New start

 Muutin tänään tänne uuteen asuntoon ja nyt sit oon ihan yksin täällä tavaroideni keskellä. Mä en oikeesti oo ollut ikinä yksin yötä. taino päivääkään. Tai siis lastenkotiaikana ainakaan mutten nyt laske sitä varhaislapsutta tähän. Lastenkodissa on aina joku, ei siellä ikinä ole yksin.

Ei tä nyt miltään erikoiselta vielä ainakaan tunnu. Veikkaan etä muutaman päivän päästä voi tulla hieman yksinäinen olo kun oon kuitenki asunu viimiset 10 vuotta niin että koko ajan on ympärillä hoitajia ja lapsia. Nyt on vaan niin kiva olla yksin ja rauhassa. Uskon kyllä että jossain kohtaa on vähän orpo olo:D Mut ei täällä niin yksin kuitenkaan ole kun tukihenkilö asuu samassa rapussa ja pitää varmaan ihan päivittäin yhteyttä, aluksi ainakin. Tuntuu niin oudolta kun se lähettelee niin usein tekstiviestiä, mut kai tähän tottuu. Ja A:kin pitää nyt varmasti paljon yhteyttä. 

Ei mulla vielä oo ainakaan yhtään tullu ikävä lastenkotia. No, enhän mä oo ollut kun vasta puoli päivää yksin. Lähettiin A:n kanssa kahentoista jälkeen ja tuotiin tavaraa tänne ja sit käytiin kaupassa. Se oli ehkä se jännittävin osuus mulle. Mä en oo ensinnäkään ikinä käyny ostamassa itselleni ruokaa, en oo ikinä saanut päättää mitä haluan kaupasta. Oon ollu tädin tai siskon kanssa joskus kaupassa mukana mutten oo ikinä itelleni ostanu mitään. Nyt sit saan täysin itse päättää mitä syön. Ja se ei oo ihan helppo mulle, monestakin syystä. Pitää vaan opetella tähän nyt sit rauhassa. Onneks A tuli sit kauppaan tänään mun kanssa, entiedä millon olisin sieltä ulos päässyt yksin, ja mitä ois tullut mukaan. Otin asioita joita en yksin ois varmastikaan ostanut. Sit pitäis viel saada syötyä. 

Syömisestä nyt en vielä uskalla oikein mitään sanoa kun ei tän yhen päivän perusteella voi mitään sanoa, tä on kuitenkin eka päivä yksin ja näin. Tarkemmin sanottuna tä on mennyt vähän niin ja näin. Ostin jotain valmisjuttua täksi päiväksi kun en jaksanut halunnut mitään alkaa tekemään. No, heti kun tulin sisään niin purin kauppakassit ja valmisruoka lensi heti roskikseen, mä sellasta kaloripaskaa ala syömään. Ja aluksi ajatukset oli vaan että "nyt en syö vittu mitään". Mutta kyllä mä oon nyt tässä illemmalla syönyt mehukeittoa ja omenaa ja jugurttia.. Vitun läski Ja ikävä kyllä oon ehtinyt jo oksentaakin kun söin pari dominoa. En nyt tiedä ahminko mutta kuitenkin. Nyt ahdistaa tällä hetkellä ehkä eniten se että mun syömisten perään katotaan jonkun verran, A sano siitä sille mun tukihenkilölle että pitää vähän kattoa perään. Muttei ne nyt mun syömisiä silleen kyttää kun lastenkodissa tietenkään. Oon tänäänkin jo kahdelle henkilölle valehedellut syömisistä kylläkin... puhelimessa on helppo sanoa että on syönyt sitä ja tätä. 

Pitää sit vaan toivoo et järki voittaa tän taistelun mikä koko ajan on käynnissä päässä. En tiedä mitä tulee kun yksin käyn kaupassa, nyt en viittinyt ihan samalla tavalla tavaroita valita kun olisin halunnut, pelkkien kaloreiden perusteella. 

