se mene niin. Ei tässä ole mitään järkeä ihan oikeasti. Eikä se laihtuminen mun itsetuntoa paranna, näen itseni kuitenkin rumana ja isona ja kamalana, painosta riippumatta. Mun käsitys itsestäni pitää muuttaa ihan muulla tavalla kuin sairaalla laihtumisella. Ei syömishäiriö ratkaise mitään ongelmia, päinvastoin. Miksi mä sitten en osaa parantua?

Mulla on niin epätoivoinen ja kärsimätön olo kun aina uudestaan tulee se romahdus. Milloin ne loppuu? Mutta olen kyllä nyt yrittänyt pitää mielessä, että takapakit kuuluu paranemiseen, ja paraneminen voi kestää monta vuotta. Vaikka tä kaksi ja puoli vuotta on tuntunut ikuisuudelta, ei se ole mikään ikuisuus toipumisessa. Jotkut paranee nopeammin ja jotkut hitaammin ja mulla se kestää kun siihen liittyy niin paljon kaikkea muuta, se ei todellakaan ole niin yksinkertaista. Tai kaikillahan siihen liittyy muuta, syömishäiriö on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Mutta siis niin, mulla se paraneminen nyt kestää kauan kun se liittyy niin vahvasti muihin ongelmiin jotka mulla on esimerkiksi itsetunnon ja minäkuvan kanssa aina ollut.
Mutta kai mä vielä joskus tästä pääsen eroon. Se vaan tapahtuu hitaasti.

Kun mietin vaikka viisi, tai kymmenen vuotta eteenpäin, haluanko vielä olla syömishäiriön vanki? En todellakaan. En halua että koko mun loppuelämän papereissa kummittelee se syömishäiriödiagnoosi. Haluan siitä eroon. Mun pitää vaan tehdä niin saatanasti sen kanssa töitä, se ei vaan tapahdu itsestään, en mä voi antaa sille valtaa aina kun tuntuu ettei jakaisi kohdata sitä ahdistusta tai parantua. En mä sillä tavalla siitä pääse eroon. Se pitää opetella pitämään jossain taka-alalla, olla antamatta sille vähääkään huomiota tai tilaa ajatuksissa. Se pitää tappaa. 

Pitää opetella syömään normaalisti, ei se häviä muuten. Mun on pakko alkaa jossain vaiheessa kuitenkin syömään normaalisti eikä se tapahdu niin että ajattelen aina vaan no jos vaikka huomenna tai vähän ajan päästä, ei vielä.  Se on ollut todella paljon vaikeampaa kuin osasin kuvitella. Ja sitä vaikeampaa siitä tulee, miä kauemmas sitä siirrän. Ei se ruuan tekeminen ole niin kamala juttu.

Se ajatus, että en ansaitse ruokaa enkä saa syödä, että mun pitää lopettaa syöminen, pitää saada muuttumaan. Syömishäiriöstä paraneminen on sitä, että muuttaa ne ajatusmallit tietoisesti, ei ne kaikki häviä itsestään. Se vaatii työtä eikä ole ihan helppoa, mutta se on vain pakko tehdä jos haluan parantua syömshäiriöstä. Vähän harmittaa että en terapiassa saa kauheasti tukea siihen, se reagoi yleensä huumorilla "No ois ihan hyvä että pysyisit hengissä, sovitaanks niin?:D" mutta uskon kyllä että se auttaa, kun saan yleensäkin itseen kohdistuvia ajatusmalleja muutettua. Ja tietenkin käyn vielä polilla. Kuvittelin hetken että en mä enään tarvitse tukea, voin pärjätä ainakin melkein yksin. Mutta se ei ihan mennykään niin. Pakko vain hyväksyä että paraneminen ei mene aina ihan niin kuin kuvittelen. Pitää opetella olemaan vahva ja tekemään kaikkensa syömishäiriön peittoamiseen. En tiedä miksi on niin vaikeaa yrittää kaikkensa. Tiedän että pystyisin varmaan parempaan jos vain päättäisin ja yrittäisin kaikkeni. Kai se paraneminen vain pelottaa niin saatanasti. Ja se on varmasti kaikilla. Mutta silti todella monet ovat parantueet, joten miksen mitäkin?

Oho, piti kirjoittaa ihan lyhyt pieni postaus mutta tulikin vähän enemmän tekstiä :D no saipa ajatuksia koottua :)