Ei oikotietä onneen?

Entiedä millon mulla olisi ollut viimeksi näin järjettömän yksinäinen ja ulkopuolinen olo, millon se olisi tuntunut nän helvetin pahalta.  Katson telkkarista cheekin ruisrock-keikkaa vaikka se saa aikaan ihan jäkyttävän olon. Miten kovasti mä haluaisin olla samanlainen kuin niin monet muut muut, kaunis ja edes jonkun verran itseen tyytyväinen ja onnellinen ja iloinen ihminen joka nauttii elämästä ja tekee asioita eikä vaan istu kotona itkemässä ahdistusta ja pahaa oloa ja pelleile syömisten kanssa.  Yksi tyttö istuu bikineissä jonkun olkapäillä enkä IKINÄ voisi kuvitella itse pystyväni samaa. Enkä muutenkaan olemaan tollasessa ihmisjoukossa. Ei musta voi ikinä tulla tollaista ihmistä mitenkään, ei koskaan. En mä ole ikinä ollut normaali. Eihän normaalit ihmiset joudu ensimmäistä kertaa terapiaan 9-vuotiaana neljäksi vuodeksi ja sitten neljän vuoden päästä uudelleen (luultavasti) kolmeksi vuodeksi?

Mietin nyt vaan että miksi mä teen tätä kaikkea, miksi mä edes yritän elää? ei tässä ole mitään järkeä, en oo normaali enkä tule ikinä olemaan ja tällä hetkellä se tuntuu ihan sietämättömältä ajatukselta. En mä vaan halua olla täällä. Tuleeko mun itsetunto ikinä paranemaan oikeasti? Mulla on ollut koko lyhyen elämäni huono itsetunto enkä mitenkän usko olevan mahdollista että joskus ajattelen itsestäni myönteisesti ja arvostan itseäni samoin kuin muita ihmisiä ja pidän itseäni yhtä arvokkaana.


Hei ihan oikeasti miten muiden ihmisten onni tuntuu vaan niin käsittämättömältä asialta? miten joku voi nauttia hetkestä noin paljon ja pystyy olemaan kuin kotonaan noin isossa porukassa? Onko mun kasvoilla ikinä ollut noin onnellista ilmettä koko elämäni aikana? 

Huomenna lähtö Mikkeliin siskon kanssa, yli neljä tuntia sen seurassa autossa. Ja pitäis pystyä syömäänkin jotain. Sanon vaan että pelottaa ja ahdistaa, koko reissu. Pelkään että siellä tulee näin sietämätön ja kamala olo ja että en vain pysty olemaan niin hiljaa sen olon kanssa ettei kukaan huomaisi mitään. No otan opamoxeja mukaan ja syön jos tulee tarve.
Vittu että oon tyhmä ja raavin ja painan käsiä kynsillä ja ne on sitten muutaman päivän tosi ihanan näköiset. No onneksi ei pitäisi olla kauhean lämmin.

Ja niin tosi kiva kun me lähetään tän porukan kanssa särkänniemeen juuri sinä päivänä kun olis ollut aika sh-polille ja joudun tietenkin perumaan sen. Ei ärsytä ei. Ja taas vaihteeksi sellanen olo että mä en vittu jaksa tätä pelleilyä mitä en osaa lopettaa. Tänäänkin oksentanut kaksi kertaa ja maha tuntuu olevan ihan sekasin. Hävettää vaan niin älyttömästi mennä näin kamalan näköisenä sukulaisten luo. Hetken mietin että pystyisinkö menemään tädin kanssa uimaan kahdestaan siihen niiden läheiselle rannalle jossai ei ole ketään muuta ikinä samaan aikaan. En oo uinut varmaan neljään vuoteeen kertaakaan. Mutta ei, ei todellakaan pysty näin turvonneena hyivittu. Saunakin tuntuu ihan järkyttävän ahdistavalta asialta käydä tädin kanssa.

Mutta en nyt varmaankaan postaa sitten sinä aikana kun oon sukulaisten luona koska en ota omaa konetta mukaan enkä kännykällä varmaan jaksa kirjottaa. Ja nyt voisin pian koittaa nukkua kun alkoi väsyttää  tai sit vähän siivoilla tai pakata että sais ajatukset vähän pois tästä paskasta ja sais vähän stressiä vähennettyä kun ei jää niin paljon tekemistä aamuun. Oon vaan niin väsyhnyt että en meinaa saada mitään aikaseksi tai muuten lamaantunut ja asiat tuntuu vaan vaikealta.