No sen näkee sitten että miten se menee kun pitää yksin käydä. Niinku näkee syömisistäkin sitten pidemmän ajan kuluessa. Huomenna on uusi päivä ja uusi yritys:) vähän hirvittää nä sairaammat ajatukset välillä mutta toivottavsti ne pysyy edes suht kurissa:)

Annoin eilen sille yökölle sen kirjeen minkä kirjotin ja se oli yön aikana kirjottanu mulle sitten myös kirjeen, se on vaan jotenkin ihana ihminen:) tulee oikeesti ikävä:C vähän otteita siitä kirjeestä:

  "Kiitos kirjeestäsi, se oli hyvin koskettava ja kaunis, niinkuin sinä" 

" Olet poikkeuksellisen järkevä nuori nainen, niin aito, muista aina arvostaa itseäsi:)"

"Olen kovasti nauttinut seurastasi, en koskaan kyllästyisi, sitä älä hetkeäkään mieti =)"

"Olet todellisen kaunis, niin sisältä kuin ulkoakin"

Ja pieni ohje minkä halusin jakaa kaikkien kanssa

"tärkeintä ei ole se, montako kertaa kompastuu elämän polulla, vaan se, että joka ikinen kerta nousee ylös, pyyhkii pölyt ja rohkeasti jatkaa matkaa." 

"Loppuun vielä lainaus tabermannilta, 'Ehjimmät meistä on tehty sirpaleista.' Kaikkea hyvää sinulle, olet kultainen!"

Mä en vaan oikeen käsitä miten se voi olla noin ihana mua kohtaan, tuntuu oudolta että joku muka voisi. En vaan pysty ottamaan noita todesta. Mutta ei kai se valehtele? Entiedä. 

Ja sit oon kattonut vierestä kun se aina puhuu puhelimessa sen lasten kanssa töissäkin kun niillä on aina jotain asiaa ja puhuukin niistä tosi paljon. Onko tollanen normaali hyvä äiti? Mä en vois kuvitellakaan soittavani kenellekään aikuiselle jos on jotain asiaa tai kysyttävää, tekstiviestiä oon A:lle viime aikoina opetellut lähettämään jos kysyn jotain tai on jotain tärkeetä asiaa. Mutta senkin vasta ihan lähiaikoina ja se on vaikeeta, en halu vaivata ketään.  Ja tuntuu niin oudolta kans kun se tukihenkilö on niin paljon muhun yhteydessä ja haluaa auttaa, en mä oo tottunut siihen. Mutta kai se tuntuu ihan hyvältä ja turvalliselta ja oon tyytyväinen kyllä ihan etten jää yksin, koska tuntuu nyt jo vaikeelta hoitaa asioita, tä viikko on ollut älyttömän rankka mulle, fyysisesti ja psyykkisesti, mun voimavarat ei edelleenkään oo ehkä ihan normaalilla tasolla. En oikeesti tiedä miten saan kaikki tavarat purettua ja järjestettyä. Muttei niillä nyt niin kiire ole. Vaikka tuntuu et kaikki olettaa niden olevan jo purettu. No ihansama, mä toimin nyt omien voimienki mukaan.

Lopetan ruotsinkurssin, tai oon ollut jo 4krt pois joten oon jo ulos siltä lähikurssilta. En oo sanonut sitä kenellekään, A:lle ooon sanonut että ehkä lopetan, mutta sen mielestä ei pidä lopettaa. Musta se nyt vaan 0on liikaa mulle, 2 kurssia on jo tarpeeks kun oon huono reaaleissa varsinkin kun en oo nyt keskittynyt kouluun kauheesti muuton takia. 

Nyt voisin mennä nukkumaan, oon nukkunut ihan päin persettä nyt tän viikon mutta jos nyt saisin vähn paremmin kun suurin stressi on pois:) 

Htvää yötä kaikki, mä meen nukkumaan mun vuodesohvalle ekaa yötä:) (sänky saadaan vasta maananaina) ja tästä piti tulla pikapostaus.. oli vaan asiaa kuitenkin sitten:D