Every storm runs out of rain?

Anteeksi, olen ollut tosi hiljaa blogin puolella. Totuus on vain se, että ei ole mitään kirjoitettavaa. Haluaisin kirjoittaa kaikkea positiivista mutta pää ei ole täynnä positiivisien postauksien ideoita sillä pää tuntuu täyttyvän taas vain ikävistä asioista, enkä halua kirjoittaa tänne pelkkää negatiivista. Mutten myöskään halua valehdella voivani paremmin kun oikeasti voin, joten kirjoitan nyt negatiivisempaa tekstiä kuitenkin, haluan saada ajatuksia ylös.

Syömiset menee huonommin enkä löydä paranemismotivaatiota nyt mistään. Tä on jo ihan helvettiä taas vaihteeksi. Tässä joku päivä päässä tuntui kuuluvan vain naks ja päätin lopettaa syömisen kokonaan. Miten tä voikin vain yhdessä päivässä lähteä käsistä? Saatan olla pari päivää syömättä ja sitten kun pitää jonkun muun käskystä syödä, se jatkuu kotona ja syön liikaa kaikkea epäterveellistä ja oksennan, ja sitten päätän taas olla syömättä ja oravanpyörä on valmis.  Ja ärsyttävintä on kun en keksi mitään syytä, miksi tä lähti taas alamäkeen. Terapeuttikaan ei osannut sanoa oikein mitään.  Ei ole tapahtunut mitään. Ei tule mieleen kuin se, että mä en vain osaa antaa itselleni lupaa parantua tai jotain. Ja kai se on sitäkin että yritän hallita jotain asiaa itse täysin. "mun oma asia mille kukaan ei voi mitään".

Enkä edes tiedä mitä tällä taas yritän oikeasti saavuttaa. Laihtumista joo, mutta mitä muuta? Kun oikein yritän terveellä järjellä ajatella niin tajuan että jos en syö, en myöskään pysy pystyssä ja tajuissani ja hengissä loputtomiin. Enkä halua sairaalaan, todellakaan, ikinä. En vain osaa ajatella realistisesti.  Enkä halua huolestuttaa ketään, en halua että kukaan huomaa mitään. Koulussa jo yks kaveri on huomannu etten syö koulussa mitään, tänäänkin se oli vaan "Miks sä otat ruokaa jos et ees aio syödä sitä?" vastasin vaan että "No emmätiä syönks vai en.."  Se tietää siis että mulla on ollut syömishäiriö. Tuli vaan sellanen olo että ihan sama en mä edes yritä peitellä enään etten syö koulussa kun se on sen jo huomannut. 

 Mitä ihmettä mä tällä yritän hallita? Tai miksen vain voi parantua?

Tuntuu että olen ihan umpikujassa tän kanssa, en tiedä mitä pitäisi tehdä, miten mä pääsen tästä oravanpyörästä lopullisesti pois? En jaksa tätä kamalaa ahdistusta ja koko ajan käynnissä olevaa taistelua ajatusten kanssa. Alan olla jo epötoivoinen, oon vain niin väsynyt tähän kaikkeen. Enkä näköjään vain osaa lopettaa tätä. Pääsenkö mä tästä ikinä kokonaan irti?

Loppuun tsemppaavia kuvia itselle ja muillekin :)